Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2012.

Jouluaaton viinit

Louis Roederer Cristal 2004

Nuoren viinin väri on kalpean keltainen ja sen tuoksussa on pirteää sitruunaa sekä keveää paahteisuutta. Hentoisia mutta hienostuneita muita vivahteita ovat saksanpähkinä, karambola ja kermatoffee. Maku on keveähköä tuoksua selvästi painavampi, vaikka eleganssi onkin samanveroista: nuoren sitruunaisuuden ohella löytyy myös pinot-voittoisia, runsaamman pyöreitä hedelmäsävyjä, kuten cantaloupemelonia ja mangoa. Hapokkuus on tasaisen tyylikästä ja kannattelee pitkään näin nuoreksi samppanjaksi upean sileää jälkimakua. Pelkästään tyylikkyytensä perusteella tätä viiniä voisi kuvitella puhtaaksi blanc de blancsiksi.
Tämä viini on nuoruutensa nähden upean nautittava ja siinä suhteessa aivan eri paria syksyllä maistetun saman vuoden Roedererin bdb:n kanssa. Toisaalta viini on kuitenkin sen verran tiukka ja rakenteikas, että tämä paranee kellaroinnin myötä taatusti, kun kaikki hienot nyanssit ehtivät avautua täyteen loistoonsa. Viini toimi mukavasti ruokajuomana ka…

Chartogne-Taillet Les Barres 2007

Les Barres on muutamastakin syystä mielenkiintoinen extra brut -palstaviini: pullon sisältö on 100 % pinot meunieria, ja se on etiketin mukaan tehty 60-vuotiaiden ja viinikirvalta säästymisen vuoksi varttamattomien viiniköynnösten rypäleistä. Vaikka kylänä onkin suhteellisen tuntematon Merfy, on Les Barres eräiden mielipiteiden mukaan ainakin meunierin suhteen yksi Champagnen hienoimmista palstoista. Tässäpä siis meunier-viini, jonka tekemisen lähtökohdat ovat eri rypäleestä huolimatta ainakin paperilla hyvin samanlaiset kuin Bollingerin VVF:n.

Viinin tuoksu on vähän vaisu, vaikka vaimeita sävyjä irtoaakin yrittämällä suhteellisen monipuolisesti: sitruunaa, banaania, vehnäjauhoja ja jopa vähän mustaherukkaa. Toki viinin lämpeneminen lasissa auttaa myös - tätä viiniä ei todellakaan kannata jäähdyttää liikaa. Maun erottuvimmat hedelmäelementit ovat ananas ja appelsiini, mutta päällimmäisimpänä suussa hallitsee terävä ja hennon katkera kirpeys. Tämä siitä huolimatta, ettei hapokkuus kok…

Louis Roederer Brut Rosé - uusintayritys

Ihan jouluun asti en kuitenkaan malttanut odottaa uusintaottoa edellisessä blogimerkinnässä esittelemäni Roedererin vuosikerrattoman rosén kanssa. Sen verran sain salapoliisityöllä selville, että kyseistä viiniä on viimeksi valmistettu 80-luvun alkupuolella ja etiketin perusteella omani ovat näitä viimeisimpien aikojen tuotoksia.  Pullojen pääasiallinen sisältö lienee siis aivan 80-luvun ensimmäisiltä vuosilta tai 70-luvun lopulta.

Pullo numero kaksi aukeaa pienen pihauksen saattelemana, ja nyt viinissä on vähän kupliakin jäljellä. Tuoksussa on paahdettua ruskeaa sokeria ja hentoisesti keltaista luumua sekä aprikoosia. Valitettavasti aromit kuitenkin rusinoituvat melko nopeasti ja sherryn sävyt hiipivät tilalle. Maussa on hapokkuutta periaatteessa ihan riittävästi, mutta punainen marjaisuus on kuitenkin aika vaimeaa ja sherryn sävyt ovat tässäkin pääosassa. Pisteet taas ensimmäisestä huikista, palaan jäljellä oleviin pulloihin siinä tapauksessa, että seasta vielä sattuu löytymään joki…

Lauantaipullot

Louis Roederer Brut Rosé Roedererin vuosikerraton vakiorosé on sikäli harvinainen pullote, ettei sitä ole enää aikoihin tehty. Tarkkoja tietoja viinin iästä en ole vielä onnistunut onkimaan, mutta ihan minimissään sitä täytyy olla parikymmentä vuotta. En ole näitä nähnyt oikein missään, joten kun kuuden pullon erä ilmestyi eteen, tartuin täkyyn silkasta mielenkiinnosta. Kaikissa pulloissa on hyvä nestepinta mutta kylläkin jonkin verran sakkaa. Tämä ensimmäisenä avattu pullo oli siinä mielessä huonokuntoisin, että se oli ainoana hiukan vuotanut huolimatta suhteellisen hyväkuntoisesta korkista.
Pullosta pääsee avatessa hyvin hento pihaus, mutta lasissa kuplia ei paksun oloisesta, kuparinpunaisesta viinistä erotu. Tuoksua dominoi sherry, jolla on selvä yliote alta erottuvasta kypsästä hedelmäisyydestä. Seasta voi poimia myös hennon vadelmaisuuden sekä raa'an sienen tuoksun. Suussa viinissä on jäljellä aavistus moussea sekä ihan vähän hapokkuutta. Hedelmäisyytttä ja hentoa hunajan sä…

Upea ja ihan kiva

Ravintolailta sai seurakseen pari samppanjaa, kännykän huonon kameran vuoksi kuvatkin ovat tällä kertaa huomattavan luokattomia.

Jacques Selosse La Côte Faron

La Côte Faron on 100 % pinot noir Aÿ:stä ja samalla yksi osa Selossen kuuden palstaviinin sarjasta. Jälkimmäinen kolmikko päästettiin ensimmäistä kertaa maailmalle vasta tänä syksynä; Côte Faron taas kuuluu trioon, jonka ensimmäinen erä lähti liikkeelle kahta vuotta aiemmin.
Illan pullon korkinvaihdon ajankohdaksi on merkitty 27/1/2010, eli se lienee peräisin palstaviinien ensi-iltajulkaisusta. Samalla perusteella haarukoin sisällön pääsadon olevan peräisin lämpimältä vuodelta 2003 ja vanhimpien viinien vuodelta 1995 - Côte Faronin tuotanto tapahtuu Anselmen persoonallisella mini-solera-menetelmällä.
Viinin väri on vähän punertava ja huomattavan tumman kullankeltainen - pelkästään sen perusteella voisin arvata iäksi useampaa kymmentä vuotta. Tuoksu avautuu hetken ilmaantumisen jälkeen runsaana ja moniulotteisena,  lasillisten mi…

Domaine des Perdrix Nuits-Saint-Georges Premier Cru Aux Perdrix 2002

Toinen pullo aikanaan monopolista hankitusta triosta, edellinen pullo maistettu noin neljä vuotta sitten. Dekantoitu pari tuntia ennen ensimmäistä maistamista. Mukavassa tuoksussa on vadelmaa, verigreippiä, häivähdys lyijykynää ja melko reilu silaus tammea. Maussakin tammi tuntuu, mutta ehkäpä tuoksua maltillisemmin. Sen ohesta löytyy pippuria ja mausteisuutta, hapokasta mansikkaa sekä minttua. Tanniinit ovat jo pehmenneet, vaikka marjainen hapokkuus onkin yhä aika pirteää. Jälkimaku on kohtuullisen pitkä. Ei mikään suuri persoonallisuus mutta asiallinen viini ruokapöytään, vaikkapa tällä kertaa kaverina nautitun poronfileen kumppaniksi. Kestänee vielä hyvin muutaman lisävuoden kellarissa, mutta tuskin tähän mitään uutta ja ihmeellistä kypsytyksen myötä enää ilmaantuu. 91

Sugot-Feneuil BdB 1982 magnum

Tilaisuus täydentää kellaria parilla Sugotin ikääntyneellä magnumilla olisi ollut synti ja häpeä jättää käyttämättä, varsinkin kun niiden hankintahinta muodostui erittäin kohtuulliseksi. Toinen pulloista oli ilmeisesti kuljetuksen aikana alkanut, harmillista kyllä, heikosti mutta selvästi vuotaa. Järkeviä vaihtoehtoja ei jäänyt paljon muita kuin korkata pullo mahdollisimman pikaisesti ja toivoa parasta.

Sugot-Feneuil oli pieni mutta arvostettu viljelijä-tuottaja Cramantin chardonnay-kylästä ja sen vuosikertaviini sekä Special Club -versio tehtiin pelkästään kotikylän rypäleistä. Mennyt aikamuoto on tosiasia siksi, että neljännen polven viinintekijä Sugot lopetti viininteon ja myi tarhansa 2000-luvun puolivälissä.

Hieman nestettä menettäneen pullon korkki murtuu avatessa huolestuttavasti kahtia, mutta huoli hälvenee tuota pikaa: korkkiruuvin avustuksella tynkä tussahtaa pois ja päästää ilmoille pirteät hedelmäaromit. Viinin väri on kolmikymppiseksi huomattavan vaaleankeltainen ja tuok…

Delamotte Blanc de Blancs 2002

Delamotte on keskikokoinen samppanjatalo Mesnilissä, jonka erityispiirre on sen kytkös kulttiviini Saloniin: Saman omistajan, Laurent-Perrierin, tallissa Delamotte on oikeastaan eräänlainen Salonin kakkosmerkki. Vuosina, joina Salonia ei tehdä, kaikki rypäleet menevät Delamotten käyttöön. Lisäksi nyt kyseessä olevaa vuosikerrallista blanc de blancsia hienompaa viiniä talo ei edes tuota. Vuosikerralle 2002 Salon-korttia ei ole pelattu, sillä kyseiseltä vuodelta on toki pantu pulloihin erä vielä maailmalle lähtöään odottavaa S-samppanjaa.

Viinin tuoksu on nuorelle bdb:lle hyvin tyypillinen: siinä on tiukan kirpeähköä vihreää omenaa, ruohoa sekä vesimelonia, tässä vaiheessa käytännössä täysin vailla mitään kypsempiä sävyjä. Maku jatkaa samaa, vaimean kypsymätöntä linjaa: limeä, sitruunankuorta ja raa'ahkoa omenaa. Viini on kireä ja kirpeä, mutta sen tasapaino on  siitä huolimatta kohtuullisen hyvä.

Tämänkin pullon kohdalla on kuitenkin pakko todeta, että sulkija päällään yön yli jää…

Henriot 1996 magnum

Viikonloppuna oli pieni aihe juhlaan, joten pullokoonkin piti olla pykälän arkilauantaita suurempi. Nyt maistoin tätä useaan kertaan erinomaiseksi todettua viiniä ensimmäistä kertaa magnumista.

Tuoksu on paahteinen, ruskean sokerin, liljan ja punaisten omenien sävyttämä. Maku on runsas ja sitruunan hallitsema, mutta mukana on toki myös pyöreämpiä hedelmäsävyjä, kuten kookosta ja hunajamelonia. Vuosikerralle tyypilliseen tapaan runsas hapokkuus loihtii viinille hienon rungon ja takaa samalla pitkähkön jälkimaun.

Aikaisempiin normaalipullollisiin verrattuna viini on magnumista nautittuna huomattavasti vähemmän kypsä, samalla kun kellarissa vietettävien lisävuosien tarjoamaa, vielä avautumatonta potentiaalia on aistittavissa annos enemmän. Jos fyysiset ja taloudelliset parametrit antavat myöden, huippusamppanja on epäilemättä aina parhaimmillaan magnumissa. Tästä Henriotista sanoisin nyt, että normipullot kannattaa nauttia seuraavan viiden vuoden aikana ja magnumit, jos malttaa, vasta s…

Boizel Joyau de France 1988

Boizel on ainakin Suomessa suhteellisen tuntematon, mutta tuotantomäärältään suuri samppanjatalo ja Joyau de France talon pinot-voittoinen prestige-cuvée. Tämä on itsellenikin uusi tuttavuus ja innostusta toki kasvattaa pullossa jo tovin ikää saanut huippuvuosikerta. Hedelmävetoisessa tuoksussa on kantarellia, kypsää ananasta, punaista omenaa, siirappia ja sokeroituja pikkuleipiä. Paahteisuutta ei tässä viinissä juurikaan ole. Maku on suuntäyttävän kermainen ja toffeen sävyttämä; hedelmäisyys on toisaalta suussa lähinnä kypsää sitruunaa. Lopun hapokkuus on vuosikerralle tyypillisen tarmokasta ja jää mukavana jälkimakuna suuhun pyörimään.

Tämä on mainio kypsä samppanja, kokonaisuus on puhdaspiirteinen ja tasapainoinen. Tuoksu on jonkin verran parempi kuin aavistuksen yksiulotteinen maku, eli kyseessä ei silti ihan ole todellinen huippuviini. Tästä viinin sokkona saanut kaverinikin oli kanssani aivan samaa mieltä. Jos näitä jostain sattuu löytämään, kannattaa kyllä kerätä käyttöä varte…

Roederer Blanc de Blancs 2000

Päätin korkata Bdb-pruuvista saman vuoden Comtesin tieltä pudonneen pullollisen nyt, kun pruuvin viinitkin olisivat vielä etäisessä makumuistissa.

Tämän Roedererin tuoksu on runsaahko: herukanlehtiä, vihreää ruohoa ja hasselpähkinöitä käärittynä lempeän lämpimään paahteisuuteen. Maussa on vihreää omenaa ja sitä mehukkaampaa päärynää, sekä tuoksusta tuttua ruohon ja lehtien terävähköä makua. Jälkimaun limen kuoren ja sitruunan sävyt ovat aika kirpeitä, vaikkei hapokkuus kokonaisuudessaan olekaan mitenkään huomattavan runsasta.

Viini jättää hiukan ristiriitaisen vaikutelman: tuoksu tuntuu runsaudestaan huolimatta hiukan keskeneräiseltä, maku taas kaipaisi runsaampaa hedelmää reilun kirpeyden vastapainoksi. Osaltaan ongelmaa voinee ratkoa lisäkellaroinnilla, mutta osaksi kyse on varmasti myös vuosikerran ominaispiirteistä. Lisäksi pitää todeta, että ilmaantuminen ja rinnalla nautitut höyrytetyt ahvenet parsakaalirisoton kera korostivat toisena päivänä mukavasti viinin hyviä puolia erityi…

Grande Cuvée varttimagnumista

Autoilevan päivällisvieraan vuoksi vähemmän oli tänään ihan riittävästi, varsinkin kun viininä oli pitkästä aikaa Krug. Tarkemmin sanottuna ahvenannoksen seuraksi korkistaan pääsi yksi Grande Cuvée aiemman Pikkupullollisia-blogimerkinnän rivistöstä. Sopivasti pullokypsytetty Grande Cuvée on yksi ehdottomista suosikkisamppanjoistani, ja viiniä on kyseisellä kultaisella etiketillä myyty suurin piirtein 90-luvun puolivälistä vuoteen 2004 saakka.

Viinin tuoksu on Krugiksi kevyehkö mutta toki tutun sävykäs: ananasta, hunajaa, saksanpähkinää ja silaus vaniljaa. Maku on melko sitruunainen, lisänä punaista omenaa ja voita. Sherryyn vivahtavat, tammitynnyrin tuomat oksidoituneet sävyt, "krugparfyymi", ovat tässäkin läsnä, ehkä normaalia hennompina tosin. Hapokkuus on tuttuun krugmaiseen tapaan rotevaa ja jälkimakukin varsin pitkä.

Hyvää tämä oli, kuten aina, mutta nyt kuitenkin ilman parhaiden Grande Cuvée -pullollisten vau-efektiä. Ehkä nyanssit olivat totuttua hennompia ja hedelmäi…

BdB-pruuvi

Perjantai-iltana pantiin viisi blanc de blancs -samppanjaa vierekkäisiin laseihin toisten käsien toimesta, itselläni oli siis ilo päästä näihin käsiksi puolisokkona.


Deutz Blanc de Blancs 1996 Tämän tuoksussa on mandariinia, karambolaa ja vihreää ruohoa sekä myöhemmin myös häivähdys crème brûléeta. Osin kirpeiden, osin kypsempien sävyjen välinen jännite tekee tästä hiukan valtavirrasta poikkeavan samppanjan jakaen varmasti myös mielipiteitä. Maussa on raikkaita hedelmiä ja jo vähän talttunutta mutta tuhtia hapokkuutta: sitruunaa, limeä, omenaa ja ananasta. Kun viini lämpenee ja avautuu, mukaan tulee vielä hunajainen häivähdys ja hentoa herkkusientä. Rotevat hapot kannattelevat pitkää jälkimakua - vuosikerta lyö kyllä selvän leimansa tähän muuten tyyliltään raikkaan keveään viiniin. Monet ysikutoset vaikuttavat olevan mainiossa kehityksensä vaiheessa juuri nyt, sillä tämäkin on parhaillaan erittäin nautittavaa juotavaa. 93
Roederer Blanc de Blancs 1997 Viinin tuoksussa on kypsää vihreä…

La Grande Dame 1998

Perjantai-iltana oli taas aika kaivella kaapista jotain uutta tutustuttavaa. Tunnustan julkisesti: Tätä pulloa korkatessani tiesin toki hyvin, että Clicquot'n, toiseksi suurimman samppanjatalon, prestige-versio on jäänyt itseltäni aiemmin maistamatta. Sen lisäksi havahduin kuitenkin siihen tosiasiaan, että tässä todellakin olisi tasan ensimmäinen maistamani samppanja vuosikertaa -98!

Viinissä on suhteellisen suuret kuplat ja hennohko, paahteinen tuoksu. Lisänä siinä on mantelia, nugaata, hunajamelonia, ruokosokeria ja kevyt herkkusienen vivahdus. Maussa on myös pientä paahteisuutta ja aavistus toffeen sävyttämää hedelmäisyyttä; muuten se on aika ohut ja sitruunan ja greipin hallitsema. Vaikka kirpeys tuntuu kielellä terävänä, on hapokkuus siitä huolimatta maltillista. Kokonaisuus on jälkimaun kirpeydestä huolimatta melko hyvin tasapainossa, mutta muuten viini on maultaan aika lattea ja mitäänsanomaton.

Voi olla, että tästä saisi lisäkellaroinnilla irti vielä paljonkin: Tämän yhde…

Hieno ilta

Perjantai-illan pikkupruuvissa ihasteltiin tällä kertaa kolmea perinteistä huippuviiniä.


Bollinger R.D. 1988 RD-Bollyn korkki oli vaihdettu jo kesäkuussa 1999, ja se poistuikin pullosta suhteellisen vaimean sihauksen saattelemana. Tuoksu on aluksi aika erikoisen oloinen, siinä on raakaa herkkusientä ja keväisen meren aromia eikä minusta mitenkään erityisen miellyttävällä tavalla. Se kuitenkin vähitellen tasaantuu paahdetun karamellin, kypsän sherryn, imelän saaristolaisleivän ja hennon savuisuuden sävyihin.
Maku samoin avautuu kunnolla vasta vähän ilmaa saatuaan, mutta se onkin toki järeä ja pinot-vetoinen parhaaseen Bollingerille tyypilliseen tapaan: siinä on punaista omenaa, hapokasta mansikkaa, hiukan hunajaa ja kokonaisuuden silottaa tynnyrikypsytyksen tuoma vaniljaisuus. Päättäväinen mutta jo tasaantunut hapokkuus säestää hienosti kauniiksi kypsynyttä kokonaisuutta. Kasikasi on tällä hetkellä erittäin nautittava huippuvuosikerta ja talonkin taso on ennalta tuttu.
Bolly oli vaisun…

Tarlant Zero Brut Nature

Ravintolakäynnin yhteydessä tuli maistettua lasillinen Tarlantin sokerilisäyksetöntä vakiosamppanjaa - onpa oivallinen lähtötason viini ja raikas kesäjuoma! Tuoksu on runsaan hedelmäinen, ja voi sekä toffee pyöristävät sitä vielä lisää. Maussa on raikasta vihreää omenaa ja hienoa mineraalisuutta, chardonnay tuntuu hallitsevimmalta, vaikka tämä onkin suurin piirtein tasasekoitus kaikkia kolmea lajiketta. Osaa non dosé -viinejä vaivaa ylenmääräinen, jopa pistävä kirpeys, mutta tässä siitä ei todella ole tietoakaan. Tällä hetkellä viini on sekoitus vuoden 2006 rypäleitä sekä vanhempia réserve-viinejä, suhteellinen kypsyys on siis tästä helppoa huomata. Tämä pieni viljelijä-tuottaja Oeuillyn kylästä pitää tosiaan lisätä tulevien hankintojen pitkälle listalle. 88

Vouette & Sorbée Saignée de Sorbée Extra Brut 2007

Perjantai-illan kotimaiset äyriäiset saivat seurakseen punaisen ranskattaren, aiemmin tässä kuussa esitellyn viljelijä-tuottaja Vouette & Sorbéen rosésamppanjan. Viinin aavistelemani erityisyyden vuoksi avasin sen hyvissä ajoin ennakkoon ja valitsin rohkeasti tarjoiluastioiksi Riedelin Vinum Chianti-riesling-lasit. Ratkaisu oli luultavasti suhteellisen onnistunut, sillä samppanjaksi aivan poikkeuksellisen tummanpunaisen viinin tuoksu avautui heti alusta lähtien hienona ja voimakkaana. Rotevan viinillisen tuoksun hallitsevimmat elementit ovat vadelma ja kirsikka, ja niitä sävyttää lämmin paahteisuus sekä hento rusinaisuus.

Maussa vadelma on enemmän taka-alalla ja nuori, kirpeä marjaisuus muistuttaakin tuoksua suoraviivaisemmin lähinnä punaista viinimarjaa. Mukavina lisäsävyinä ovat kuitenkin tammitynnyrikypsytyksen mukanaan tuomat maltilliset vaniljan ja sherryn vivahteet. Vaikka vuosikerta ehkä onkin kevyt, on tämä viini siitä huolimatta jykevää tekoa - paljon lähemmäksi punaista…

Lancelot-Pienne Cuvée de la Table Ronde Blanc de Blancs

Pullollinen minulle entuudestaan täysin tuntemattoman pienehkön viljelijä-tuottajan chardonnayta kuha-kukkakaaliannoksen keralla. Tämä pieni maison löytyy Cramantin huippukylästä, ja kotisivuilta luntattujen tietojen perusteella illan viinin grand cru -rypäleiden lähteenä ovat kotikylän ohella Avize ja Chouilly - ei ollenkaan hullummat lähtökohdat blanc de blancsin tekemiselle. Sama informaatiolähde kertoo vielä tämän cuvéen sisältävän solera-tyyppisesti varastoituja reservé-viinejä sekoituksen pohjan ollessa tällä hetkellä vuodelta 2007 ja dosagen 8 g/l.

Viinin tuoksussa on ruusunmarjaa, vihreää omenaa ja leipätaikinaa. Maku on lämpimän hedelmäinen ja raikas: siinä on tuoksua seuraavaa omenaisuutta, kypsää sitruunaa sekä etenkin lopussa mehukasta ananasta. Jälkimaku toki ei ole kovin pitkä ja siinä on myös hiukan kitkeryyttä. Hapokkuus on aika kevyttä, joten tätä on varmasti järkevämpää juoda nyt kuin varastoida. Joka tapauksessa tästä voi aistia alkuperälle tyypillistä Cramantin ku…

Pari viljelijää ja yksi perinteinen

Perjantai-illaksi kyhättiin pruuvi kolmesta minulle uudesta viinistä; tällä kertaa pääsin pulloihin käsiksi puolisokkona.

Jérôme Prévost La Closerie Les Béguines Extra Brut 2009


Jérôme Prévost viljelee pientä kahden hehtaarin Béguines-tarhaansa Reimsin kupeessa Gueuxin kylässä ja tuottaa sieltä säännöllisesti vain kahta samppanjaa: nyt kyseessä olevaa viiniä sekä rosé-versiota fac-simile-nimellä. Kummatkin viinit ovat 100 % pinot meunieria: perinteisesti yksinkertaisimpana pidetyn työrukkaslajikkeen käytöstä huolimatta viinit ovat lyhyessä ajassa nousseet hyvään maineeseen. Viininteon oppi-isänä vasta 2000-luvun alussa aloittaneella Prévostilla on ollut Champagnen kulttiviljelijä numero yksi, Anselme Selosse. Viinissä ei ole virallista vuosikertamerkintää, mutta etiketistä löytyvä koodi LC09 paljastaa rypäleiden olevan vuodelta 2009.
Kuuman paahteisessa tuoksussa on poltettua sokeria ja kumia, mutta myös pehmeämpiä sävyjä, toffeeta ja vaniljaa. Maku on aromeistaan huolimatta tyyli…

Pikkupullollisia

Joskus vähemmän on enemmän.


Deutz Rosé 2005

Juhannus korkattiin aurinkoisessa säässä käyntiin lähes perinteeksi tulleella tavalla rosésamppanjan säestyksellä. Viinin tuoksussa on aprikoosia, sokeroituja manteleita, banaania ja jo hiukan kypsyneen samppanjan sävyjä sekä kevyttä paahteisuutta. Maussa on kepeää vadelmaisuutta ja karhunvatukkaa, hapokkuutta on aika maltillisesti, mutta nuoruuden kirpeyttäkin on toisaalta vain hyvin kevyesti. Tasapaino on siksi jo tässä iässä hyvä, eikä erityistä syytä kovin pitkään lisäkellarointiin tämän viini kohdalla varmasti ole. Viis mahdollisesta pienestä tulevaisuuden lisäpotentiaalista, sillä tämä on oikein nautittavaa nyt muutenkin kuin hyvän viilennyksen ansiosta. Kellaria ehtii täyttää Deutzin roséilla myöhemminkin, vaikkapa punaisten vuoden 2002 Cuvée William Deutzien ilmaantuessa toivottavasti pikapuoliin saataville. 89 

Taittinger Prélude

Prélude on Taittingerin pelkästään grand cru -rypäleistä tehty premium-vakiosamppanja, jonka rypälekoostumus on tasajako pinot noiria ja chardonnayta. Talon valikoimasta mielenkiintoinen vertailupari Préludelle on aikaisemmin talvella maistamani vuosikerraton palstasamppanja Folies de la Marquetterie.

Viinin tuoksu on vihreä: kohtuullista hedelmäisyyttä sävyttää eninnä karviainen ja ruoho. Paahteisuus on lisänä vain hyvin hentoa. Maultaan viini on aluksi aika karkea, mutta jälleen kerran tasoittuu vähän aikaa auki oltuaan selvästi. Päällimmäisinä erottuvat ananas ja manteli, muuten hedelmäisyys on kokonaisuutena vähän kirpeää. Kevyt makeus pyöristää sitä kuitenkin aika paljon – viinin dosage lienee Taittingerille tyypilliseen tapaan valittu brutin reilummasta päästä. Hapokkuus on ihan asiallista ja muutenkin kokonaisuus on suhteellisen tasapainoinen. Kaikkiaan tämä on oikein kelvollinen, joskin vähän persoonaton samppanja esimerkiksi jalkapallon tuijottamisen ohella lipiteltäväksi. T…

Nicolas Feuillatte Brut

Tuoksussa on pieni ripaus paahteisuutta ja aavistus sekä toffeesta että mentolista. Hapokkuus tuntuu vähäiseltä ja maku on melko vetinen. Pyöreä hedelmäisyys puuttuu lähes täysin, mutta tilalla ei ole toisaalta pahaa kitkeryyttäkään; jälkimaku on tietysti lyhyt. Kuohuviiniksi tämä on kelvollinen mutta samppanjaksi vaatimaton, samalla rahalla saa selvästi parempiakin kuplia. Joisin uudemman kerran kuitenkin paljon mieluummin tätä kuin Feuillatten ällöttävää karkki-roséeta. 80

Gosset Grande Réserve

Vaikka Gosset on talona tuttu ja hyväksi havaittu, on tämä valikoiman kehuttu premium-vakiosamppanja jäänyt aiemmin maistamatta. Tuoksu on klassisen paahteinen yhdistettynä hedelmätoffeen ja ruokosokerin sävyihin. Maku, jossa on omenaa, kiiviä ja ananasta, on aluksi aika vaimean hedelmäinen, mutta syvenee paremmin pullon oltua jonkin aikaa auki. Hapokkuus on muuten tasaista ja sopivan runsasta, mutta jälkimaun kirpeys tuntuu suussa melko terävänä. Kelpo viini joka tapauksessa, vaikkei suorastaan säväyttänyt – johtui varmaan siitä että odotukset olivat valmiiksi melko korkealle viritetyt. Tämä oli tuoreesta pikkupullosta, isommasta formaatista tai vanhempana versiona saattaa olla parempaakin. 88

Thiénot Brut

Tässä vakiosamppanjassa on pirteät, runsaat kuplat ja hennon paahteinen tuoksu. Lisänä on päärynää, karvasmantelia ja vähän toffeeta. Maussa päällimmäisenä on kookoksen sävy, mutta muuten se on melko neutraali eikä hedelmäisyys ole kovin runsasta. Hapokkuus on suhteellisen hentoa, samoin jälkimaun pieni kirpeys ja karvaus. Kokonaisuus on ihan siisti mutta vähän mielenkiinnoton, eikä maku yllä aivan tuoksun tasolle ainakaan näin varttimagnumista nautittuna. 85

Bollinger R.D. 1996

Jo ensimmäisten nuuhkaisujen varsin voimakas, joskin melko nopeasti taka-alalle häviävä herkkusienen tuoksu antaa viitteitä viinin myöhäisestä korkinvaihdosta (9/2011). Jatkotuoksuttelu kertoo kuitenkin paremman kuvan pitkään hiivasakan päällä kypsytetyn herkun aromeista: tummia, kypsiä omenoita, sokeroituja pikkuleipiä ja praliinia. Kokonaisuutta ryhdittää sävykäs paahteisuus sekä käsityön ja tammikypsytyksen aikaansaama krugmainen sherryparfyymi. Bollingerin kädenjälki tuntuu tämän osalta kuitenkin selvästi Krugia hennommalta ja hienovireisemmältä.

Maku on paljon tuoksua tiukempi: siinä on sitruunaa ja vihreää omenaa rotevan mutta tasaisen hapokkuuden leimaamana. Hetken ilmaantumisen myötä avautuu myös makeampia sävyjä, hunajamelonia ja akaasiahunajaa. Jälkimaku on sileä ja pitkä, tässä vuosikerran -96 tuhdit hapot eivät tosiaankaan pääse jyräämään runsasta hedelmäisyyttä alleen.

Vaikka tämän viinin tuoksu tuntuu paljon makua kypsemmältä, ei ero luo kokonaisuuteen epätasapainoa vaa…

Cédric Bouchard Inflorescence Côte de Val Vilaine

Cédric Bouchard on lyhyessä ajassa paljon suitsutusta kerännyt tuottaja varsin tuntemattomasta Celles-sur-Ourcen kylästä. Kokonaistuotanto on vain joitakin tuhansia pulloja vuodessa ja tuotantomenetelmät ovat täysin biodynaamisia. Tämän lisäksi viiniköynnösten keski-ikä on huomattavasti normaalia korkeampi ja satomäärät hyvin alhaisia. Viinivalikoimasta on melko vaikea löytää täsmällisiä tietoja, mutta Inflorescence on ymmärtääkseni Cédric Bouchardin lähtötason viini. Ainakin tässä tapauksessa kyseessä on 100 % pinot noir Val Vilaine -tarhalta ja takaetiketin lukutaitoni ollessa kohdallaan viini on vuodelta 2009 (korkinvaihto 2011).

Tuoksu avautuu kylmänäkin huomattavan voimakkaana: se on kermaisen hedelmäinen ja runsaan mineraalinen. Mukana on omenaa, kanelia ja korianteria sekä reilusti piikiveä. Monimuotoisuuden ja sävyjen perusteella olisin varmaankin arvellut tammen mukanaoloa, vaikka todellisuudessa viini on ilmeisesti käynyt ja kypsytetty pelkästään terästankeissa.
Maku on vii…

Rosé-kuplia rinnakkain

Hilpeän vapputunnelman takaamiseksi aattona maisteltiin muutamia punaisia kuplia rinnakkain. Sattuneista syistä tällä kertaa vain yhdessä lasissa oli samppanjaa.

Bouvet-Ladubay Rosé Excellence
Viini tuoksuu epäpuhtaasti karviaiselle, päärynälle ja hedelmäkarkeille. Vaikka tämä on etiketin mukaan brut, on maku makeahko ja sinänsä tasainen, mutta mitäänsanomaton ja vetinen. Melkein kelvoton. 70

Bouvet-Ladubay Trésor Rosé
Tämän tuoksu on hennon marjainen ja siinä on myös hiukan nugaata, mutta muita aromeja ei yrityksestä huolimatta oikein irtoa. Maussa on vähän vadelmaa  ja hiukan enemmän karpaloa sekä puolukkaa; alussa väliin erottuu myös epämiellyttävä multainen sävy. Rakenne on kuitenkin ihan ookoo ja sitä säestävä viinin hapokkuus on melko tasapainoista ja ryhdikästä. 79

Codorníu Pinot Noir Brut
Viinin tuoksu on voimakkaan paahteinen ja sitä ryhdittää kevyt sitruunaruohon vivahde. Maku on kepeän marjainen ja hapokkuus on myös melko kevyttä, suorastaan vähän velttoa. Jälkimaku on kohtuul…

VVF 2002

Niin kävi kuin aiemmin arvelin: Bollingerin VVF 2002 etsiytyi kellariin Jacquessonin Vauzelleiden viereen, näiden osalta tosin lienee tyytyminen tähän yhteen ainoaan pullolliseen. Aÿ-punaisten pruuvi alkaa jo hahmottua mielessä, sillä keksin mukaan myös kaapista löytyvän Selossen Contrasten, jonka sisältö on sopivasti vuosilta 2002 ja 2003. Bolly-ainokaiseni varjelemiseksi sopii toivoa, että joku ystävällinen sielu osallistuu pruuvikolmikon kokoamiseen omalla VVF:llään...

Deutz Brut Classic

Taas yksi kokeilematon vakiosamppanja vähemmän, eikä tässä tapauksessa ollenkaan hassumpi sellainen. Tuoksussa on päärynää sekä pikkuleipiä, maussa hedelmäisyys jatkaa samalla teemalla hennon makeuden sävyttämänä. Viinin dosage lienee annosteltu reiluhkolla kädellä, mutta tällaiseen yksinkertaiseen perussamppanjaan valinta sopii ihan hyvin. Hapokkuutta on vastapainoksi kuitenkin riittävästi, joten kokonaisuus on harmoninen ja kivasti lipiteltävä. Tasapainoinen cuvéesamppanja, jota voisi juoda toistekin ja myös reilummasta leilistä – nyt formaatti oli vain puolikas normaalista. 87

Lafitea piiloon

Sorruin, ja pari pulloa 2008 Chateau Lafite Rothschildia löysi kaapistani itselleen uuden piilon. Ei aavistustakaan, mitä näillä tehdään ja koska. Aika näyttänee.

Taittinger Folies de la Marquetterie

Viinin tuoksu on miellyttävän klassinen, pinot dominoi siinä enemmän kuin rypälesuhteen perusteella voisi arvailla (PN 55 %, CH 45 %). Punainen omena on sen hallitsevin elementti, mutta lisänä sitä mukavasti syventää maitosuklaa ja kevyt paahteisyys. Maustakin löytyy samaa omenaa, mutta suussa se jää pahasti kirpeän greippisyyden jalkoihin, joka varsinkin vasta-avatussa pullosta tuntuu suorastaan kitkerältä. Kun viini saa ilmaa, se pyöristyy selvästi ja sävyttyy kookoksella. Vaikka nuoruus ja kirpeys ovat toisenakin päivänä tallella, on epämiellyttävä kitkeryys onneksi jo hävinnyt ja jonkinlainen tasapaino löytynyt.

Folies on Taittingerin maltillisina määrinä tuotettu palstasamppanja ilman vuosikertamerkintää, vaikka viini on silti ilmeisesti pitkälti yhden vuoden tuotos kerrallaan. Ainakin tämän pullollisen kohdalla vuosikertatieto olisi voinut kannustaa lisäkellarointiin, sillä nyt viini oli turhan nuori kunnolla nautittavaksi. Jo pari vuotta kellaria voisi saada ihmeitä aikaan, laa…

Pierre Péters Les Chétillons 2004

Pullo Petersin Chétillonsin uusinta vuosikertaa ei kauan ehtinyt kaapissa hapantua – sitä oli päästävä maistamaan niin pian kuin mahdollista. Viinin tuoksu on heti avattaessa yllättävänkin paahteinen ja sitä sävyttää  hasselpähkinä, lilja ja ripaus vaniljaa. Maussa hallitsevat greippi ja vihreä omena, viinin mineraalinen hapokkuus on tiukkaa mutta tyylikästä eikä ollenkaan päällekäyvää. Pitkässä jälkimaussa korostuu hienosti viinin mehukas, sileä hedelmäisyys.

Vuoden sisällä olen maistanut kolme vuosikertaa Chétillonsia, tämä 2004 (92) on hapokkaampi ja mineraalisempi kuin 2000 (92) tai 2002 (93), ei niin kypsän hedelmäinen kuin -00 eikä niin raamikas kuin -02. Tekisi mieli sanoa, että 2004:sta puuttuu se pieni ekstra, mitä vuosikerrassa 2002 on, mutta voi olla, että tämä aavistus johtuu vain viinien ikäerosta. Joka tapauksessa 2000 on näistä kolmesta selvästi kypsin ja sekä 2002 että 2004 hyötyvät vielä vuosien kellaroinnista – vain aika näyttää kuinka suuria niistä lopulta tulee.

C…

Joseph Perrier Cuvée Royale 2002

Taas vaihteeksi hyvä nollakakkonen: tuoksu on paahteinen ja voimakas ja sen nyanssit ovat klassisen tyylikkäitä, punaista omenaa, briossia, pähkinää ja hentoa siirappisuutta. Runsaassa, melko kypsässä maussa on omenaa, kookosta ja jopa vivahdus rusinaisuutta. Kokonaisuus on jo nyt tasapainoinen ja nautittava, vaikka melko kirpeä hapokkuus epäilemättä kaipaakin paria kolmea vuotta kellaria pyoristyäkseen. Sen jälkeen tämä on varmasti vielä parempaa. Hieno ja talon runsaan hedelmäiselle tyylille uskollinen vuosikertasamppanja. 91

Pari uutta tuttavuutta

Alfred Gratien Brut

Tämä pieni ja perinteikäs talo on odottanut tutustumislistallani jo pitkään, ja mikäpä olisi sopivampi aihe ensitapaamiselle kuin jokaisen samppanjatalon käyntikortti, vuosikerraton vakiosamppanja. Gratienin tyylin kulmakiviin kuuluu kaikkien viinien kypsyttäminen tammessa, malolaktisen käymisen välttäminen ja erityisesti myös suhteellisen runsas pinot meunierin osuus useimmissa viineissä.

Viinin kuplat ovat isohkot ja väri varsin vaalea. Tuoksussa on kirpeää karviaista, vihreää ruohoa ja orkideaa, kokonaisuutena se on aavistuksen vetinen. Maussa on toffeeta sekä vähän pähkinäisyyttä, hedelmää on kohtuullisesti ja samoin hapokkuutta. Varsinkin alkuun maun makeus häiritsee – ihan kuin dosage olisi melko korkea tai sitten huonosti integroitunut. Tämä ongelma onneksi tasaantuu viinin avautuessa ja samalla nuorekas kirpeys tulee itse asiassa enemmän esille. Sain viinin sokkona, enkä onneksi ollut arvailuissani täysin hakoteillä. Kun viinin identiteetti selvisi, ajatuks…

Aaltoja kellariin

Pitkästä aikaa varasto sai punaista lisätäytettä, Ribera del Dueroa muutaman Aalto 2009 -pullollisen muodossa. Espanjattaren uusin vuosikerta on vielä maistamatta, mutta pari vuotta vanhempi, 2007, oli viime syksynä sen verran miellyttävä tuttavuus (92), että eiköhän uudelle tulokkaallekin jotain käyttöä löydy. Viinin hinta, muutaman euron alle kolmekymppiä per puteli, ei kumminkaan tuntunut pahalta oletettuun ja toivottuun laatuun verrattuna.

Lauantaipullot

Piper-Heidsieck 1975

Viinin väri on melko vaalean keltainen ja siinä on yhä kohtuulliset kuplat. Mukava tuoksu on kuivan paahteinen, siitä erottuu kahvia, kantarellia ja toffeeta. Maku sen sijaan on yksioikoisen hapokas, suorastaan hiukan hapan, eikä hedelmäisyyttä tai kypsiä sävyjä oikein ole. Siksi viini on maultaan kokonaisuutena aika mitäänsanomaton, vaikka happorakenne kyllä jaksaa kantaa jälkimaun aika pitkälle. Tuoksu lupasi selvästi parempaa. 89

Laurent-Perrier Brut

Tuoksu on hento, kevyen hedelmäinen, siinä mukana sitruunaa ja appelsiininkuorta. Maussa on hiven punaista omenaa, muuten se on kevyen kirpeä ja melko neutraali, vain aavistuksen katkera. Hapokkuus on kohtalaista ja maun pituus riittävä. Keskikastia isojen talojen vakiosamppanjoiden sarjassa, ei huono, mutta ei huippukaan. 86

Bollinger R.D. 1964

Tämä päätyi tyhjennettäväksi lauantai-iltana, kun teki mieli jotain hyvää samppanjaa, mutta ei ollut paineita valinnan ehdottomaan onnistumiseen. Aavistelin, että tämä voisi hyvin olla ihan pilallakin eikä ainakaan lisäkellaroinnilla tulisi paranemaan. Itse asiassa pelkäsin jopa sitä, että pullo alkaisi varastossa itsekseen vuotaa muuta arsenaalia tuhrien. Pullossa oli vähän sakkaa, mutta nestepinnan taso oli ikäisekseen moitteettoman korkea.

Avaamiseen haastetta toi ainoastaan hapettuneen sidelangan poistaminen pihdeillä, muuten avaustoimenpiteet sujuivat aivan toiveen mukaan: Korkki istui tiukasti ja poistui pullosta pirteän pihauksen saattelemana. Samaa reittiä ilmoille tulvahtivat myös raikkaat hedelmäaromit – lupaavaa!

48-vuotias, myöhään, mutta jo ajat sitten uudelleenkorkitettu R.D. Bolly ei jättänyt juojalleen juuri toivomisen varaa. Viinin väri on kullankeltainen ja siinä on yhä pienet, terhakat kuplat. Tuoksun hallitsevimpia elementtejä ovat hasselpähkinä, toffee ja crème b…

Lanson Gold Label 1996

Viinin tuoksussa on hedelmäosastolta vihreää omenaa ja karviaismarjaa, joille vastapainon luo ryhdikäs mineraalisuus pippurin ja piikiven vivahteineen. Maku on kireän hapokas ja sitä hallitsee vihreän omenan sävyt, lisänä vain aavistus pyöreämpää hedelmäisyyttä. Kokonaisuus on joka tapauksessa erittäin tiukka, mutta kypsyyttä on kuitenkin sen verran, ettei hapokkuus tunnu enää suoranaisena kirpeytenä ja siksi viini on tässä iässä auttavasti nautittavissa.

Lansonin kategorinen periaate välttää malolaktinen käyminen kaikissa viineissä sopii tähän joka tapauksessa aivan kertaluokkaa paremmin kuin vuosikerrattomaan Black Labeliin. Hapokkuuden hallitsevuuden vuoksi viini tuntuu kuitenkin hiukan yksioikoiselta, ja tätä piirrettä jyhkeähappoinen vuosi -96 varmasti entisestään korostaa. Toisaalta kirkkaan puhdaspiirteisyyden alta paljastuisi  armotta myös viinin  puutteet ja virheet, joita niitäkään ei saumattomasta kokonaisuudesta löydy. Tällä on elinikää hyvässä ja kärsivällisessä kellariss…

Henriot 2002

Ensitapaaminen Henriotin 2002:n kanssa ja odotukset sekä rima ovat tietenkin melko korkealla talon hyvien ysikutosten jäljiltä. Tämä viini vastaa odotuksiin: tuoksu on melko runsas ja siitä erottuu jo pähkinää sekä jonkin verran paahteisuutta, joita hennon makea, hunajainen hedelmäisyys siististi siloittaa. Maussa ei vielä ole juurikaan kypsyyttä, vaan sitä hallitsee kirpeä hedelmäisyys greipin ja limen sävyineen. Hapokkuutta on toki melko runsaasti, mutta siitä huolimatta viini on varsin hyvässä tasapainossa ja siten suupielet hymyssä juotavissa. Nuori tämä toki on, mutta sille aika varmasti tekee tehtävänsä – näitäkin olisi kiva saada jotenkin mahtumaan laatikollinen varastoon. 90

Drappier Carte d'Or

Perjantai-illan piristykseksi juotiin Drappierin vakiosamppanjaa, Carte d'Oria, tälllä kertaa maltillisesti varttimagnumista. Tuoksu on hennon hedelmäinen ja muuten raikas, mutta siitä erottuu hiukan häiritsevänä myös imelän ylikypsä sivuaromi. Maku on melko neutraali ja hapokkuus aika maltillista. Onneksi mausta puuttuu nyt lähes kokonaan häiritsevä karvaus, mikä ei erityisemmin ihastuttanut saman tavaran normipullollisessa joskus viime kesänä. Kokonaisuus on siis nyt parempi kuin viimeksi, mennee pullokohtaisen vaihtelun piikkiin, vaikka taisihan tämä pikkupullo kieriä kaapin pohjalla kypsyyttä keräämässä melkein vuoden verran. 84

Charles de Cazanove Vieille France

Itselleni ensikosketus taloa myöten tähän samppanjaan, josta ilmeisesti on olemassa myös vuosikerrallinen sekä rosé-versio. Tämän vuosikerrattoman tuoksu on hyvin kypsän oloinen, siinä on lähinnä paahtunutta sokerisuutta ja rusinaisuutta sekä herkkusientä. Maun melko vaimea hedelmäisyys jatkaa samalla sinänsä asiallisella linjalla, mutta rakennetta ja hapokkuutta kuitenkin uupuu ja jälkimakukin on aika lyhyt. Luulenpa, että viinissä on tavallista iäkkäämpiä reserve-viinejä, mutta rypäleiden keskimääräinen laatu ei ehkä ole erityisen korkea. 85