Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2012.

Jouluaaton viinit

Louis Roederer Cristal 2004

Nuoren viinin väri on kalpean keltainen ja sen tuoksussa on pirteää sitruunaa sekä keveää paahteisuutta. Hentoisia mutta hienostuneita muita vivahteita ovat saksanpähkinä, karambola ja kermatoffee. Maku on keveähköä tuoksua selvästi painavampi, vaikka eleganssi onkin samanveroista: nuoren sitruunaisuuden ohella löytyy myös pinot-voittoisia, runsaamman pyöreitä hedelmäsävyjä, kuten cantaloupemelonia ja mangoa. Hapokkuus on tasaisen tyylikästä ja kannattelee pitkään näin nuoreksi samppanjaksi upean sileää jälkimakua. Pelkästään tyylikkyytensä perusteella tätä viiniä voisi kuvitella puhtaaksi blanc de blancsiksi.
Tämä viini on nuoruutensa nähden upean nautittava ja siinä suhteessa aivan eri paria syksyllä maistetun saman vuoden Roedererin bdb:n kanssa. Toisaalta viini on kuitenkin sen verran tiukka ja rakenteikas, että tämä paranee kellaroinnin myötä taatusti, kun kaikki hienot nyanssit ehtivät avautua täyteen loistoonsa. Viini toimi mukavasti ruokajuomana ka…

Chartogne-Taillet Les Barres 2007

Les Barres on muutamastakin syystä mielenkiintoinen extra brut -palstaviini: pullon sisältö on 100 % pinot meunieria, ja se on etiketin mukaan tehty 60-vuotiaiden ja viinikirvalta säästymisen vuoksi varttamattomien viiniköynnösten rypäleistä. Vaikka kylänä onkin suhteellisen tuntematon Merfy, on Les Barres eräiden mielipiteiden mukaan ainakin meunierin suhteen yksi Champagnen hienoimmista palstoista. Tässäpä siis meunier-viini, jonka tekemisen lähtökohdat ovat eri rypäleestä huolimatta ainakin paperilla hyvin samanlaiset kuin Bollingerin VVF:n.

Viinin tuoksu on vähän vaisu, vaikka vaimeita sävyjä irtoaakin yrittämällä suhteellisen monipuolisesti: sitruunaa, banaania, vehnäjauhoja ja jopa vähän mustaherukkaa. Toki viinin lämpeneminen lasissa auttaa myös - tätä viiniä ei todellakaan kannata jäähdyttää liikaa. Maun erottuvimmat hedelmäelementit ovat ananas ja appelsiini, mutta päällimmäisimpänä suussa hallitsee terävä ja hennon katkera kirpeys. Tämä siitä huolimatta, ettei hapokkuus kok…

Louis Roederer Brut Rosé - uusintayritys

Ihan jouluun asti en kuitenkaan malttanut odottaa uusintaottoa edellisessä blogimerkinnässä esittelemäni Roedererin vuosikerrattoman rosén kanssa. Sen verran sain salapoliisityöllä selville, että kyseistä viiniä on viimeksi valmistettu 80-luvun alkupuolella ja etiketin perusteella omani ovat näitä viimeisimpien aikojen tuotoksia.  Pullojen pääasiallinen sisältö lienee siis aivan 80-luvun ensimmäisiltä vuosilta tai 70-luvun lopulta.

Pullo numero kaksi aukeaa pienen pihauksen saattelemana, ja nyt viinissä on vähän kupliakin jäljellä. Tuoksussa on paahdettua ruskeaa sokeria ja hentoisesti keltaista luumua sekä aprikoosia. Valitettavasti aromit kuitenkin rusinoituvat melko nopeasti ja sherryn sävyt hiipivät tilalle. Maussa on hapokkuutta periaatteessa ihan riittävästi, mutta punainen marjaisuus on kuitenkin aika vaimeaa ja sherryn sävyt ovat tässäkin pääosassa. Pisteet taas ensimmäisestä huikista, palaan jäljellä oleviin pulloihin siinä tapauksessa, että seasta vielä sattuu löytymään joki…

Lauantaipullot

Louis Roederer Brut Rosé Roedererin vuosikerraton vakiorosé on sikäli harvinainen pullote, ettei sitä ole enää aikoihin tehty. Tarkkoja tietoja viinin iästä en ole vielä onnistunut onkimaan, mutta ihan minimissään sitä täytyy olla parikymmentä vuotta. En ole näitä nähnyt oikein missään, joten kun kuuden pullon erä ilmestyi eteen, tartuin täkyyn silkasta mielenkiinnosta. Kaikissa pulloissa on hyvä nestepinta mutta kylläkin jonkin verran sakkaa. Tämä ensimmäisenä avattu pullo oli siinä mielessä huonokuntoisin, että se oli ainoana hiukan vuotanut huolimatta suhteellisen hyväkuntoisesta korkista.
Pullosta pääsee avatessa hyvin hento pihaus, mutta lasissa kuplia ei paksun oloisesta, kuparinpunaisesta viinistä erotu. Tuoksua dominoi sherry, jolla on selvä yliote alta erottuvasta kypsästä hedelmäisyydestä. Seasta voi poimia myös hennon vadelmaisuuden sekä raa'an sienen tuoksun. Suussa viinissä on jäljellä aavistus moussea sekä ihan vähän hapokkuutta. Hedelmäisyytttä ja hentoa hunajan sä…