Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2014.

Krug Rosé

Krugin Rosé tehdään Grande Cuvéen tavoin ilman vuosikertamerkintää. Ennen takaetiketeissä olevien id-koodien aikakautta olevan pullollisenkin kohdalla voi viinin iästä silti saada karkean aavistuksen korkissa olevan V 020 -koodin avulla: Sen perusteella korkki on tässä vaihdettu maalis-huhtikuussa 2010, joten tiedon ja viinin tyylin perusteella voisi pohjavuosikerraksi arvailla joko vuotta 2002 tai 2004.

Viinin väri on tummahkon kuparinpunainen. Tuoksussa on veriappelsiinia ja kirsikkaa, tammikypsytyksen pyöristämiä, krugmaisesti viritettyjä vaalean maitosuklaan ja kermatoffeen sävyjä sekä lisänä vielä karviaismarjojen hivenen kirpeämpää aromia.

Maku on lähes pureksittavan tukeva ja samalla kauniisti monikerroksinen: siinä on rosé-alkuperälle uskollisesti karpaloa ja karhunvatukkaa, lempeään hunajaisuuteen hienosti verhottuina. Aprikoosi ja sitruuna vuorottelevat hapokkaassa jälkimaussa, joka jättää pitkäksi ajaksi veden viipyilemään kielelle. Myöhemmin illalla, kun pullo on ollut au…

Uutta ja vanhaa, nollakakkosia taas

Joseph Perrier Cuvée Royale 2002 Tuoksu on melko runsaan paahteinen: siinä on myös tummaksi karamellisoitua sokeria, kanelia, punaista omenaa ja lisänä vielä kevyesti rusinainen sävy. Maussa on makeaa, kypsää ananasta ja sen rinnalla hiukan omenaakin. Jälkimaku on kohtuullisen pitkä ja sitruksinen - hapokkuus tuntuu lempeähköltä, ja sen perusteella tämä viini vaikuttaa olevan jo varsin kypsä juotavaksi. Pari vuotta sitten arvioin tämän pisteiden valossa hiukan paremmaksi, nyt olisin korkeampiin pisteisiin kaivannut hiukan lisää ryhtiä suutuntumaan ja hiukan vähemmän tuoksun rusinaisuuden tuomaa aavistuksen ylikypsää mielikuvaa. Ei ollenkaan huono silti nytkään tai näinkään. 89

Jacquesson Millésime 2002

Tryffeli häivähtää tämän tuoksussa hienosti heti ensimmäisillä nuuhkaisuilla. Sitten sijan ottaa punainen omena tammikypsytyksen tuoman pehmeän vaniljaisen komponentin kera; mausteisuuden tuntua on inkiväärin mieleen tuovassa muodossa. Lämmetessä ja viinin auetessa mukaan tulee vielä j…

Vuoden 2013 viimeiset

Deutz Amour de Deutz 2002

Tämän tuoksussa on hennosti paahteisuutta, joka tuo näin nuoreksi viiniksi yllättävän hienosti mieleen crème brûléen. Hedelmäsävyistä hallitsevin on vihreä omena, sen lisänä on päärynää ja puhdaspiirteistä sitruunaa, sekä jo vähän kermaakin - mukana on toki myös aavistus kookoksen sävyä nuoruudesta kielien. Kokonaisvaikutelmana on, että tuoksu ei tyylikkyydestään huolimatta ole vielä tässä iässä avautunut läheskään täyteen tulevaan loistoonsa.
Todella mehukkaan hedelmäisessä maussa on elegantisti omenaa ja päärynää, ja hetken avauduttuaan myös trooppisempaa kirjoa passionhedelmän, aprikoosin ja persikoiden muodossa. Jälkimaku on pitkä ja tasaisesti kevyen sitruunaisuuden sävyttämä. Tämä viini on tyyliltään melko keveä ja hienovireinen, mutta hedelmäisyydessä on silti voimaa ja viinin hapokkuus tuntuu sen rinnalla juuri sopivalta. Nuoruudestaan ja hyvästä kypsytyspotentiaalistaan huolimatta tätä samppanjaa juo todella mielellään jo nyt - nykykunnossaan aivan …