Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2019.

Weingut Keller Kirchspiel 2008 & 2013

Weingut Keller Kirchspiel Riesling GG 2008 Kumpikin viini dekantoitu reilut pari tuntia ennen maistamista. Tämän 2008:n väri on aavistuksen tummempi kuin 2013:n. Tuoksu on jonkin verran runsaampi ja oletuksen mukaisesti myös kypsemmän tuntuinen. Siitä erottuu hieno kokoelma kiehtovia, hyvässä tasapainossa olevia trooppisia hedelmäsävyjä: hallitsevimpia ovat mangon ja passionhedelmän aromit, mutta mukana on myös tuoretta ananasta ja ripaus banaania, sekä hieman maukasta vaalean toffeen sävyä. Maku on varsinkin aluksi tuoksua hieman särmikkäämmän tuntuinen, mutta samalla vahvapiirteinen ja aika konsentroitunut, öljyisen oloinen. Se sävyttyy sitruunalla, kypsällä greipillä, limellä sekä lempeän keveällä hunajaisuudella. Jälkimaku on vahva ja varsin hapokas, siinä korostuu erityisesti viinin jykevä sitruunaisuus. Aika lasissa pyöristää viimeisen silauksen: tämä on erittäin maukas ja jo hyvin sopivaksi kehittyneen tuntuinen viini nyt. 94 Weingut Keller Kirchspiel Riesling GG 20

Henriot Enchanteleurs 1996 & Roederer Rosé 2012

Henriot Cuvée des Enchanteleurs 1996 Tässä viinissä on kivasti kuplia ja vaalean kullankeltainen väri. Tuoksu on muhkea, siinä on hienoa syvyyttä ja kypsyyttä: kermatoffeeta, häivähdys saksanpähkinää ja kaunista kypsää hedelmää ananaksen, tuoreen punaisen omenan ja passionhedelmän sävyissä. Kokonaisuuden päällä väreilee hieno sitruunainen aromi. Maku on tuoksun mukaisesti voimakas ja runsaan hedelmäinen: raikasta ananasta, miellyttävän moniulotteisia omenaisia vivahteita, hentoa savuisensävyistä mineraalisuutta ja pirteää kypsähköä sitruunaa, joka sävyttää voimakkaasti mutta samalla sileästi hapokasta jälkimakua. Jälkimaku on riemukkaan pitkä ja todella mehukas. Lämmetessä mukaan tulee vielä vienosti ruskean kinuskin tuntua. Todella maukas, runsaahkon tyylinen samppanja, jossa tuhdin hapokkuuden tuoma ripaus nuorekkuutta täydentää muuten varsin valmiin tuntuisiksi kypsyneitä sävyjä: normipullossa en näe mitään erityistä syytä säästellä näitä enää kellarissa, ainakaan sen perim

Vuosikerran 1996 samppanjatasting: mm. Dom Perignon Oenotheque, Bollinger VVF, Billecart-Salmon Clos Saint-Hilaire

Tämä toukokuussa 2019 nautittu, vahvasti 1996 vuosikerran samppanjoihin keskittynyt tasting vahvisti käsitystäni siitä, että vuosikerta on ihan maineensa veroisesti yksi parhaista: onnistuneet vuoden 1996 samppanjat ovat jo nykyisessä kehitysvaiheessaan erittäin upeita. --- Cristian Senez Brut 1996 Tämän viinin suhteellisen pelkistetystä tuoksusta erottuu sitruunaa ja leipätaikinaa, sekä jonkin verran herkkusienen aromia yhdistettynä sherrymäiseen, jo jonkin verran oksidoituneeseen sävyyn. Maussa on kohtuullisen mukavasti hedelmää: kypsää punaherukkaa, sitruunaa ja hieman omenaa. Kokonaisuuden verhoaa kenties reiluhkosta dosagesta peräisin oleva sokerinen huntu, joka kääntyy jälkimaun myötä asiallisen sitruunaiseen hapokkuuteen. Lopussa tuntuu tuoksun mukainen kevyt annos oksidoitumista, joka lienee kypsän vuosikerran ominaispiirre tässä lähtökohtaisesti melko yksinkertaisessa viinissä. 86 --- Moët & Chandon Millésime 1996 Tuoksusta erottuu ensimmäisenä varsin vo

Chateau Ducru-Beaucaillou 1995

Dekantoitu 3,5 h ennen maistamista. Viini on väriltään suhteellisen tummahkon punainen. Tyylikkäästä ja piirteiltään varsin klassisesta tuoksusta erottuu hedelmäisinä aromeina tuoreen tuntuisia mustaherukoita, maatiaisluumuja ja häivähdys mustikkaa. Mukana on myös lempeää sikarilaatikon sävyä, lyijykynän teroituspurua, sekä hieman miellyttävää yrttistä vihreyttä timjamin ja herukanlehtien sävyissä. Hillityssä ja olemukseltaan aavistuksen kalpeassa maussa on kohtuullisen mukavasti hedelmäisyyttä tuoreiden mustaherukoiden ja hapokkaiden pikkuluumujen sävyissä. Rinnalla erottuu ripaus sateisen niityn vihreyttä ja hento tupakkainen häivähdys. Jälkimaku ei ole kovin pitkä, mutta sen tanniinit ovat vuosikerta huomioiden varsin säyseitä ja vain kevyesti kulmikkaita - maukas herukan sävyttämä hapokkuus tuntuu vähän yllättäen hallitsevammalta elementiltä. Kokonaisuutena oikein kiva old school -tyyppinen bordeaux, jonka tuoksussa on Ducrulle tyypillistä hienovaraista tyylikkyyttä. Aika va

Juhannusaaton 2019 samppanjat

Marc Hebrart Special Club 2012 Tyylikkäästä tuoksusta erottuu hieman sitruunaa, nuorekkaita omenasävyjä, häivähdys maitosuklaata sekä pirteitä limen kuoren ja sitruunatimjamin aromeja. Ikäisekseen mukavan pyöreässä maussa on nuorekkaiden limen ja vihreän omenan sävyjen rinnalla miellyttävän raikaspiirteistä passionhedelmän ja vaalean persikan sävyttämää sopivan kypsää trooppisuutta. Jälkimaku taittuu tasaisen vahvan hapokkuuden saattelemana sitruunan ja raikkaan mineraalisuuden tuntuun. Kaikin puolin oikein miellyttävä, sopivasti runsas ja rakenteikas samppanja, jossa on varmasti myös hyvää kehittymis- ja kellarointipotentiaalia tuleville vuosille. 91 Gatinois 2002 Tämän ennestään tutun samppanjan tuoksusta erottuu miellyttävän vahvoja kypsän pinot'n sävyjä: muhkeaa ananasta, sopivaksi kypsynyttä punaista omenaa, kermatoffeeta sekä ripaus kanelia. Keveä mineraalisuus ja siisti sitruunainen aromi raikastavat kokonaisuutta kivasti. Maku on pyöreän hedelmäinen ja