Pullollisia

Tämä päätyi tyhjennettäväksi lauantai-iltana, kun teki mieli jotain hyvää samppanjaa, mutta ei ollut paineita valinnan ehdottomaan onnistumiseen. Aavistelin, että tämä voisi hyvin olla ihan pilallakin eikä ainakaan lisäkellaroinnilla tulisi paranemaan. Itse asiassa pelkäsin jopa sitä, että pullo alkaisi varastossa itsekseen vuotaa muuta arsenaalia tuhrien. Pullossa oli vähän sakkaa, mutta nestepinnan taso oli ikäisekseen moitteettoman korkea. Avaamiseen haastetta toi ainoastaan hapettuneen sidelangan poistaminen pihdeillä, muuten avaustoimenpiteet sujuivat aivan toiveen mukaan: Korkki istui tiukasti ja poistui pullosta pirteän pihauksen saattelemana. Samaa reittiä ilmoille tulvahtivat myös raikkaat hedelmäaromit  –  lupaavaa! 48-vuotias, myöhään, mutta jo ajat sitten uudelleenkorkitettu R.D. Bolly ei jättänyt juojalleen juuri toivomisen varaa. Viinin väri on kullankeltainen ja siinä on yhä pienet, terhakat kuplat. Tuoksun hallitsevimpia elementtejä ovat hasselpä...

Viinin tuoksussa on hedelmäosastolta vihreää omenaa ja karviaismarjaa, joille vastapainon luo ryhdikäs mineraalisuus pippurin ja piikiven vivahteineen. Maku on kireän hapokas ja sitä hallitsee vihreän omenan sävyt, lisänä vain aavistus pyöreämpää hedelmäisyyttä. Kokonaisuus on joka tapauksessa erittäin tiukka, mutta kypsyyttä on kuitenkin sen verran, ettei hapokkuus tunnu enää suoranaisena kirpeytenä ja siksi viini on tässä iässä auttavasti nautittavissa. Lansonin kategorinen periaate välttää malolaktinen käyminen kaikissa viineissä sopii tähän joka tapauksessa aivan kertaluokkaa paremmin kuin vuosikerrattomaan Black Labeliin. Hapokkuuden hallitsevuuden vuoksi viini tuntuu kuitenkin hiukan yksioikoiselta, ja tätä piirrettä jyhkeähappoinen vuosi -96 varmasti entisestään korostaa. Toisaalta kirkkaan puhdaspiirteisyyden alta paljastuisi  armotta myös viinin  puutteet ja virheet, joita niitäkään ei saumattomasta kokonaisuudesta löydy. Tällä on elinikää hyvässä ja kärsivällisessä...

Ensitapaaminen Henriotin 2002:n kanssa ja odotukset sekä rima ovat tietenkin melko korkealla talon hyvien ysikutosten jäljiltä. Tämä viini vastaa odotuksiin: tuoksu on melko runsas ja siitä erottuu jo pähkinää sekä jonkin verran paahteisuutta, joita hennon makea, hunajainen hedelmäisyys siististi siloittaa. Maussa ei vielä ole juurikaan kypsyyttä, vaan sitä hallitsee kirpeä hedelmäisyys greipin ja limen sävyineen. Hapokkuutta on toki melko runsaasti, mutta siitä huolimatta viini on varsin hyvässä tasapainossa ja siten suupielet hymyssä juotavissa. Nuori tämä toki on, mutta sille aika varmasti tekee tehtävänsä  –  näitäkin olisi kiva saada jotenkin mahtumaan laatikollinen varastoon. 90

Perjantai-illan piristykseksi juotiin Drappierin vakiosamppanjaa, Carte d'Oria, tälllä kertaa maltillisesti varttimagnumista. Tuoksu on hennon hedelmäinen ja muuten raikas, mutta siitä erottuu hiukan häiritsevänä myös imelän ylikypsä sivuaromi. Maku on melko neutraali ja hapokkuus aika maltillista. Onneksi mausta puuttuu nyt lähes kokonaan häiritsevä karvaus, mikä ei erityisemmin ihastuttanut saman tavaran normipullollisessa joskus viime kesänä. Kokonaisuus on siis nyt parempi kuin viimeksi, mennee pullokohtaisen vaihtelun piikkiin, vaikka taisihan tämä pikkupullo kieriä kaapin pohjalla kypsyyttä keräämässä melkein vuoden verran. 84

Itselleni ensikosketus taloa myöten tähän samppanjaan, josta ilmeisesti on olemassa myös vuosikerrallinen sekä rosé-versio. Tämän vuosikerrattoman tuoksu on hyvin kypsän oloinen, siinä on lähinnä paahtunutta sokerisuutta ja rusinaisuutta sekä herkkusientä. Maun melko vaimea hedelmäisyys jatkaa samalla sinänsä asiallisella linjalla, mutta rakennetta ja hapokkuutta kuitenkin uupuu ja jälkimakukin on aika lyhyt. Luulenpa, että viinissä on tavallista iäkkäämpiä reserve-viinejä, mutta rypäleiden keskimääräinen laatu ei ehkä ole erityisen korkea. 85