Siirry pääsisältöön

Pari uutta tuttavuutta

Alfred Gratien Brut

Tämä pieni ja perinteikäs talo on odottanut tutustumislistallani jo pitkään, ja mikäpä olisi sopivampi aihe ensitapaamiselle kuin jokaisen samppanjatalon käyntikortti, vuosikerraton vakiosamppanja. Gratienin tyylin kulmakiviin kuuluu kaikkien viinien kypsyttäminen tammessa, malolaktisen käymisen välttäminen ja erityisesti myös suhteellisen runsas pinot meunierin osuus useimmissa viineissä.

Viinin kuplat ovat isohkot ja väri varsin vaalea. Tuoksussa on kirpeää karviaista, vihreää ruohoa ja orkideaa, kokonaisuutena se on aavistuksen vetinen. Maussa on toffeeta sekä vähän pähkinäisyyttä, hedelmää on kohtuullisesti ja samoin hapokkuutta. Varsinkin alkuun maun makeus häiritsee  ihan kuin dosage olisi melko korkea tai sitten huonosti integroitunut. Tämä ongelma onneksi tasaantuu viinin avautuessa ja samalla nuorekas kirpeys tulee itse asiassa enemmän esille. Sain viinin sokkona, enkä onneksi ollut arvailuissani täysin hakoteillä. Kun viinin identiteetti selvisi, ajatukset olivat hiukan ristiriitaiset. Perus NV:ksi tämä oli ihan ookoo, mutta odotukseni Gratienin suhteen olivat varmaan suuremmat. No, toisaalta tämä tosiaan oli vain vakiosamppanjaa, ennen enempiä hätiköintejä täytyy päästä maistamaan vuosikertaa tai Cuvée Paradisia. Jäi kuitenkin vertailussa selvästi toisessa lasissa olleen viinin varjoon. 86

Michel Loriot Pinot Meunier Vieilles Vignes 2006

100 % pinot meunier -samppanja on varsin harvinainen tapaus, ja lisäeksotiikkaa tuo sekä melko tuntematon kylä (Festigny), että tuottaja (joka itse asiassa on silti tuotantomäärällä mitattuna esim. Gratienia selvästi suurempi). Nimen mukaisesti viini on tehty vanhojen, keskimäärin yli 40 vuotta vanhojen köynnösten rypäleistä, ja kyseessä pitäisi olla Loriotin hienoin viini.

Tämän join tavallaan puolisokkona, eli tiesin toisessa lasissa olevan tätä. Eikä plokkaaminen ollutkaan ennakkotietojen perusteella hankalaa, tämä oli sen verran tavallisuudesta poikkeava samppanja. Viini on väriltään vaalea, mutta siinä erottuu pieni punertava häivähdys. Tuoksu on varsin voimakas, sitä hallitsee saaristolaislimpun paahteinen ja hieman imelä, siirappinen aromi sekä loppupuolella erottuva selvä sherrymäinen häivähdys. Muitakin aromeja toki on, mm. savua ja hedelmäosastolta passionhedelmää. Maussa jatkuu sama sherryvire yhdistettynä raikkaan ananaksiseen hedelmäisyyteen. Viinin kirpeys on aika hentoa, samoin hapokkuus huolimatta runsaasta rakenteesta, joten siksi tämä on nuoresta iästään huolimatta jo nyt nautittavasti juotavissa. Ei mikään eleganssin riemuvoitto mutta hienosti erikoinen viini, jota voisi mielikseen juoda toistekin, varsinkin parin kolmen kellarissa vietetyn lisävuoden jälkeen. Erityisplussa vielä talon nimestä korkin suojalevyssä kertovasta kauniista kuhankeittäjästä! 88



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pari jouluviiniä: VCC 1995 ja Denis Mortet En Champs 1996

Vieux Chateau Certan 1995 Viini on harmittavasti lievästi korkkivikainen. - Domaine Denis Mortet Gevrey-Chambertin En Champs Vieille Vigne 1996 Tämä burgundi korkkivikaisen VCC:n tilalle pikaisesti dekantterin kautta tarjolle. Tuoksu on varsinkin tuoreeltaan "punaisempi", enemmän gevreymäinen kuin aiemmilta kerroilta muistin: karpaloa ja terävähköä punaherukan sävyä, ripaus paprikaakin. Myöhemmin aromit tummentuvat, mukaan tulee boysenmarjaa ja lakritsia, sekä häivähdys kypsyydestä kielivää lehtikarikkeen sävyä. Maku on mukavan mehukas ja aika hapokkaasti marjainen: karhunvatukkaa, punaherukkaa, jopa hieman tuoreen mustaherukan sävyä. Jälkimaussa on sipaus suolaista salmiakkia, raudan sävyttämää mineraalisuutta sekä terävähkösti hapokkuutta. Mortet'lle tutusti jo näin kylätasolla varsin konsentroitunut ja samalla särmikkään rustiikkinen kokonaisuus. Hapokas kulmikkuus ei ole tästä parissa vuodessa juuri tasoittunut, mutta ehkä hedelmäisyyden paras terä on aavistuksen hiip

Krug Rosé

Krugin Rosén vanhin etikettiversio kaksinumeroisella korkkikoodilla (42): sekoituksen sisältämät vuosikerrat lienevät siis 70-80-luvuilta. Viinin väri on sävyltään punertavan kuparinen, ja siinä on ikäisekseen todella hienot kuplat. Tuoksu avautuu heti kättelyssä voimakkaana ja monisyisenä, runsaassa hedelmäisyydessä on sekä syvää kypsyyttä että ikään nähden riemukasta nuorekkuutta: punaista omenaa,  persikkaa, aprikoosia, vaniljakreemiä, toki kypsää sitruunaakin sekä rosé-alkuperästä kielivää viehättävää vadelman aromia. Maku on tiivis ja voimakas, todella hieno yhdistelmä sopivaa mineraalisuutta, kypsää omenaa ja vadelmaa. Pitkää jälkimakua säestää talolle tyypillinen vahva sitruunaisuus, joka tässä iässä ja viinissä verhoutuu vähitellen lempeään, hennosti hunajaiseen sävyyn. Sävyt ovat kirkkaita ja tasapaino virheetön eikä kolmen tunnin aikana ilmaannu pienintäkään merkkiä viinin väsymisestä tai yli-ikäisyydestä. Kokonaisuus on niin viiniksi kuin kypsäksi rosésamppanjaksi aiva

Aalto 2009

Vaihtelun ja pihvin vuoksi teki mieli huuhtoa suuta punaviinillä: käsi osui taannoisesta blogimerkinnästä tuttuun otsikon mukaiseen kaunisetikettiseen espanjalaiseen. Dekantoin viiniä puolisentoista tuntia ennen ensimmäistä maistamista. Viinin tuoksussa on mustapippuria, keltaista luumua, hiukan punaista lihaa sekä ennen kaikkea tammikypsytyksen mukanaan tuomaa miellyttävää vaniljaisuutta. Maussa erottuu tuoksun sävyjen ohella kirsikkaa, punaherukkaa,kypsän veriappelsiinin tyypistä pyöreämpää hedelmäisyyttä ja hennosti savuisuutta. Jälkimaussa on jonkin verran hapokkuutta sekä annos tiukahkoja tanniineja, jotka lämmittävät suussa mukavasti. Suutuntuma on pehmeän samettinen, ja viini on jo tässä iässä oikein mukavaa lipiteltävää ilman ruokaakin. Onnistunut kokonaisuus, sillä lämpimistä sävyistä ja pyöreydestä huolimatta viini ei ole veltto. Samoin tammi ja vaniljaisuus antavat tälle miellyttävän päättäväisen silauksen, joka ei silti mitenkään jyrää muita aromeita alleen. Kypsytyspoten