Alfred Gratien Brut
Tämä pieni ja perinteikäs talo on odottanut tutustumislistallani jo pitkään, ja mikäpä olisi sopivampi aihe ensitapaamiselle kuin jokaisen samppanjatalon käyntikortti, vuosikerraton vakiosamppanja. Gratienin tyylin kulmakiviin kuuluu kaikkien viinien kypsyttäminen tammessa, malolaktisen käymisen välttäminen ja erityisesti myös suhteellisen runsas pinot meunierin osuus useimmissa viineissä.
Viinin kuplat ovat isohkot ja väri varsin vaalea. Tuoksussa on kirpeää karviaista, vihreää ruohoa ja orkideaa, kokonaisuutena se on aavistuksen vetinen. Maussa on toffeeta sekä vähän pähkinäisyyttä, hedelmää on kohtuullisesti ja samoin hapokkuutta. Varsinkin alkuun maun makeus häiritsee – ihan kuin dosage olisi melko korkea tai sitten huonosti integroitunut. Tämä ongelma onneksi tasaantuu viinin avautuessa ja samalla nuorekas kirpeys tulee itse asiassa enemmän esille. Sain viinin sokkona, enkä onneksi ollut arvailuissani täysin hakoteillä. Kun viinin identiteetti selvisi, ajatukset olivat hiukan ristiriitaiset. Perus NV:ksi tämä oli ihan ookoo, mutta odotukseni Gratienin suhteen olivat varmaan suuremmat. No, toisaalta tämä tosiaan oli vain vakiosamppanjaa, ennen enempiä hätiköintejä täytyy päästä maistamaan vuosikertaa tai Cuvée Paradisia. Jäi kuitenkin vertailussa selvästi toisessa lasissa olleen viinin varjoon. 86
Michel Loriot Pinot Meunier Vieilles Vignes 2006
100 % pinot meunier -samppanja on varsin harvinainen tapaus, ja lisäeksotiikkaa tuo sekä melko tuntematon kylä (Festigny), että tuottaja (joka itse asiassa on silti tuotantomäärällä mitattuna esim. Gratienia selvästi suurempi). Nimen mukaisesti viini on tehty vanhojen, keskimäärin yli 40 vuotta vanhojen köynnösten rypäleistä, ja kyseessä pitäisi olla Loriotin hienoin viini.
Tämän join tavallaan puolisokkona, eli tiesin toisessa lasissa olevan tätä. Eikä plokkaaminen ollutkaan ennakkotietojen perusteella hankalaa, tämä oli sen verran tavallisuudesta poikkeava samppanja. Viini on väriltään vaalea, mutta siinä erottuu pieni punertava häivähdys. Tuoksu on varsin voimakas, sitä hallitsee saaristolaislimpun paahteinen ja hieman imelä, siirappinen aromi sekä loppupuolella erottuva selvä sherrymäinen häivähdys. Muitakin aromeja toki on, mm. savua ja hedelmäosastolta passionhedelmää. Maussa jatkuu sama sherryvire yhdistettynä raikkaan ananaksiseen hedelmäisyyteen. Viinin kirpeys on aika hentoa, samoin hapokkuus huolimatta runsaasta rakenteesta, joten siksi tämä on nuoresta iästään huolimatta jo nyt nautittavasti juotavissa. Ei mikään eleganssin riemuvoitto mutta hienosti erikoinen viini, jota voisi mielikseen juoda toistekin, varsinkin parin kolmen kellarissa vietetyn lisävuoden jälkeen. Erityisplussa vielä talon nimestä korkin suojalevyssä kertovasta kauniista kuhankeittäjästä! 88
Tämä pieni ja perinteikäs talo on odottanut tutustumislistallani jo pitkään, ja mikäpä olisi sopivampi aihe ensitapaamiselle kuin jokaisen samppanjatalon käyntikortti, vuosikerraton vakiosamppanja. Gratienin tyylin kulmakiviin kuuluu kaikkien viinien kypsyttäminen tammessa, malolaktisen käymisen välttäminen ja erityisesti myös suhteellisen runsas pinot meunierin osuus useimmissa viineissä.
Viinin kuplat ovat isohkot ja väri varsin vaalea. Tuoksussa on kirpeää karviaista, vihreää ruohoa ja orkideaa, kokonaisuutena se on aavistuksen vetinen. Maussa on toffeeta sekä vähän pähkinäisyyttä, hedelmää on kohtuullisesti ja samoin hapokkuutta. Varsinkin alkuun maun makeus häiritsee – ihan kuin dosage olisi melko korkea tai sitten huonosti integroitunut. Tämä ongelma onneksi tasaantuu viinin avautuessa ja samalla nuorekas kirpeys tulee itse asiassa enemmän esille. Sain viinin sokkona, enkä onneksi ollut arvailuissani täysin hakoteillä. Kun viinin identiteetti selvisi, ajatukset olivat hiukan ristiriitaiset. Perus NV:ksi tämä oli ihan ookoo, mutta odotukseni Gratienin suhteen olivat varmaan suuremmat. No, toisaalta tämä tosiaan oli vain vakiosamppanjaa, ennen enempiä hätiköintejä täytyy päästä maistamaan vuosikertaa tai Cuvée Paradisia. Jäi kuitenkin vertailussa selvästi toisessa lasissa olleen viinin varjoon. 86
Michel Loriot Pinot Meunier Vieilles Vignes 2006
100 % pinot meunier -samppanja on varsin harvinainen tapaus, ja lisäeksotiikkaa tuo sekä melko tuntematon kylä (Festigny), että tuottaja (joka itse asiassa on silti tuotantomäärällä mitattuna esim. Gratienia selvästi suurempi). Nimen mukaisesti viini on tehty vanhojen, keskimäärin yli 40 vuotta vanhojen köynnösten rypäleistä, ja kyseessä pitäisi olla Loriotin hienoin viini.
Tämän join tavallaan puolisokkona, eli tiesin toisessa lasissa olevan tätä. Eikä plokkaaminen ollutkaan ennakkotietojen perusteella hankalaa, tämä oli sen verran tavallisuudesta poikkeava samppanja. Viini on väriltään vaalea, mutta siinä erottuu pieni punertava häivähdys. Tuoksu on varsin voimakas, sitä hallitsee saaristolaislimpun paahteinen ja hieman imelä, siirappinen aromi sekä loppupuolella erottuva selvä sherrymäinen häivähdys. Muitakin aromeja toki on, mm. savua ja hedelmäosastolta passionhedelmää. Maussa jatkuu sama sherryvire yhdistettynä raikkaan ananaksiseen hedelmäisyyteen. Viinin kirpeys on aika hentoa, samoin hapokkuus huolimatta runsaasta rakenteesta, joten siksi tämä on nuoresta iästään huolimatta jo nyt nautittavasti juotavissa. Ei mikään eleganssin riemuvoitto mutta hienosti erikoinen viini, jota voisi mielikseen juoda toistekin, varsinkin parin kolmen kellarissa vietetyn lisävuoden jälkeen. Erityisplussa vielä talon nimestä korkin suojalevyssä kertovasta kauniista kuhankeittäjästä! 88
Kommentit
Lähetä kommentti