Pullollisia

Hyväkuntoisen oloinen pullo oli vasta muutama viikko saapumisensa jälkeen alkanut varastossa syystä tai toisesta (kuljetuksen rasitus yhdistettynä suhteellisen lyhyeen korkkiin?) kunnolla vuotaa: onneksi huomasin asian muutaman päivän sisällä tyhjentymisen alkamisesta, jolloin sisällöstä oli vielä selvästi suurin osa pullon sisäpuolella. Viinin väri on lievästi tumman kullankeltainen, mutta ikäisekseen kuitenkin aivan ok. Kuplia ja hiilidioksidia on samoin yhä ihan riittävä ripaus jäljellä. Niinpä melko muhkeassa tuoksussa ei onneksi ole mitään oksidoitumiseen viittavaa: kermatoffeen aromi on varsin vahva, ja sen rinnalla on hasselpähkinää, mangoa ja ripaus kypsää omenaa.  Maku ei aivan yllä erittäin mukavan tuoksun tasolle: kypsän sitruunan ja raikkaan limen sävyttämänä se on melko yksinkertainen ja aavistuksen ohut. Ehkä runsaamman ja monimuotoisemman hedelmäisyyden puute kielii siitäkin, että puolen vuosisadan ikää lähestyvän viinin vire on jo hiljalleen lipumassa ehto...

Ulkoisesti pullon nestepinnan taso on ikäisekseen hyvä ja neste kirkkaan väristä. Kaulafolion alta vaikuttaa siltä että korkki olisi kenties hieman vuotanut, ja avatessa se murtuukin kahtia. Kaikeksi onneksi viinissä on, huolimatta tummahkon kullankeltaisesta väristä,  yhä mukava ripaus kuplia ja hiilihappoa. Viinin tuoksussa on paahdettua sokeria, hasselpähkinää, ruskistettua voita, mutta myös raikasta omenaista hedelmäisyyttä. Maku on miellyttävän omenainen ja runsas, rinnalla on myös kypsää sitruunaa ja aavistus trooppista hedelmää, lähinnä mangoa. Jälkimaku on pirteän hapokas ja kantaa sitruunaisissa sävyissä pitkään. Taas kerran tutun clicquot'mainen, eli verraten vähäeleinen mutta erittäin nautittava viini. Pullollinen on hienossa kunnossa tämän ikäiseksi ja jaksaa ilman mainittavaa oksidoitumista kolmisen tuntia, eli juuri niin kauan kuin yhtään pisaroita on tässä vanhahtavan kurvikkaassa pullossa jäljellä.  94

Marraskuinen ilta kätki pimeyteensä aarteen, vuoden huikeimman viini-illan siitäkin huolimatta, että illan aikana nautiskeltiin vain kuutta samppanjaa. Tässä ne: Heidsieck & Co Monopole Diamant Bleu 1976 magnum Viinin väri on tummahkon kullankeltainen, mutta kuplia on varsinkin väriin peilattuna jopa runsaan tuntuisesti. Runsaassa tuoksussa on kahvia, toffeeta ja nugaata, sekä viinin lämmetessä voimistuva voin ja vastapaahdetun popcornin aromi. Maku on trooppisen hedelmäinen persikan ja aprikoosin sävyissä hienoon hunajaisuuteen verhottuna - pieni särmikkyys tasoittuu viinin avautuessa. Tämä, kuten illan kaikki muutkin viinit iäkästä Clicquotia lukuun ottamatta, tarjoiltiin enemmän tai vähemmän sokkona. Arvelin tätä 70- tai tumman värin vuoksi jopa 60-lukulaiseksi, juuri muuta järkevän tuntuista arvausta tästä ei irronnut. Tuoksu toi jossain määrin mieleen kasikasin Dompan, mutta maun hedelmävetoisuus mieluummin juuri vuosikerran -76 huikean Comtesin. Tämän timanti...

1971 Tämä pullo vaikuttaa nestepintaansa myöden erittäin hyväkuntoiselta, joten ei tunnu yhtään yllättävältä, että kuplia on yhä hiukan jäljellä. Tuoksu on kaikin puolin siisti ja selkeäarominen: hennon kirpeää sitruunaa, sokerihernettä ja vaniljavanukasta. Maussa on melko monipuolinen valikoima erilaisia sävyjä: appelsiinia, ananasta, hillomaista punaista omenaa ja nokkosta. Hapokkuutta on mukavasti, eli tässä viinissä on yhä hienosti eloa. Ei ole kuitenkaan yhtä runsas tai tyylikäs kuin 70-luvun nuoremmat viinit - omat pisteeni taisivat tämän osalta tosin olla pruuvarien mielipiteistä aivan nuivimmasta päästä. 92 1969 Viinin väri on odotuksia latistavasti jo avaamattomasta pullosta arvioituna varsin tumma, joten ilmestys on lasiin kaadettuna aika odotetun eloton. Tuoksu on melko mitäänsanomaton, lähinnä sherryä muistuttava pienen mausteisuuden ripauksen säestämänä. Maussa on siinäkin lähinnä kuivaa sherryä ja sen rinnalla vähän hunajaa. Hapokkuutta tässä on edelleen, mut...