Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2014.

Uutta ja vanhaa vaihtelevalla menestyksellä

Bollinger Grande Année 2000 Tuoksussa on lämpimän vuoden ja tammikypsytyksen tuomaa runsautta: punaista omenaa, nugaata, voita, ripaus inkivääriä sekä kukkaisia ja kevyesti parfyymisiä sävyjä. Aromit tuntuvat siis jo tässä iässä avoimilta ja melko kypsiltä. Maku on raikkaan omenainen ja hunajainen, lisänä tuntuu jonkin verran kenties epä-bollingermaista mineraalisuutta. Viinin hapokkuus on ihan sopivaa ja pyöreää, jälkimaussa tosin on kevyesti kirpeitä sitruunankuoren sävyä. En usko, että lisäkellarointi tekee tälle enää mitään suuria ihmeitä, joten tämä viini lieneekin parhaimmillaan jo nyt tai viimeistään suhteellisen pian lähitulevaisuudessa. 91 Taittinger Millésimé 2006 Tässä viinissä on makeahko, kookosmainen tuoksu, jota ananas, sitruuna ja lämmin paahteisuus kuitenkin mukavasti monipuolistavat. Makua hallitsee nuoren omenan sävyttämä mukava hedelmäisyys yhdistettynä pirteään mineraalisuuteen ja varsinkin viinin lämmetessä myös toffeeseen taittuvaan, taloll

1988-1990-pruuvi: ensimmäinen erä

Roederer Blanc de Blancs 1988 Tämän viinin väri on ehkä tummin kaikista pruuvin viineistä ja kuplatkin kenties vähäisimmät. Tuoksu avautuu voimakkaana heti alusta lähtien, ja sen aromit ovat jo herkullisiksi kypsyneitä: kermaa, tummassa sokerissa kandeerattua ananasta, voita ja kypsää vihreää omenaa. Tuoksun kaikki elementit toistuvat runsaan hedelmäisessä ja suutuntumaltaan samettisessa maussa. Pitkässä jälkimaussa on hyvä hapokkuus ja vielä tyylikäs säväys limeä; viini tuntuu joka tapauksessa suhteellisen kypsältä ja valmiilta juotavaksi. Erittäin mainio avaus pruuville ja eränsä paras viini siitäkin huolimatta, että muut kirivät lasissa auetessaan tämän aluksi suvereenin tuntuista etumatkaa aika tavalla kiinni. Tätä Roedererin kenties harvinaisinta viiniä olen maistanut aiemmin vain muutamaa selvästi nuorempaa vuosikertaa, joten nyt oli vihdoin hienoa päästä maistamaan tällaista kauniisti kypsyneenä - parhaimmillaan bdb on tosiaan laadultaan hyvinkin Cristalin veroista! 95

1988-1990-pruuvi: toinen erä

Dom Ruinart 1988 Muutama vuosi sitten maistetun, huippuhienona muistamani pullon vuoksi olin odotuksissani sijoittanut tämän viinin illan oletettavaan top-3:een. Jo ensihaistaminen pani kuitenkin viinin varsin varautuneiden tuntuisten aromien myötä epäilemään pilvilinnojen ainakin osittaista latistumista. Onhan tämänkin pullollisen tuoksussa tosiaan hienoja, tutuntuntuisia sävyjä: kaunista kahvia, mantelipikkuleipiä ja trooppista hedelmäisyyttä mangon ja passionin merkeissä. Tuoksu ei kuitenkin aluksi eikä myöhemminkään avaudu samanlaiseksi ilotulitukseksi kuin edellisellä kerralla. Maussa on tummaa paahtoleipää, jonkin verran kypsynyttä vihreää omenaa ja kypsähköä sitruunaa. Kokonaisuus on sileän hedelmäinen ja runsas hapokkuus saattelee pitkäksi venyvää jälkimakua. Hyvä viinihän tämä on nytkin, mutta runsautta ja sävyjä uupuu huippupullolliseen verrattuna - ehkä tämä pullo ei ehtinyt kunnolla avata kaikkea potentiaaliaan, ehkä korkeiden odotusten vuoksi arvioin tämän

1988-1990-pruuvi: kolmas erä

Henriot Cuvée des Enchanteleurs 1988 magnum Pruuvin tällä kertaa ainoan magnum-pullosta kaadetun viinin väri on selvästi vaaleampi kuin kaksi vuotta nuoremman, normaalipullossa kypsyneen vertailuparinsa. Henriotille tuttuun tapaan tämä on hurmaavan kaunis ja tasapainoinen viini, jonka tuoksun rikkaista vivahteista voi poimia paahtovanukasta, cashewpähkinää, marenkia, voita ja hienostuneen kantarellimaisen sienen aromin. Maussa on omenaa, lakritsia ja ruusumainen, hieno ja hento kukkainen sävy. Hapokkuus on lempeän sitruunaista ja vähän vihreän tuntuista, tämä on selkeästi yksi illan aivan nuorekkaimpia ja tulevaisuutta ajatellen potentiaalisimpia viinejä. Nautittava ja herkullinen, monen maistajan mielestä jopa illan paras samppanja, joka omassa arviossani ainakin näin magnumista kaipaisi vielä lisävuosia pullossa kypsyäkseen täyteen loistoonsa. Tai sitten arvioin tätä liiankin tiukasti kruginväristen silmälasien läpi, sillä eipä saman vuosikerran Krugkaan merkittävästi enempä

1988-1990-pruuvi: lisäpullot ja yhteenveto

Pruuviviinien perusteella on helppo tehdä toistaiseksi se johtopäätös, että 1988 on parempi samppanjavuosikerta kuin 1990: kaikki kuusi viiniä olivat mielestäni parempia vanhemman vuosikerran versioina. Kyse ei ole minusta silti siitä, että -90 olisi vuosikertana heikko tai edes keskinkertainen: parhaimmillaan se on erittäin hyvä mutta joiltain ominaisuuksiltaan poikkeuksellinen ja valitettavankin epätasainen. Suorassa vertailussa vuosikerran -88 kanssa olisi vaikeuksia melkein millä tahansa muullakin vuodella - kasikasi on nyt ja varmasti hyvin pitkälle tulevaisuuteen yksi parhaista ja kaikkein klassisimmista. Jonkinnäköisenä karkeana yleistyksenä voisikin todeta, että vuosikerran -88 kohdalla voi hankkia melkein mitä tahansa samppanjaa ja kaikki on hyvää, kun taas -90:n kohdalla pitää tietää mitä ostaa tai osata varautua myös negatiivisiin yllätyksiin. Pruuvin minusta parhaat ysikymppiset, Perignon ja Krug, kestävät kyllä vertailun missä tahansa seurassa, ja niiden kehitystä tulevi