Siirry pääsisältöön

Hieno ilta

Perjantai-illan pikkupruuvissa ihasteltiin tällä kertaa kolmea perinteistä huippuviiniä.


Bollinger R.D. 1988

RD-Bollyn korkki oli vaihdettu jo kesäkuussa 1999, ja se poistuikin pullosta suhteellisen vaimean sihauksen saattelemana. Tuoksu on aluksi aika erikoisen oloinen, siinä on raakaa herkkusientä ja keväisen meren aromia eikä minusta mitenkään erityisen miellyttävällä tavalla. Se kuitenkin vähitellen tasaantuu paahdetun karamellin, kypsän sherryn, imelän saaristolaisleivän ja hennon savuisuuden sävyihin.

Maku samoin avautuu kunnolla vasta vähän ilmaa saatuaan, mutta se onkin toki järeä ja pinot-vetoinen parhaaseen Bollingerille tyypilliseen tapaan: siinä on punaista omenaa, hapokasta mansikkaa, hiukan hunajaa ja kokonaisuuden silottaa tynnyrikypsytyksen tuoma vaniljaisuus. Päättäväinen mutta jo tasaantunut hapokkuus säestää hienosti kauniiksi kypsynyttä kokonaisuutta. Kasikasi on tällä hetkellä erittäin nautittava huippuvuosikerta ja talonkin taso on ennalta tuttu.

Bolly oli vaisun alun vuoksi omassa arviossani jäämässä vähän kahden muun viinin jalkoihin. Se avautui kuitenkin hienoon iskuun, ja viimeiset lasilliset valuivatkin kurkkuihin hymyt korkealla suupielissä. Jos viiniä olisi yhä riittänyt, olisi pisteitäkin ehkä  joutunut korottamaan lisää - kypsä huippuviini, jota ei ole mitään syytä enää piilotella kellarissa! 95

Dom Perignon Oenothèque 1990

Tämän viinin hienopiirteinen eleganssi säväyttää heti ensinuuhkaisusta lähtien. Tuoksussa on voimakasta paahteisuutta ja ennen kaikkea vastustamattoman hieno maitokahvin aromi, joka kestää niin kauan kuin viiniä riittää. Muina sävyinä on häivähdys limeä ja mustaa viinimarjaa, sekä myöhemmin myös vihreitä karviaismarjoja.

Maku on alkuun hämmästyttävän rosésamppanjamainen hentoine kypsän karpalon ja puolukan vivahteineen. Jatkona seuraa kuitenkin liljaa sekä passionhedelmää, ja myöhemmin maustakin alkaa löytyä mokkaa ja hentoa kermaisuutta. Viinin rakenne on korostetun sileä, minkä vuoksi melko kirpeä hapokkuuskin nivoutuu kokonaisuuteen oikein tyylikkäästi. 

Chardonnay tuntuu tässä rypäleistä selvästi hallitsevimmalta ja viinissä on joko myöhäisestä korkinvaihdosta (vuonna 2003) tai vuosikerrasta johtuvaa, sinänsä kiehtovaa ristiriitaa kirpeyden ja kypsien sävyjen välillä. Tästä hienoudesta huolimatta jäi sellainen tuntuma, että muutama lisävuosi kellarissa olisi voinut irrottaa viinin potentiaalista vieläkin enemmän. Pidin Domia aluksi niukasti kolmikon parhaana, mutta myöhemmin vähäinen etumatka tasoittui. Kenties munkin aivan terävin huippuvire sittenkin hävisi jo ennen viimeisiä lasillisia? 95

Henriot Cuvée des Enchanteleurs 1996

Tässä on klassisten mittasuhteiden samppanja, joka jyrää täysillä heti alkutahdeista lähtien! Tuoksussa on hasselpähkinää, nugaata, kermaa, voita ja vähän vihreää omenaa.

Maku on suuntäyttävän runsaan hedelmäinen: siinä on kypsää, mehukasta sitruunaa sekä vihreitä karviaismarjoja ja omenia. Pitkästä jälkimausta erottuu ananasta ja häivähdys kuivan kirpeää sherryä. Tässä, toisin kuin monissa muissa ysikutosissa, hapokkuus jää säestävään sivurooliin antaen hedelmäisyydelle tilaa sädehtiä. Tasapaino on Henriotin tavaramerkki, ja tässä huippuviinissä siihen on yhdistetty sikermä hienoja nyansseja. Viinillä on kellarissa elinikää toki vuosikaupalla, mutta jo nyt tämä on todella herkulliseksi kypsynyt ja vaikeasti vastustettava. Maistoin tätä viimeksi puolitoista vuotta sitten, ja nyt tämä oli selvästi edellistä kertaa parempi. 95


Alkuillan voittajaäänestyksessä Domppa kepitti Bollyn 2-1, mutta kolmikon tasaisuudesta kertonee se, että CdE:kin sai kaksi kakkosääntä. Bolly oli näistä kypsin ja rotevin, Domppa elegantein ja Henriot tasapainoisin. Loppujen lopuksi päätin itse nimetä vain kolme jaettua ykköstilaa...

Loppuillasta tuli maistettua vielä Ruinartin R de Ruinart, jota en ollutkaan aikaisemmin lipittänyt. Ihan ookoo, hiukan paahteinen mutta hedelmältään melko neutraali, vähän makea perussamppanja. Isojen talojen sarjassa tämä ei kyllä yllä parhaiden vakiosamppanjoiden joukkoon, keskikastia siis. 85

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pari jouluviiniä: VCC 1995 ja Denis Mortet En Champs 1996

Vieux Chateau Certan 1995 Viini on harmittavasti lievästi korkkivikainen. - Domaine Denis Mortet Gevrey-Chambertin En Champs Vieille Vigne 1996 Tämä burgundi korkkivikaisen VCC:n tilalle pikaisesti dekantterin kautta tarjolle. Tuoksu on varsinkin tuoreeltaan "punaisempi", enemmän gevreymäinen kuin aiemmilta kerroilta muistin: karpaloa ja terävähköä punaherukan sävyä, ripaus paprikaakin. Myöhemmin aromit tummentuvat, mukaan tulee boysenmarjaa ja lakritsia, sekä häivähdys kypsyydestä kielivää lehtikarikkeen sävyä. Maku on mukavan mehukas ja aika hapokkaasti marjainen: karhunvatukkaa, punaherukkaa, jopa hieman tuoreen mustaherukan sävyä. Jälkimaussa on sipaus suolaista salmiakkia, raudan sävyttämää mineraalisuutta sekä terävähkösti hapokkuutta. Mortet'lle tutusti jo näin kylätasolla varsin konsentroitunut ja samalla särmikkään rustiikkinen kokonaisuus. Hapokas kulmikkuus ei ole tästä parissa vuodessa juuri tasoittunut, mutta ehkä hedelmäisyyden paras terä on aavistuksen hiip

Krug Rosé

Krugin Rosén vanhin etikettiversio kaksinumeroisella korkkikoodilla (42): sekoituksen sisältämät vuosikerrat lienevät siis 70-80-luvuilta. Viinin väri on sävyltään punertavan kuparinen, ja siinä on ikäisekseen todella hienot kuplat. Tuoksu avautuu heti kättelyssä voimakkaana ja monisyisenä, runsaassa hedelmäisyydessä on sekä syvää kypsyyttä että ikään nähden riemukasta nuorekkuutta: punaista omenaa,  persikkaa, aprikoosia, vaniljakreemiä, toki kypsää sitruunaakin sekä rosé-alkuperästä kielivää viehättävää vadelman aromia. Maku on tiivis ja voimakas, todella hieno yhdistelmä sopivaa mineraalisuutta, kypsää omenaa ja vadelmaa. Pitkää jälkimakua säestää talolle tyypillinen vahva sitruunaisuus, joka tässä iässä ja viinissä verhoutuu vähitellen lempeään, hennosti hunajaiseen sävyyn. Sävyt ovat kirkkaita ja tasapaino virheetön eikä kolmen tunnin aikana ilmaannu pienintäkään merkkiä viinin väsymisestä tai yli-ikäisyydestä. Kokonaisuus on niin viiniksi kuin kypsäksi rosésamppanjaksi aiva

Aalto 2009

Vaihtelun ja pihvin vuoksi teki mieli huuhtoa suuta punaviinillä: käsi osui taannoisesta blogimerkinnästä tuttuun otsikon mukaiseen kaunisetikettiseen espanjalaiseen. Dekantoin viiniä puolisentoista tuntia ennen ensimmäistä maistamista. Viinin tuoksussa on mustapippuria, keltaista luumua, hiukan punaista lihaa sekä ennen kaikkea tammikypsytyksen mukanaan tuomaa miellyttävää vaniljaisuutta. Maussa erottuu tuoksun sävyjen ohella kirsikkaa, punaherukkaa,kypsän veriappelsiinin tyypistä pyöreämpää hedelmäisyyttä ja hennosti savuisuutta. Jälkimaussa on jonkin verran hapokkuutta sekä annos tiukahkoja tanniineja, jotka lämmittävät suussa mukavasti. Suutuntuma on pehmeän samettinen, ja viini on jo tässä iässä oikein mukavaa lipiteltävää ilman ruokaakin. Onnistunut kokonaisuus, sillä lämpimistä sävyistä ja pyöreydestä huolimatta viini ei ole veltto. Samoin tammi ja vaniljaisuus antavat tälle miellyttävän päättäväisen silauksen, joka ei silti mitenkään jyrää muita aromeita alleen. Kypsytyspoten