Viikonloppuna oli pieni aihe juhlaan, joten pullokoonkin piti olla pykälän arkilauantaita suurempi. Nyt maistoin tätä useaan kertaan erinomaiseksi todettua viiniä ensimmäistä kertaa magnumista.
Tuoksu on paahteinen, ruskean sokerin, liljan ja punaisten omenien sävyttämä. Maku on runsas ja sitruunan hallitsema, mutta mukana on toki myös pyöreämpiä hedelmäsävyjä, kuten kookosta ja hunajamelonia. Vuosikerralle tyypilliseen tapaan runsas hapokkuus loihtii viinille hienon rungon ja takaa samalla pitkähkön jälkimaun.
Aikaisempiin normaalipullollisiin verrattuna viini on magnumista nautittuna huomattavasti vähemmän kypsä, samalla kun kellarissa vietettävien lisävuosien tarjoamaa, vielä avautumatonta potentiaalia on aistittavissa annos enemmän. Jos fyysiset ja taloudelliset parametrit antavat myöden, huippusamppanja on epäilemättä aina parhaimmillaan magnumissa. Tästä Henriotista sanoisin nyt, että normipullot kannattaa nauttia seuraavan viiden vuoden aikana ja magnumit, jos malttaa, vasta sen jälkeen. Itselleni asia ei ole ongelma, sillä pullo oli ensimmäinen ja viimeinen oma magnumini. Tavallisia on vielä pari jäljellä, eikä niiden tyhjentäminen jo lähitulevaisuudessa varmasti tuota pienimpiäkään vaikeuksia. Jospa niiden voimalla jaksaisin pitää näppini jonkin aikaa erossa vastikään hankituista saman vuoden CdE-magnumeista... 92
Kommentit
Lähetä kommentti