Pullollisia

Pullosta kuuluu avatessa vain melko laiska pihaus, mutta kuplat ja mousse ovat kuitenkin ihan asialliset. Tuoksu on hienostunut, mutta samalla oikeastaan jopa vähän ujo: sävyjä löytyy joka tapauksessa enemmän kuin riittämiin, samalla kun viini hiljalleen lasissa lämpenee ja avautuu: voita, inkivääriä, karamellin säestämää makeaa paahteisuutta, sitruunaruohoa ja hiukkasen savuisuutta. Maun voimakkain komponentti on lempeän kirpeä sitruuna, jonka lisänä on kypsää päärynää ja viikunaa, sekä toisaalta hapokasta hunajamelonia ja punaista omenaa. Rakenne on pehmeä ja sileä, jälkimaku voisi kenties olla hiukan pidempikin. Itse asiassa kokonaisuus muistuttaa varsin paljon Clicquot'n -88 Rare Vintagea, jota olen juonut lähimenneisyydessä useampaan otteeseen. Tämä muutaman vuoden vanhempi Grande Dame on hiukan tyylikkäämpi kokonaisuus ja lisäksi mukana on minusta vuosikerrasta johtuva, ikään nähden varsin tiukan hapokas komponentti. Toisaalta hedelmäisyyden runsauden ja tasapainon osal...

Menneen viikonlopun viinit olivat tällä kertaa vakiosamppanjakategoriassa, kaksi kolmesta sentään uusia tuttavuuksia. Henri Giraud Esprit de Giraud Taloon tutustuminen on kerrankin mukavaa aloittaa portaikon alimmalta askelmalta eli vakiosamppanjasta. Tämän lähtötason viinin rypälelähde ei toki ole yksinomaan pienen talon kotikylä, huippu-pinotista tuttu Aÿ, mutta pinot noir dominoi tässäkin 70 % osuudella lopun ollessa chardonnayta. Viinin tuoksu on kirpeä mutta tyylipuhdas: siinä on karviaista ja vihreää omenaa, joita säestävät kevyt vaniljaisuus sekä tuoreiden jauhojen aromi. Maku on lähinnä greipin sävyisen hedelmäisyyden täyttämä, jota pieni mineraalisuus ja hento nugaan häivähdys kuitenkin monipuolistavat. Hapokkuus on aika terävää, mutta jälkimaku on vakiosamppanjaksi pitkä ja mehukas. Tässä ei ole myöskään mitään häiritsevää makeutta, eli dosage on mainiosti kohdallaan. Pullo taisi kellaroitua kaapissani melkein täyden vuoden - saattanee olla osasyy siihen, että tä...

Sunnuntaina syötiin viimeisiään vetelevän sesongin herkkuja, nimittäin mateen mätiä ja blinejä, siispä samppanjan nauttimiseen oli taas vähintäänkin kunnollinen syy. Seuralaiseksi valitun viinin tuoksu on melko hentoinen, ja sen aromit ovat mitä tyypillisimpiä nuorelle rosésamppanjalle: vadelmaa, karpaloa ja päärynää hienoisen paahteisuuden sävyttämänä. Maku on mehukas: siinä on lähinnä punaisia marjoja ja hyvin kevyesti karamellia. Tasaisen marjainen jälkimaku on kevyen hapokas ja vain aavistuksen kirpeä. Nuoren viinin tasapaino on oikein hyvä, mikä talon tuntien ei tosin ole yllätys. Toisaalta tämän samppanjan aromit ovat aika vaimeita ja varsinkin maku on suorastaan yksinkertainen. Tällä kertaa ruoka taisi innostaa juomaa enemmän vaikka niistä hyvä pari tulikin; muistikuvani mukaan viime kesänä nautittu vuoden 2005 versio oli tätä pykälän tuoreempaa vuosikertaa hiukan parempaa. 87

De Saint Gall on osuuskunta Avizen grand cru -kylästä, ja Orpale kyseisen kooperatiivin blanc de blancs -tyylillä toteutettu prestige-cuvée. Tuotetun viinin laadulla mitattuna osuuskunta lienee yksi Champagnen parhaista, tosin omat aikaisemmat kokemukseni De Saint Gallista rajoittuvat yksinkertaiseen vakioroséeseen. Viinin väri on kevyen kultaisen keltainen. Tuoksu on runsas ja melko voimakas: sen kirjossa erottuu briossia, kanelia, kullankeltaista omenaa ja hentoisesti herkkusientä. Maun hedelmäisyys on eninnä makean ananaksen sävyistä. Hennompina piirteinä on vaniljaa, pikkuleipiä sekä punaista omenaa, jotka tarjoillaan verhoiltuna siistiin kevyeen mineraalisuuteen. Jälkimaku on suhteellisen lyhyt ja siinä erottuu hentoista kirpeyttä; viinin hapokkuus on jo talttunut selvästi säestävään rooliin. Tämä on minusta jo varsin kypsä viini nyt: runsaan mehukas, vaikkakin sävyiltään vähän yksinkertainen, helposti juotava samppanja. Aromit ovat sellaisia, että sokkona tämän tunnistaminen...

Kiusaus maistaa Chétillonsin uutta vuosikertaa kävi jälleen kerran ylivoimaiseksi. Viinin tuoksussa on appelsiinia, kumia, kosiskelevan kukkeaa päärynäisyyttä sekä jonkin verran lämmintä paahteisuutta. Maun keskeisiä elementtejä ovat appelsiininkuori, vähän karvaskin sitruuna ja ruusuvesimäinen kukkaisuus. Suussa tuntuu myös viinin leppeä mineraalisuus, ja jälkimaku sävyttyy kookoksella nuorelle bdb:lle varsin tyypilliseen tapaan. Hedelmäisyys ei tunnu Chétillonsin tämän vuoden versiossa kovin runsaalta, eikä hapokkuuskaan jää erityisenä mieleen. Viini on turhan nuori kunnolla nautittavaksi, mutta suuriin ihmeisiin en tämän kohdalla usko päästävän kellaroimallakaan - selvästi heikompi esitys kuin 2000-luvun aikaisemmat pullotteet (vuosikertaa 2001 en tosin ole maistanut). Ei tämä sinänsä huono viini ole, mutta Chétillonsin kohdalla rima on hyvien edeltäjien ansiosta asettunut hyvää perustasoa selvästi korkeammalle. 88

Pohdiskelin, että oikeastaan kellarissa ei voi koskaan olla liian paljon Krugia, eikä liian paljon ysikutosia. Muutama viime aikojen hankinta täyttänee jollakin tavalla nämä itselleni asettamat kellarintäyttöohjeet.

Tammikuisen lauantai-illan agendana oli pruuvata muutama hyvä punainen ja syödä siihen päälle illallista. Työnteon eli dekantoinnin vauhdittamiseksi tarvittiin kuitenkin ensin hiukan samppanjaa. Henriot Rosé 2003 Sain tämän sokkona, ja ilokseni aavistin vuosikerran ihan oikein. Vieläpä tekijäkin loksahti kohdalleen pienellä avustamisella. Talo on tuttu mutta viini ei, ja tämä oli nyt vasta ensimmäinen maistamani kuuman vuoden 2003 tuotos. Tuoksussa on lämpimän kypsän sävyisiä kirsikoita ja mansikkaa sekä keralla pientä paahteisuutta. Maku on runsaahko punaisine karpalon ja luumun sävyineen. Hapokkuutta on suhteellisen vähän eikä jälkimakukaan ole kovin pitkä, mutta kokonaisuuden tasapaino on Henriotille tuttuun tapaan oikein hyvä - tämän talon tuotoksia juo joka kerta yhtä mielellään.  87 Sitten illan viiteen punaiseen, kaikki dekantoitiin runsaat kaksi tuntia ennen tarkempaa paneutumista. Ensiksi ei-bordeaux'laiset : Tignanello 2004 Tämän viini tuoksu on mui...