Perjantai-illaksi kyhättiin pruuvi kolmesta minulle uudesta viinistä; tällä kertaa pääsin pulloihin käsiksi puolisokkona.
Jérôme Prévost La Closerie Les Béguines Extra Brut 2009
Jérôme Prévost viljelee pientä kahden hehtaarin Béguines-tarhaansa Reimsin kupeessa Gueuxin kylässä ja tuottaa sieltä säännöllisesti vain kahta samppanjaa: nyt kyseessä olevaa viiniä sekä rosé-versiota fac-simile-nimellä. Kummatkin viinit ovat 100 % pinot meunieria: perinteisesti yksinkertaisimpana pidetyn työrukkaslajikkeen käytöstä huolimatta viinit ovat lyhyessä ajassa nousseet hyvään maineeseen. Viininteon oppi-isänä vasta 2000-luvun alussa aloittaneella Prévostilla on ollut Champagnen kulttiviljelijä numero yksi, Anselme Selosse. Viinissä ei ole virallista vuosikertamerkintää, mutta etiketistä löytyvä koodi LC09 paljastaa rypäleiden olevan vuodelta 2009.
Kuuman paahteisessa tuoksussa on poltettua sokeria ja kumia, mutta myös pehmeämpiä sävyjä, toffeeta ja vaniljaa. Maku on aromeistaan huolimatta tyyliltään kevyehkö: kermaa, punaista omenaa, kirsikkaa ja herukanlehtiä. Kokonaisuutta sävyttää kohtuullisen runsas tammisuus ja tasainen nuori, kirpeä hapokkuus. Tämän viinin viehättävyys on ennemmin nyansseissa kuin eleganssissa tai runsaudessa ja painossa. Lisäksi tämä on näin nuoreksi yllättävänkin helposti lähestyttävä - viini kestää varmasti helposti ainakin muutaman vuoden kellarointia, mutta mitään välttämätöntä tarvetta siihen ei minusta ole. 88
Vouette & Sorbée Fidèle Extra Brut 2007
Illan toinen viljelijäedustus tulee Buxières-sur-Arcen kylästä keskeltä Champagnen eteläistä satelliittia Aubea, jonka paikka ei perinteisesti ole ollut samppanjataivaan kirkkaimmassa keskiössä. Alueen nousevat, pienet mutta kirkkaasti loistavat tähdet kuten Cédric Bouchard ja juuri Vouette & Sorbée, ovat viime aikoina alkaneet muuttaa tätä mielikuvaa. Maaperältään alueen sanotaan olevan paljon lähempänä melkein naapurissa sijaitsevaa Chablis´ta kuin Champagnen emäaluetta Marnea. On varsin helppo arvata tämän vaihettumisen näkyvän myös näiden vuosituhannen vaihteessa alkunsa saaneiden viinien tyylissä.
Vouette & Sorbéen viinintekijän Bertrand Gautherotin paletti käsittää toistaiseksi kolme viiniä: puhtaan chardonnayviinin Blanc d'Argilen sekä pelkästään pinot noirista tehdyt rosésamppanja Saignée de Sorbéen ja valkoisen Fidèlen. Viinit ovat tuttuun viljelijätyyliin yhden vuoden sadosta kerrallaan (Fidèle tosin sisältää myös pienen määrän réserveviinejä) mutta ilman varsinaista vuosikertamerkintää. Nyt kyseessä olevan pullon takaetiketin R07 kertoo satovuodeksi 2007, korkinvaihdon ajankohdaksi on merkitty joulukuu 2009.
Viinin väri on kevyesti kultaisempi kuin illan muiden samppanjoiden ja tuoksu on heti kylmänäkin selvästi kypsin ja voimakkain. Se on imelän makea ja paahtunut, lisänä siinä on toffeeta, omenamarmeladia ja tilliä. Alkuun maku on kuitenkin aivan eri paria lupauksia herättävän tuoksun kanssa: kapean hapan, sekava ja jopa vähän vetinen. Tästä syystä pikaisen maistelun jälkeen Fidèle äänestettiin yksimielisesti illan heikoimmaksi viiniksi.
Noin tunnin aukiolon jälkeen viini ja ainakin oma mieleni muuttui, sillä ilmaa ja lämpöä saadessaan se erityisesti juuri makunsa osalta tasapainottui todella erilaiseksi kuin alussa. Viini on toki edelleen purevan hapokas, greippinen ja selvästi vähemmän kypsän oloinen kuin paria vuotta nuorempi Béguines, mutta punaisen omenan sävyt, hento tammisuus sekä jälkimaun kevyt makeus tekevät siitä lopulta nautittavan. Tässä on vielä lisääkin potentiaalia, mutta enempään jemmailuun lienisi kuitenkin hyvä löytää alustavasti selvästi parempana pidetyn vuoden 2008 edustajia. Tätä nollaseiskaa on kuitenkin itselläni vielä toinenkin, ja jos tulen avanneeksi sen aivan lähitulevaisuudessa, taidanpa radikaalisti kokeilla dekantointia ennen tarjoilua. Laajempipesäiset lasit kuin nyt käytössä olleet Vinum Cuvée Prestiget eivät varmasti tekisi nekään pahaa. 90
Deutz Cuvée William Deutz 1999
Perinteisyyttä pruuvissa edusti Deutzin pinot-painotteinen prestige-cuvée William Deutz. Yleinen innostus ja positiiviset kommentit aluksi melko lupaavana pidettyä edellisen vuosituhannen viimeistä vuosikertaa kohtaan ovat viime aikoina selvästi vähentyneet. Omat kokemukseni tältä vuodelta ovat varsin vähissä, mutta harvat maistamani, erityisesti ainakin Clos des Goisses, ovat kyllä olleet enemmän tai vähemmän hyviä.
Kylmänä viinin tuoksusta on hankala saada paljoakaan irti, mutta lämpö ja ilma jälleen auttavat kyllä: siinä on appelsiinia, raikasta omenaa ja vähän paahteisuutta. Maussa on mukavasti painoa punaisen omenan ja aprikoosin sävyttämänä sekä tässäkin pientä paahdetta. Hapokkuus on kohtuullista ja kokonaisuuden tasapaino on viinin vahvin valttikortti. Ensiäänestyksessä tämä valittiin yksimielisesti kolmikon parhaaksi, mutta illan edetessä ja Fidèlen koko ajan parantuessa ei CWD:n suvereenius ainakaan minusta tuntunut enää yhtä itsestään selvältä. Tämä ei juuri muuttunut illan kuluessa ja ehkä senkin takia alkoi tuntua vivahteikkaiden viljelijäviinien rinnalla jopa vähän neutraalilta ja persoonattomalta. Hyvää tämä cuvée-samppanjan perikuva toki on, eikä varmasti tarvitse olla erityinen asiantuntija tästä pitääkseen. Kellariakin viini kestänee vielä vuosikaupalla, mutta enpä usko että tähän mitään radikaalisti uutta ajan myötä ilmaantuu. 91
Kommentit
Lähetä kommentti