Red Burgundy & Pinot noir: suuret viinit, mm. Rousseau, Ponsot ja Clair-Daü

Domaine Armand Rousseau Gevrey-Chambertin 1er Cru Clos St. Jacques 1993

Tämän viinin koko olemus huokuu grand cru -tason syvyyttä, vaikka etiketin paljastuttua käykin ilmi, ettei kyseessä edes ole virallinen GC, vaan huipputason ja -vuoden premier cru Rousseaun kolmostähden eli CSJ:n muodossa. Upean tuoksun ensimmäisessä kerroksessa on vahvaa kypsää marjaisuutta mustikoiden ja boysenmarjojen sävyissä. Toisessa aallossa erottuu lehtikariketta ja kiehtovaa rakuunan aromia - sekä tuoksun että maun yrttisävyt ovat tämän viinin kenties selkein ero viereisessä lasissa olevaan Chambertiniin verrattuna.

Maku on samanaikaisesti voimakas ja tyylikäs: punaista hedelmää, yrttejä ja ripaus eukalyptusta. Tässä viinissä on melko lailla hapokkuutta ja siinä rinnalla pitkän jälkimaun ohessa myös jonkin verran tanniinia. Niinpä luulen, että tämä viini voisi lisäkellaroinnilla vielä kehittyä ripauksen lisää. Nuorekkaan oloinen, sopivasti särmikäs ja siltikin kokonaisuutena häkellyttävän hienossa tasapainossa oleva huippuviini. 96

Domaine Armand Rousseau Chambertin Grand Cru 1988

Väri on tässä havaittavasti hieman rusehtavampi kuin edellisessä viinissä. Tuoksusta erottuu hienovireistä vaniljaa, kypsää kirsikkaa, hunajaa ja täydellisen kypsää, verigreipin sävyttämää punaista hedelmää. Vastustamattoman herkullinen sävykkään makeuden tuntu jo ennen kuin viiniä on edes maistanut, vie ajatukset Rousseaun Chambertinin suuntaan. Samettinen suutuntuma vahvistaa määritystä lisää: kauniina sävyinä löytyy ainakin kypsää boysenmarjaa, cantaloupemelonia, lakritsia ja ripaus mineraalisuuden tuntua - tämä juoma on niin hyvää, että sen äärelle voisi ihan hiljentyä.

Kokonaisuudessa on luonnollisesti erittäin sopiva hapokkuus ja erittäin sopiva kypsyys - taas aivan kuin silkkiä joisi. Veikkasin vuosikerraksi -89, mutta totuus oli vieressä, eli toinen tapaaminen tämän jo viime keväänä ihastuttaneen upean kasikasin kanssa. Ei ehkä illan aivan sävykkäin, särmikkäin tai voimakkain viini, mutta kokonaisuuden tasapainon, tyylikkyytensä ja suorastaan häpeilemättömän nautittavuutensa vuoksi minulle koko kattauksen hiuksenhieno ykkönen. 97

Domaine Ponsot Clos Saint Denis Grand Cru Cuvée Vieilles Vignes 1989

Tämän viinin aromit ovat selvästi jylhempiä kuin kahdessa edellisessä: salmiakkia, vahvaa mineraalia, ja monipuolista yrttien tuoksua ainakin rakuunan, timjamin ja rosmariinin sävyissä. Puhdas hienostuneisuus ei vedä vertoja kummallekaan Rousseaulle, mutta tässä viinissä on sitä vastoin yllin kyllin grand cru -burgundin tasolle kuuluvaa sopivan salaperäistä voimaa ja sivistynyttä lihaksikkuutta.

Maku on ennen muuta tuhdin tummahkon marjaisuuden hallitsema: boysenmarjaa, mustikkaa ja rinnalla myös hiukan punaisten herukoiden kypsää sävyä. Seuraavassa kerroksessa on kuitenkin myös pyöreää, trooppiseksi taittuvaa hedelmää ja ripaus lakritsia. Lopun viimeistelee vahva hapokkuus, annos tanniineja ja hieman mineraalia siinä ohella. Ehkäpä illan järein viini, josta ei yrittämälläkään löydä mitään ylimääräisen ikääntymisen merkkejä. Arvaukseni tekijästä osui kohdalleen kolmannella yrittämällä de Vogüén ja Dujacin jälkeen; tarhaksi ajattelin oikean domainen löytämisen jälkeen ensimmäisenä viereistä Clos de la Rochea. 95

Domaine Ponsot Griotte-Chambertin Grand Cru 1990

Tämä Ponsotin CSD:n vertailupariksi tarkoitettu viini tulee pöytään ihmeteltäväksi vasta lisäviinien jälkeen, koska viini oli tuomariäänin todettu avaamisen yhteydessä lievästi korkkivikaiseksi. Viinin vika ei ole aivan helposti todettavissa, mutta huolellisesti havainnoiden tuoksusta erottuu minustakin pieni häivähdys "klassisen" TCA:n tympeää aromia. Maku on hyvin vaisun ja vaimean oloinen odotuksiin ja viereisiin viineihin verrattuna. Vaikka ongelman diagnoosi ei olisi yksiselitteinen, on kuitenkin selvää, ettei tämä pullollinen valitettavasti ole ollenkaan sitä mitä pitäisi ja etiketin nähtyään toivoisi. -

---

lisäviinit

Domaine Clair-Daü Gevrey-Chambertin Clos-St-Jacques 1969

Lisä-/varaviinejä ei ihan alkuperäisen ohjelman mukaan ollut kuulemma tarkoitus avata, mutta onneksi korkit vapautuivat, sillä varsinkin tämä ensimmäinen on suorastaan riemastuttavan hyvää! Viinin väri on reunasta kevyesti ruskehtava, ja tuoksu lähinnä juuri korkeammasta iästä johtuen edelliseen Rousseau-Ponsot-kolmikkoon verrattuna yhden hienosäädön verran hillitympi. Yksityiskohtien kirkkaus on kuitenkin vähintään samaa tasoa: viikunaa, kypsää luumua, häivähdys lantaa ja robustia lihaista aromia. Maku on saumattoman tiivis ja täynnä täydellisen kypsiä mustikoita sekä punaisia herukoita, ja niitä täydentävää sävykästä mineraalisuutta. Mehukas jälkimaku täyttää suun ja jatkuu pitkään.

Tässä iättömän tuntuisessa viinissä on yhä annokset tanniinia ja hapokkuutta, ja silti aivan vastustamattoman kaunis tasapaino. Kokonaisuuden hienous tiivistyy ehdottomasti tämän upean juoman eteeriseen kirkkauteen - burgundilaista eleganssia sen sädehtivimmilleen kypsyneessä muodossa. Veikkaukseni identiteetistä oli Rousseaun Gevrey-Chambertin Premier Cru, jonka oheen onnistuin tuurilla loksauttamaan vuosikerran täsmällisesti kohdalleen. 96

Domaine de la Pousse d'Or Volnay Premier Cru Clos de la Bousse d'Or 1971

Illan ensimmäiselle ja samalla viimeiselle Côte de Beaunen punaiselle ei juuri voisi antaa epäkiitollisempaa esiintymisvuoroa kuin kaiken edeltäneen Nuits-ilotulituksen jälkeen. Siihen nähden viereiseen  CSJ:iin verrattuna väriltään ruskeampi ja reunasta enemmän läpikuultava viini suoriutuu urakastaan vähintäänkin hienosti. Aromit vaikuttavat silti väkisinkin aavistuksen vaisuilta: ripaus salmiakkia, ripaus yrttejä, teelehtiä ja sammaleen tuntua. Suussa viini tuntuu varsin makealta, jopa hunajaiselta: persikkaa ja kypsää hunajamelonia, mutta myös ryhtiä tuovaa salmiakin sävyä. Kokonaisuus taittuu jopa portviinimäisiin piirteisiin, eikä ylimääräistä särmikkyyttä tai hapokkaan teräviä kulmia enää erotu. Tämä viini on selvästi lakipisteensä saavuttanut, mutta silti vielä varsin hyvin ryhdissään: jälleen oikein asiallinen ikääntynyt Pousse d'Or. 92