Siirry pääsisältöön

Red Burgundy & Pinot noir: suuret viinit, mm. Rousseau, Ponsot ja Clair-Daü


Domaine Armand Rousseau Gevrey-Chambertin 1er Cru Clos St. Jacques 1993


Tämän viinin koko olemus huokuu grand cru -tason syvyyttä, vaikka etiketin paljastuttua käykin ilmi, ettei kyseessä edes ole virallinen GC, vaan huipputason ja -vuoden premier cru Rousseaun kolmostähden eli CSJ:n muodossa. Upean tuoksun ensimmäisessä kerroksessa on vahvaa kypsää marjaisuutta mustikoiden ja boysenmarjojen sävyissä. Toisessa aallossa erottuu lehtikariketta ja kiehtovaa rakuunan aromia - sekä tuoksun että maun yrttisävyt ovat tämän viinin kenties selkein ero viereisessä lasissa olevaan Chambertiniin verrattuna.

Maku on samanaikaisesti voimakas ja tyylikäs: punaista hedelmää, yrttejä ja ripaus eukalyptusta. Tässä viinissä on melko lailla hapokkuutta ja siinä rinnalla pitkän jälkimaun ohessa myös jonkin verran tanniinia. Niinpä luulen, että tämä viini voisi lisäkellaroinnilla vielä kehittyä ripauksen lisää. Nuorekkaan oloinen, sopivasti särmikäs ja siltikin kokonaisuutena häkellyttävän hienossa tasapainossa oleva huippuviini. 96

Domaine Armand Rousseau Chambertin Grand Cru 1988


Väri on tässä havaittavasti hieman rusehtavampi kuin edellisessä viinissä. Tuoksusta erottuu hienovireistä vaniljaa, kypsää kirsikkaa, hunajaa ja täydellisen kypsää, verigreipin sävyttämää punaista hedelmää. Vastustamattoman herkullinen sävykkään makeuden tuntu jo ennen kuin viiniä on edes maistanut, vie ajatukset Rousseaun Chambertinin suuntaan. Samettinen suutuntuma vahvistaa määritystä lisää: kauniina sävyinä löytyy ainakin kypsää boysenmarjaa, cantaloupemelonia, lakritsia ja ripaus mineraalisuuden tuntua - tämä juoma on niin hyvää, että sen äärelle voisi ihan hiljentyä.

Kokonaisuudessa on luonnollisesti erittäin sopiva hapokkuus ja erittäin sopiva kypsyys - taas aivan kuin silkkiä joisi. Veikkasin vuosikerraksi -89, mutta totuus oli vieressä, eli toinen tapaaminen tämän jo viime keväänä ihastuttaneen upean kasikasin kanssa. Ei ehkä illan aivan sävykkäin, särmikkäin tai voimakkain viini, mutta kokonaisuuden tasapainon, tyylikkyytensä ja suorastaan häpeilemättömän nautittavuutensa vuoksi minulle koko kattauksen hiuksenhieno ykkönen. 97

Domaine Ponsot Clos Saint Denis Grand Cru Cuvée Vieilles Vignes 1989

Tämän viinin aromit ovat selvästi jylhempiä kuin kahdessa edellisessä: salmiakkia, vahvaa mineraalia, ja monipuolista yrttien tuoksua ainakin rakuunan, timjamin ja rosmariinin sävyissä. Puhdas hienostuneisuus ei vedä vertoja kummallekaan Rousseaulle, mutta tässä viinissä on sitä vastoin yllin kyllin grand cru -burgundin tasolle kuuluvaa sopivan salaperäistä voimaa ja sivistynyttä lihaksikkuutta.

Maku on ennen muuta tuhdin tummahkon marjaisuuden hallitsema: boysenmarjaa, mustikkaa ja rinnalla myös hiukan punaisten herukoiden kypsää sävyä. Seuraavassa kerroksessa on kuitenkin myös pyöreää, trooppiseksi taittuvaa hedelmää ja ripaus lakritsia. Lopun viimeistelee vahva hapokkuus, annos tanniineja ja hieman mineraalia siinä ohella. Ehkäpä illan järein viini, josta ei yrittämälläkään löydä mitään ylimääräisen ikääntymisen merkkejä. Arvaukseni tekijästä osui kohdalleen kolmannella yrittämällä de Vogüén ja Dujacin jälkeen; tarhaksi ajattelin oikean domainen löytämisen jälkeen ensimmäisenä viereistä Clos de la Rochea. 95

Domaine Ponsot Griotte-Chambertin Grand Cru 1990

Tämä Ponsotin CSD:n vertailupariksi tarkoitettu viini tulee pöytään ihmeteltäväksi vasta lisäviinien jälkeen, koska viini oli tuomariäänin todettu avaamisen yhteydessä lievästi korkkivikaiseksi. Viinin vika ei ole aivan helposti todettavissa, mutta huolellisesti havainnoiden tuoksusta erottuu minustakin pieni häivähdys "klassisen" TCA:n tympeää aromia. Maku on hyvin vaisun ja vaimean oloinen odotuksiin ja viereisiin viineihin verrattuna. Vaikka ongelman diagnoosi ei olisi yksiselitteinen, on kuitenkin selvää, ettei tämä pullollinen valitettavasti ole ollenkaan sitä mitä pitäisi ja etiketin nähtyään toivoisi. -

---


lisäviinit

Domaine Clair-Daü Gevrey-Chambertin Clos-St-Jacques 1969

Lisä-/varaviinejä ei ihan alkuperäisen ohjelman mukaan ollut kuulemma tarkoitus avata, mutta onneksi korkit vapautuivat, sillä varsinkin tämä ensimmäinen on suorastaan riemastuttavan hyvää! Viinin väri on reunasta kevyesti ruskehtava, ja tuoksu lähinnä juuri korkeammasta iästä johtuen edelliseen Rousseau-Ponsot-kolmikkoon verrattuna yhden hienosäädön verran hillitympi. Yksityiskohtien kirkkaus on kuitenkin vähintään samaa tasoa: viikunaa, kypsää luumua, häivähdys lantaa ja robustia lihaista aromia. Maku on saumattoman tiivis ja täynnä täydellisen kypsiä mustikoita sekä punaisia herukoita, ja niitä täydentävää sävykästä mineraalisuutta. Mehukas jälkimaku täyttää suun ja jatkuu pitkään.

Tässä iättömän tuntuisessa viinissä on yhä annokset tanniinia ja hapokkuutta, ja silti aivan vastustamattoman kaunis tasapaino. Kokonaisuuden hienous tiivistyy ehdottomasti tämän upean juoman eteeriseen kirkkauteen - burgundilaista eleganssia sen sädehtivimmilleen kypsyneessä muodossa. Veikkaukseni identiteetistä oli Rousseaun Gevrey-Chambertin Premier Cru, jonka oheen onnistuin tuurilla loksauttamaan vuosikerran täsmällisesti kohdalleen. 96

Domaine de la Pousse d'Or Volnay Premier Cru Clos de la Bousse d'Or 1971

Illan ensimmäiselle ja samalla viimeiselle Côte de Beaunen punaiselle ei juuri voisi antaa epäkiitollisempaa esiintymisvuoroa kuin kaiken edeltäneen Nuits-ilotulituksen jälkeen. Siihen nähden viereiseen  CSJ:iin verrattuna väriltään ruskeampi ja reunasta enemmän läpikuultava viini suoriutuu urakastaan vähintäänkin hienosti. Aromit vaikuttavat silti väkisinkin aavistuksen vaisuilta: ripaus salmiakkia, ripaus yrttejä, teelehtiä ja sammaleen tuntua. Suussa viini tuntuu varsin makealta, jopa hunajaiselta: persikkaa ja kypsää hunajamelonia, mutta myös ryhtiä tuovaa salmiakin sävyä. Kokonaisuus taittuu jopa portviinimäisiin piirteisiin, eikä ylimääräistä särmikkyyttä tai hapokkaan teräviä kulmia enää erotu. Tämä viini on selvästi lakipisteensä saavuttanut, mutta silti vielä varsin hyvin ryhdissään: jälleen oikein asiallinen ikääntynyt Pousse d'Or. 92



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pari jouluviiniä: VCC 1995 ja Denis Mortet En Champs 1996

Vieux Chateau Certan 1995 Viini on harmittavasti lievästi korkkivikainen. - Domaine Denis Mortet Gevrey-Chambertin En Champs Vieille Vigne 1996 Tämä burgundi korkkivikaisen VCC:n tilalle pikaisesti dekantterin kautta tarjolle. Tuoksu on varsinkin tuoreeltaan "punaisempi", enemmän gevreymäinen kuin aiemmilta kerroilta muistin: karpaloa ja terävähköä punaherukan sävyä, ripaus paprikaakin. Myöhemmin aromit tummentuvat, mukaan tulee boysenmarjaa ja lakritsia, sekä häivähdys kypsyydestä kielivää lehtikarikkeen sävyä. Maku on mukavan mehukas ja aika hapokkaasti marjainen: karhunvatukkaa, punaherukkaa, jopa hieman tuoreen mustaherukan sävyä. Jälkimaussa on sipaus suolaista salmiakkia, raudan sävyttämää mineraalisuutta sekä terävähkösti hapokkuutta. Mortet'lle tutusti jo näin kylätasolla varsin konsentroitunut ja samalla särmikkään rustiikkinen kokonaisuus. Hapokas kulmikkuus ei ole tästä parissa vuodessa juuri tasoittunut, mutta ehkä hedelmäisyyden paras terä on aavistuksen hiip

Kesäisen sadepäivän tasting, mm. Jean-Marc Pillot Chevalier-Montrachet 2007 ja Chateau Rayas 1988

Sugot-Feneuil Blanc de Blancs Grand Cru 1982 magnum Tämän 100 %:sesti Cramant'n chardonnayta olevan viinin väri on ikäisekseen vaalea, ja avatessa kuuluu voimakas pihaus: kuplia kyllä löytyy. Tuoksussa tuntuu heti avattuna melko voimakkaasti reduktiivista savua ja paahteisen asfalttipien sävyä. Ne tasaantuvat nopeasti enemmän paahteisiksi leivän kuoren aromeiksi, ja edelleen tasapainoisten ja yhä huomiota herättävän nuorekkaiden ja selväpiirteisten hedelmäsävyjen sekaan: vihreää omenaa, persikkaa, ananasta ja hentoista banaanin sävyä. Myös maussa on kunnolla hedelmää: omenaa, mangoa ja persikkaa, sekä niiden rinnalla helmeilevää savuista reduktiivisuutta, joka ei kuitenkaan tunnu päällekäyvältä. Lempeän sitruunainen jälkimaku maistuu suussa pitkään ja siinä rinnalla tuntuu hieno tyylikäs hapokkuus, joka ei tämän satoisan, lämpimän vuoden viineissä ole aina itsestäänselvyys. Tämä viini ja pullollinen olisi kestänyt kellarointia vielä pitkään, mutta on vaikea keksiä, mitä aika

Peräkkäisiltä vuosilta

Savart Calliope 2007 Tuoksussa on vihreää omenaa, kevyesti voita ja vähän lämmintä, tummahkoa paahteisuutta mantelin sävyttämänä. Maku on tiiviin hedelmäinen: omenasävy on kirpeähkö mutta mukana on myös miellyttävä häivähdys trooppisuutta ja persikan tuntua. Jälkimaku on jykevä, melko hapokas ja tuhdin greippinen. Jälleen kerrassaan ryhdikäs viini Savartin valikoimasta, jota kelpaisi ja kannattaisi kyllä kypsyttää vielä muutama vuosi lisää.  88 José Michel 2006 Tuoksu on mutkattoman hedelmäinen ilman suurempaa eleganssia: punaista omenaa ja sen rinnalla kukkeampaa sävyä, kevyesti paahtoleipää ja häivähdys savuisuutta. Maussa kypsähkön hedelmäinen, hivenen makean hunajaisuuden sävyttämä linja jatkuu. Hapokkuus on suhteellisen kevyttä ja jälkimaku taittuu kirpeään sitruunaisuuteen sekä aavistukseen alkoholin tuntua. Meunierin suuri määrä tässä viinissä vuosikertaan yhdistettynä näkyy suhteellisena kypsyytenä ja melko suoraviivaisina sävyinä -- kokonaisuus on vuosikertasamppanja