Vuoden 2002 samppanjoita, tasting osa VI: mm. Piper-Heidsieck Rare, B-S Clos St. Hilaire ja Jacquesson Vauzelle Terme
Helmikuussa 2018 pidetty 2002-samppanjatastingien sarjan itselleni kuudes ja tällä tietoa toiseksi viimeinen osa.
1. flight
Mailly Champagne Grand Cru Exception Blanche 2002
Tuoksussa on voita, kevyttä kermaisuutta sekä ripaus herkkusienen sävyä. Hedelmäsävyinä erottuu jo mukavasti kypsyyttä saanutta sitruunaa, keltaposkista omenaa sekä häivähdys trooppista mangon aromia. Maku on mukavan tasapainoinen ja sopivan hedelmäinen: päärynää, makeaa omenasurvosta sekä makeahkoa mangon sävyä. Jälkimaussa tuntuu viinin ihan kelpo hapokkuus, ja sitä terästää edelleen sitruunankuoren kevyesti kirpeä sävy. Oikein mukava ja maistuva, vaikka ei toki erityisen moniulotteinen viini. 90
Duménil Brut Nature Millésime 2002
Tämän viinin tuoksu on edellistä selvästi paahteisempi eikä läheskään niin raikas. Paahde on turhankin voimakasta ja tummasävyistä, vaikka se jossain määrin lasissa tasaantuukin: kahvin ja tummasävyisen kinuskin aromien ohesta erottuu vähitellen myös jonkin verran trooppista mangon ja ananaksen tuntua. Maussa ei sinänsä ole mitään erityisesti häiritsevää piirrettä, mutta se tuntuu aika lattealta. Ohut hedelmäisyys jättää sitruunasoodamaisen vaikutelman - kokonaisuudessaan varsin vaatimaton viini. 85
---
2. flight
Francoise Bedel L'Âme de la Terre Millésimé 2002
Tuoksu on vienon hedelmäinen: punaista omenaa ja miellyttävää sitruunaa rinnallaan briossia ja voitaikinan aromia, sekä vähitellen paremmin erottuvaa passionhedelmän sävyä. Maku ei ole ihan niin hyvässä ryhdissä kuin tuoksu, hedelmä on runsaspiirteistä ja makeaa ananaksen ja mangon sävyttämänä. Jälkimaku tuntuu loppuvan suhteellisen lyhyeen ja lämpeneminen lasissa latistaa nopeasti muutenkin laimean tuntuista hapokkuutta. Viini oli mukana edellisessäkin tastingissa: tämä pullollinen oli kenties ensimmäistä hieman raikkaampi, muttei silti laadultaan edelleenkään mitään erityistä innostusta herättävä. 88
Frank Pascal Equilibre Cuvée Prestige 2002
Tämän viinin tuoksussa on erityisesti aluksi hiukan tunkkaisen tuntuinen purkkiherkkusienen sävy, joka pian taittuu toffeekaramelliin, ripaukseen kukkaisuutta sekä aavistuksen imeliin ananaksen ja päärynän aromeihin. Maku on ehkäpä tuoksua tasokkaampi melko raikkaissa sitruunan ja omenan sävyissä; ensiksi mainittu sävyttää sopivasti myös mukavan hapokasta jälkimakua. Viini paranee lasissa jonkin verran, mutta tuoksun epämiellyttävät elementit varjostavat silti kokonaisvaikutelmaa viimeiseen pisaraan saakka. 87
Mathieu-Princet Millésime Brut Premier Cru 2002
Tuoksu on hyvin varautuneen ja mitäänsanomattoman oloinen, ja piirteiltään tavallaan kuin kahden edellisen viinin puolivälistä: ei raikas, mutta ei varsinaisesti epämiellyttäväkään. Silti vaisun sitruunaisuuden seassa häivähtelee aavistus epäpuhdasta sävyä. Maussa on omenaa ja sitruunaa, sekä pientä makeuden tuntua niiden rinnalla - kokonaisuuden tasapaino tuntuu puutteelliselta. Huono pullo ja/tai muuten vain heikko esitys. 84
---
ruuan kanssa
J. de Telmont Grand Couronnement Millésime Blanc de Blancs 2002
Tuoksussa on hyvä tasapaino ja mukavia elementtejä: voita ja sitä sopivasti säestävää lempeää paahteisuutta, hedelmää miellyttävän sitruunan, jo hieman kypsyneen vihreän omenan ja tuoreehkon päärynän sävyissä sekä aromaattista sitruunaruohon tuntua. Kokonaisuus ei ole erottuvasti runsas, mutta kylläkin havaittavasti varsin tyylikäs.
Maku on sopivan konsentroitunut, miellyttävän hedelmäinen: tuoretta omenaa ja sitruunaa sekä näitä kypsempiä persikan ja päärynän sävyjä. Mukana on myös fariinisokerin paahteisen makeaa tuntua ja ripaus neilikan mieleen tuovaa mausteisuutta. Jälkimaku on tiivis ja sopivan hapokas. Ensimmäisten erien selvästi vakuuttavin viini, ja melko nuorekkaiden sävyjen perusteella tässä olisi varmaankin myös jonkin verran kellarointipotentiaalia. Näitä avattiin kaksi pullollista, enkä havainnut niiden välillä merkittävää eroa. 92
---
3. flight
---
3. flight
AR Lenoble Collection Rare Grand Cru Blanc de Blancs 2002
Tuoksusta erottuu vaaleaa kermatoffeeta, kypsähköä vihreää karviaista, raikasta vihreää omenaa ja selväpiirteistä ananasta. Mausta erottuu tuoksun mukainen vahvahko ananaksen sävy, survottua omenaa sekä hieman mangoa sen rinnalta. Jälkimakua säestää kelpo hapokkuus. Tämä on kokonaisuutena oikein miellyttävä ja maukas, moitteettomasti viimeistelty mutta ei silti erityisen mieleenpainuva viini. Havaittavasti kypsemmän tuntuinen viini kuin erän kolmantena ollut Experience. 91
Pierre Moncuit Grand Cru Blanc de Blancs Cuvée Nicole Moncuit Vieille Vigne 2002
Tämän viinin tuoksu on sävyiltään ja kypsyydeltään tässä erässä viereisten viinien puolivälistä: miellyttäviä sitruunan ja limen sävyjä, jonkin verran vihreää omenaa ja voita sekä kohtuullinen annos paahteisuutta hedelmäisten aromien rinnalla. Maku on vahvasti hapokas ja sävyiltään aika tiukka sitruunan ja limen sävyissä. Pienen odottelun myötä hedelmä alkaa hieman taittua kypsyyttä saaneeseen ananakseen, ja mukaan tulee myös tuoksun mukaista paahdetta sekä crème brûléen sävyä. Tämä miellyttävä, oikein mukavasti jo nyt juotavissa oleva viini, on sävyiltään yhä suhteellisen nuoren tuntuinen: muutama vuosi lisää kellarissa parantanee tätä vielä. 92
André Jacquart Grand Cru Millésime Blanc de Blancs Experience 2002
Erän tasokkaan samppanjakolmikon viineistä tämä kolmas on hedelmältään kuitenkin kaikkein raikkain. Tuoksusta erottuu vahvaa vihreän omenan sävyä sitruunalla täydennettynä, sekä hieman tasapainoista päärynän aromia. Lisänä on myös sipaus kermaa, joka taittuu vienoon vaniljavanukkaan sävyyn.
Maussa on asiaankuuluvasti sekä tyyliä että tasapainoa: Tyylikästä vihreää omenaa, tuoretta ananasta ja vaaleiden herukoiden sävyä siinä rinnalla. Vahvan jälkimaun hapokkuus sävyttyy tiiviisti sitruunalla, joka on piirteiltään tuoretta mutta viimeistellyn tyylikästä - tässä Mesnil-viinissä kylän rypäleiden huippulaadun erottaa helposti. Hieno viini, joka varmasti lisäkellaroinnilla kehittyy ja paranee edelleen. 93
Maussa on asiaankuuluvasti sekä tyyliä että tasapainoa: Tyylikästä vihreää omenaa, tuoretta ananasta ja vaaleiden herukoiden sävyä siinä rinnalla. Vahvan jälkimaun hapokkuus sävyttyy tiiviisti sitruunalla, joka on piirteiltään tuoretta mutta viimeistellyn tyylikästä - tässä Mesnil-viinissä kylän rypäleiden huippulaadun erottaa helposti. Hieno viini, joka varmasti lisäkellaroinnilla kehittyy ja paranee edelleen. 93
---
4. flight
Henriot Millésime 2002
Tämä edellisen kerran vuosi aikaisemmin edellisessä 2002-pruuvissa maistettu samppanja jäi nyt tarkemmin analysoimatta. Viini on kuitenkin jälleen nautittavan hyvä, ja sävyiltään sekä tyyliltään tutun Henriot: kenties tasapainoa ja tyyliä oli ilmaantunut edelliseen kertaan verrattuna ripaus lisää? 92–93
Philipponnat Cuvée "1522" 2002
Jo tuoksu on tässä viinissä jotenkin mykkä ja lattea, siitä erottuu hentoa sitruunaa mutta ei paljonkaan muuta. Ohuessa maussa on samaa sitruunaa sekä hieman toffeeta, ja siinäpä se: en löytänyt tästä aivan ilmiselvää TCA-aromia, mutta tavalla tai toisella viallinen tämä pullollinen varsin selvästi oli. -
Piper-Heidsieck Cuvée Rare 2002
Vahvapiirteisessä tuoksussa on selvää reduktiivisuutta: vaaleapaahtoisten kahvipapujen ja maitokahvin aromia, kevyesti ruskistettua voita ja ripaus tryffeliä. Hedelmäsävyjen on näiden piirteiden alta jopa hieman vaikeuksia nousta esiin, mutta on siellä toki hyvä runko nuorekasta sitruunaa ja vihreää omenaa.
Maku on pyöreä ja tasapainoinen, kypsyys ja raikkaus yhdistyvät siinä oikein onnistuneesti: keltaista omenaa, persikkaa ja mangoa. Jälkimaku on mehukkaan sitruunainen ja viipyy pitkään suussa. Myös dosage tuntuu viiniin ja kypsyyteen sopivalta: ei liikaa, ei liian vähän. Hieno, sopusuhtainen kokonaisuus ja pruuvin tässä hetkessä mielestäni nautittavin viini, vaikka Vauzellen ja Hilairen vielä lisäkellarointia vaativa potentiaali saattaa kenties olla suurempi. 94
---
5. flight
---
5. flight
Billecart-Salmon Clos St. Hilaire 2002
Dosage 1 g/l, tehty yhteensä 3700 pulloa. Tämän viinin tuoksussa on todella tyyliä: maukasta ananasta, ripaus mangoa, sopivaksi kypsynyttä omenaa, vaaleaa kinuskia ja hentoa kermaista sävyä.
Maku on selvästi sekä hyvin tuore että tuoksun tavoin erittäin elegantti: vihreää omenaa ja sen kuorta, limeä sekä todella järeää sitruunaisuutta, jonka sävy taittuu viinin lämmetessä ananaksen suuntaan. Jälkimaku on varsin runsaan hapokkuuden ja olemattoman dosagen myötä tiukka ja hiukan kirpeästikin sitruunan kuoren sekä greipin sävyttämä. Tyylin ja laadun huomaa joka pisarasta, mutta toisaalta tämä on ilmaisultaan selkeästi vielä hyvin tuore ja kypsymätönkin viini. Tämä olisi mielenkiintoista maistaa 5-10 vuoden päästä uudestaan. 93
Jacquesson Ay Vauzelle Terme 2002
Dosage 2 g/l, korkinvaihto 9/2/2011, tehty 1852 pulloa ja 148 magnumia. Ensimmäisenä avautuva tuoksu on aivan kuin joku olisi juuri leikannut lasin täyteen lohkoja punaisesta omenasta! Näiden vahvojen omenasävyjen rinnalla on myös ananasta sekä mangoa. Sitruuna terävöittää kokonaisuutta kivasti, mutta yleisilme on silti suhteellisen kypsä ja runsas.
Maku on jonkin verran tuoksua tuoreemman oloinen, sekä piirteiltään hieman niukempi: sitruunaa ja tiukahkon tuntuista tuoretta omenaa, reiluhko annos mineraalisuutta sekä kuitenkin ripaus toffeeta siinä ohessa. Kokonaisuutena tuoksu on varsin muhkea ja herkullinen, hieman selossemaiseen tapaan, mutta maku jää ainakin vielä tässä iässä odotuksiin (ja tuoksuun) verrattuna aavistuksen vaisuksi. Ehkä tämäkin kaipaa vielä useamman vuoden lisää kellarointia parhaat piirteensä esittääkseen. 93
Kommentit
Lähetä kommentti