Viinin väri on kevyen kullankeltainen, ja pienissä kuplissa on jo kypsyydestä kertovaa rauhallisuuden tuntua. Tuoksu avautuu paahtuneen kahvin lempeän pehmeissä sävyissä. Sen ohella aromikirjosta löytyy maitosuklaata, mantelia, siitepölyä ja tuoretta ananasta. Ihastuttavin piirre on ilman muuta paahteisuuden juuri sopiva määrä: ei liikaa, ei liian vähän vaan juuri sopivasti aivan ensimmäisestä nuuhkaisusta viimeisen lasillisen viimeiseen pisaraan.
Maku on tasapainoinen ja saumattoman pyöreän hedelmäinen juuri Billecartille tyypilliseen kirkkaan puhtaaseen tyyliin niin, että yksittäisiä sävyjä on seasta jopa hiukan hankala poimia. Hedelmäsikermä sisältää kuitenkin ainakin kypsää punaista omenaa, mangoa, passionia ja ananasta, lisänä on vain pieni pähkinäinen vivahde. Hapokkuutta on hyväksi rungoksi, mutta mitään lisäkypsytystä kaipaavaa siinä ei minusta enää ole. Jälkimakukin on tietysti pitkä. Tämä viini on helposti juotava kypsien hedelmäsävyjen ilotulitus ja toistaiseksi varmaankin paras maistamani vuosikerran -90 samppanja (määrättömästi niitä ei tosin olekaan). Billen saman vuoden Grande Cuvéen maistamisesta on vierähtänyt jo yli kolme vuotta - kyseinen viini oli ainakin silloin tätä NFB:tä selvästi nuorempi ja keskeneräisempi tapaus. Ensiksi mainitun pariin voin onneksi palata oman kellarin puitteissa vielä uudelleenkin. 95
Kommentit
Lähetä kommentti