Siirry pääsisältöön

1988-1990-pruuvi: kolmas erä


Henriot Cuvée des Enchanteleurs 1988 magnum

Pruuvin tällä kertaa ainoan magnum-pullosta kaadetun viinin väri on selvästi vaaleampi kuin kaksi vuotta nuoremman, normaalipullossa kypsyneen vertailuparinsa. Henriotille tuttuun tapaan tämä on hurmaavan kaunis ja tasapainoinen viini, jonka tuoksun rikkaista vivahteista voi poimia paahtovanukasta, cashewpähkinää, marenkia, voita ja hienostuneen kantarellimaisen sienen aromin.

Maussa on omenaa, lakritsia ja ruusumainen, hieno ja hento kukkainen sävy. Hapokkuus on lempeän sitruunaista ja vähän vihreän tuntuista, tämä on selkeästi yksi illan aivan nuorekkaimpia ja tulevaisuutta ajatellen potentiaalisimpia viinejä. Nautittava ja herkullinen, monen maistajan mielestä jopa illan paras samppanja, joka omassa arviossani ainakin näin magnumista kaipaisi vielä lisävuosia pullossa kypsyäkseen täyteen loistoonsa. Tai sitten arvioin tätä liiankin tiukasti kruginväristen silmälasien läpi, sillä eipä saman vuosikerran Krugkaan merkittävästi enempää ikääntymisen merkkejä osoittanut. Kaikeksi onneksi kumpiakin löytyy yhä omasta kellarista, joten pitänee sopia vertaileva uusintatapaaminen kolmistaan, vaikkapa johonkin kymmenen vuoden päähän... 94


Henriot Cuvée des Enchanteleurs 1990

Runsaat hedelmäsävyt enimmäkseen sivuuttuvat tämän viinin tuoksussa, jossa on kypsää paahteisuutta, ruutia, maltillisesti kermaa ja kahvia sekä vielä salmiakkiin taittuva, samppanjalle epätyypillisempi vivahde. Tämä tuntuu varsinkin tuoksunsa perusteella täysin kypsältä - niin, että välillä tästä aistii jo alkavan oksidoitumisen ensimmäisiä merkkejä. 

Sama hienoinen aavistus oksidoitumisesta lymyilee maussakin, mutta päällimmäisenä suussa tuntuu silti mukavalla tavalla muhevan kypsä omenainen hedelmäisyys, jota kannattelee hyvä, makuun täysin integroitunut hapokkuus. Alkavasta ikääntymisestään huolimatta viini pysyy minusta kokonaisuutena vielä hyvin kasassa ja nautittavana, varsinkin kun maku on tuoksua jonkin verran raikkaampi. Jos näitä löytyisi omasta kellaristani lisää, kiirehtisin kyllä ainakin tämän pullollisen perusteella jäljellä olevienkin korkkaamista. 92

Krug 1988

Tässä on kerta kaikkiaan klassinen ja tasapainoinen huippusamppanja! Tuoksussa on kypsää ananasta, maukasta kypsän punaposkista omenaa, liljaa, crème brûléeta, hienoa vaniljakiisseliä ja juuri uunista tullutta omenapaistosta. Kaikki nämä sävyt erottuvat nenään kertakaikkisen hienoina ja viimeisteltyinä.

Maussa on ainakin tilliä, vaaleapaahtoista kahvia ja briossia; hedelmäisyys on eninnä runsaan omenaisuuden hallitsemaa. Suussa tuntuva talolle tuttu, kevyesti oksidatiivinen leima, "krug-parfyymi", on tässä ehkäpä keskimääräistä Krugia hennompi korostaen viinin jättämää klassisen tyylikästä vaikutelmaa. Lopulta, Krugille tutusti ja vuosikerran ilmeinen luonne huomioiden, viinin hapokkuus suorastaan jysähtää suuhun jättäen jälkeensä todella pitkän, sitruunaisen jälkimaun. Tämä viini elää varmasti vielä vuosikymmeniä, mutta kaikki legendan ainekset ovat silti kasassa jo nyt. 97

Krug 1990

Krugin viini-vuosikertapari muistuttaa kuudesta pruuvatusta duosta selvästi eniten toisiaan, vaikka vuosikertojen erilaiset ominaispiirteet ovat toki näissäkin melko ilmeiset. Ysikymppisen tuoksussa on ananasta, tummaa nugaata ja hienostunutta hunajaisuutta. Maku on ennen kaikkea eksoottisen hedelmäinen: ananasta, mangoa, passionia, sekä loppusilauksellisen verran paahteisuutta ja hasselpähkinää.

Krug vuosimallia -90 on runsas ja roteva siinä missä -88 on kirkas ja klassinen. Hapokkuus on toki tässäkin jykevää tekoa, mutta ei silti niin voimakasta eikä sitruunaista kuin kasikasissa, siinä missä Krugille tyypillinen oksidatiivinen, tammikypsytyksen tuoma leima tuntuu olevan enemmän läsnä varsinkin viinin jälkimaussa. Nautittavuus on joka tapauksessa parasta luokkaa tässä ailahtelevasti kehittyneen vuosikerran kirkkaassa tähdessä: viinissä on jo hienoa kypsyyden tuntua ilman mitään ennenaikaisen tai lähivuosina uhkaavan alkavan oksidoitumisen merkkejä. 96


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pari jouluviiniä: VCC 1995 ja Denis Mortet En Champs 1996

Vieux Chateau Certan 1995 Viini on harmittavasti lievästi korkkivikainen. - Domaine Denis Mortet Gevrey-Chambertin En Champs Vieille Vigne 1996 Tämä burgundi korkkivikaisen VCC:n tilalle pikaisesti dekantterin kautta tarjolle. Tuoksu on varsinkin tuoreeltaan "punaisempi", enemmän gevreymäinen kuin aiemmilta kerroilta muistin: karpaloa ja terävähköä punaherukan sävyä, ripaus paprikaakin. Myöhemmin aromit tummentuvat, mukaan tulee boysenmarjaa ja lakritsia, sekä häivähdys kypsyydestä kielivää lehtikarikkeen sävyä. Maku on mukavan mehukas ja aika hapokkaasti marjainen: karhunvatukkaa, punaherukkaa, jopa hieman tuoreen mustaherukan sävyä. Jälkimaussa on sipaus suolaista salmiakkia, raudan sävyttämää mineraalisuutta sekä terävähkösti hapokkuutta. Mortet'lle tutusti jo näin kylätasolla varsin konsentroitunut ja samalla särmikkään rustiikkinen kokonaisuus. Hapokas kulmikkuus ei ole tästä parissa vuodessa juuri tasoittunut, mutta ehkä hedelmäisyyden paras terä on aavistuksen hiip

Aalto 2009

Vaihtelun ja pihvin vuoksi teki mieli huuhtoa suuta punaviinillä: käsi osui taannoisesta blogimerkinnästä tuttuun otsikon mukaiseen kaunisetikettiseen espanjalaiseen. Dekantoin viiniä puolisentoista tuntia ennen ensimmäistä maistamista. Viinin tuoksussa on mustapippuria, keltaista luumua, hiukan punaista lihaa sekä ennen kaikkea tammikypsytyksen mukanaan tuomaa miellyttävää vaniljaisuutta. Maussa erottuu tuoksun sävyjen ohella kirsikkaa, punaherukkaa,kypsän veriappelsiinin tyypistä pyöreämpää hedelmäisyyttä ja hennosti savuisuutta. Jälkimaussa on jonkin verran hapokkuutta sekä annos tiukahkoja tanniineja, jotka lämmittävät suussa mukavasti. Suutuntuma on pehmeän samettinen, ja viini on jo tässä iässä oikein mukavaa lipiteltävää ilman ruokaakin. Onnistunut kokonaisuus, sillä lämpimistä sävyistä ja pyöreydestä huolimatta viini ei ole veltto. Samoin tammi ja vaniljaisuus antavat tälle miellyttävän päättäväisen silauksen, joka ei silti mitenkään jyrää muita aromeita alleen. Kypsytyspoten

Uutta ja vanhaa

Perjantaina maistoin lasikaupalla kahta minulle uutta viljelijäsamppanjaa. Tuottajat olivat toki sinänsä tuttuja, mutta omaan suuhun asti kulautettuja kokemuksia ei kummankaan mistään viineistä ennakolta ollut. Kummankin viinin sokerilisäys on extra brut -luokassa (2 g/l Janisson ja 3 g/l Larmandier), ja Larmandier-Bernierin kaikki viinit ovat lisäksi biodynaamisesti tuotettuja. Janisson-Baradon Extra Brut Viinin tuoksussa on ihan mukavasti sävyjä: hasselpähkinää, ruohoa, vihreää omenaa ja vaaleita jauhoja. Maku sen sijaan on pettymys: hedelmäisyys on vähäistä, omenasiiderimäistä, kun taas viinin hapokkuus on voimakasta ja viiltävän hapanta, ja jälkimakukin on harmittavan lyhyt. Tilanne hiukan paranee viini lämmetessä ja mukaan tulee myös vähän pyöristävää paahteisuutta. Pääosan vie silti kipakka hapokkuus, joka tarvitsisi runsaampaa hedelmäisyyttä vastapainokseen. Nyt viini ei ole kunnon tasapainossa, vaan on aivan liian kirpeä ollakseen mitenkään nautittava. 82 Larmandier-Be