Siirry pääsisältöön

1988-1990-pruuvi: ensimmäinen erä


Roederer Blanc de Blancs 1988

Tämän viinin väri on ehkä tummin kaikista pruuvin viineistä ja kuplatkin kenties vähäisimmät. Tuoksu avautuu voimakkaana heti alusta lähtien, ja sen aromit ovat jo herkullisiksi kypsyneitä: kermaa, tummassa sokerissa kandeerattua ananasta, voita ja kypsää vihreää omenaa. Tuoksun kaikki elementit toistuvat runsaan hedelmäisessä ja suutuntumaltaan samettisessa maussa. Pitkässä jälkimaussa on hyvä hapokkuus ja vielä tyylikäs säväys limeä; viini tuntuu joka tapauksessa suhteellisen kypsältä ja valmiilta juotavaksi.

Erittäin mainio avaus pruuville ja eränsä paras viini siitäkin huolimatta, että muut kirivät lasissa auetessaan tämän aluksi suvereenin tuntuista etumatkaa aika tavalla kiinni. Tätä Roedererin kenties harvinaisinta viiniä olen maistanut aiemmin vain muutamaa selvästi nuorempaa vuosikertaa, joten nyt oli vihdoin hienoa päästä maistamaan tällaista kauniisti kypsyneenä - parhaimmillaan bdb on tosiaan laadultaan hyvinkin Cristalin veroista! 95

Roederer Blanc de Blancs 1990

Tuoksussa on jonkin verran herkkusientä, joka pysyy kuvioissa mukana myös viinin lämmetessä lasissa. Lisänä on paahdettua sokeria, kevyesti hasselpähkinää, sekä myös vihreämpi, vähän kypsymättömän tuntuinen herukkainen sävy. Kokonaisuutena tämä tuntuu tuoksultaan kasikasia selvästi varautuneemmalta, vaikka mukana on varsinkin aluksi myös aavistus oksidoitumiseen viittaavaa sävyä.

Maku ei ole ollenkaan niin runsas kuin pari vuotta vanhemmassa verrokissa: tässä on toki oikein miellyttävä toffeen sävy, mutta lähinnä vihreän omenan sävyinen hedelmä on yhä aika kirpeää, vaikka lisänä samalla onkin myös häivähdys sherrymäistä oksidoitumista. Tässä viinissä on kivoja elementtejä, mutta myös jotain vähemmän kivaa, ja vaikka viini paraneekin lasissa, jää se silti parhaimmillaankin selvästi heikommaksi kuin vertailuparinsa. 91

Veuve Clicquot Rare Vintage 1988

Tämä viini on vanhalla Rare-merkinnällä nimikoitu, myöhään korkkiaan vaihtanut versio Clicquotin normaalista vuosikertaviinistä. Korkinvaihdon ajankohtaa ei ole annettu etiketteihin tiedoksi, mutta ostoajankohdan perusteella voisin kuvitella sen tapahtuneen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolenvälin tienoilla.

Tuoksussa on tässäkin herkkusienen ja kantarellin mieleen tuovia sienimäisiä vivahteita. Muut aromit eivät ole ylitsepursuavan runsaita, vaikka nyansseja kyllä mukavasti löytyykin: mangoa, punaista omenaa, voita ja kanelia. Maku on omenainen ja mineraalinen - tämä on suussa klassisten mittojen samppanja jopa tylsyyteen asti. Hapokkuus on hiipivää: se ei äkkipäätä tunnu kovin voimakkaalta, mutta jää kuitenkin pitkäksi ajaksi suuhun vaeltelemaan. Tuoksu on tässä ehkä parempi eli monipuolisempi kuin maku ja ensiksi mainitun perusteella viini tuntuukin näennäisen kypsältä. Hapokkuutensa ansiosta viini kestänee silti kellarointia vuosikaupalla ainakin tällaisena suhteellisen nuorekkaana painoksena - tämä oli oman kellarini neljäs ja viimeinen pullo tätä viiniä, ja pari näistä on ollut nyt juotua selvästi kypsemmän tuntuisia. 93


Veuve Clicquot Cave Privée 1990

Cave Privée on Clicquotin tuorein nimitys edellisen viinin kaltaista enoteekki-konseptia mukailevalle viinille: tässä korkki on vaihdettu 10/2008 ilmeisen vähäisen sokerilisäyksen saattelemana. Tuoksussa on kanelia, hiukan kirpeäntuntuista sitruunaa ja aivan aavistus herukanlehtiä. Lasissa lämmetessään aromeihin tulee mukaan myös kaunis briossin sävy.

Maku on tiukahkosti tyylikkään hapokas, esittäytyen lähinnä kirpeähkön punaisen omenan sekä sitruunan sävyissä, ja tämä sama linja jatkuu aina pitkään jälkimakuun saakka. Viini tuntuu vielä melko nuorelta ja se paraneekin lasissa koko ajan. Samalla viinissä kenties piilevä potentiaalikin tulee jotenkin ilmeisemmäksi - näistä neljästä rinnakkain maistetusta viinistä tämä kaipaisi ilman muuta selvimmin lisäkellarointia osakseen. 92

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pari jouluviiniä: VCC 1995 ja Denis Mortet En Champs 1996

Vieux Chateau Certan 1995 Viini on harmittavasti lievästi korkkivikainen. - Domaine Denis Mortet Gevrey-Chambertin En Champs Vieille Vigne 1996 Tämä burgundi korkkivikaisen VCC:n tilalle pikaisesti dekantterin kautta tarjolle. Tuoksu on varsinkin tuoreeltaan "punaisempi", enemmän gevreymäinen kuin aiemmilta kerroilta muistin: karpaloa ja terävähköä punaherukan sävyä, ripaus paprikaakin. Myöhemmin aromit tummentuvat, mukaan tulee boysenmarjaa ja lakritsia, sekä häivähdys kypsyydestä kielivää lehtikarikkeen sävyä. Maku on mukavan mehukas ja aika hapokkaasti marjainen: karhunvatukkaa, punaherukkaa, jopa hieman tuoreen mustaherukan sävyä. Jälkimaussa on sipaus suolaista salmiakkia, raudan sävyttämää mineraalisuutta sekä terävähkösti hapokkuutta. Mortet'lle tutusti jo näin kylätasolla varsin konsentroitunut ja samalla särmikkään rustiikkinen kokonaisuus. Hapokas kulmikkuus ei ole tästä parissa vuodessa juuri tasoittunut, mutta ehkä hedelmäisyyden paras terä on aavistuksen hiip

Aalto 2009

Vaihtelun ja pihvin vuoksi teki mieli huuhtoa suuta punaviinillä: käsi osui taannoisesta blogimerkinnästä tuttuun otsikon mukaiseen kaunisetikettiseen espanjalaiseen. Dekantoin viiniä puolisentoista tuntia ennen ensimmäistä maistamista. Viinin tuoksussa on mustapippuria, keltaista luumua, hiukan punaista lihaa sekä ennen kaikkea tammikypsytyksen mukanaan tuomaa miellyttävää vaniljaisuutta. Maussa erottuu tuoksun sävyjen ohella kirsikkaa, punaherukkaa,kypsän veriappelsiinin tyypistä pyöreämpää hedelmäisyyttä ja hennosti savuisuutta. Jälkimaussa on jonkin verran hapokkuutta sekä annos tiukahkoja tanniineja, jotka lämmittävät suussa mukavasti. Suutuntuma on pehmeän samettinen, ja viini on jo tässä iässä oikein mukavaa lipiteltävää ilman ruokaakin. Onnistunut kokonaisuus, sillä lämpimistä sävyistä ja pyöreydestä huolimatta viini ei ole veltto. Samoin tammi ja vaniljaisuus antavat tälle miellyttävän päättäväisen silauksen, joka ei silti mitenkään jyrää muita aromeita alleen. Kypsytyspoten

Uutta ja vanhaa

Perjantaina maistoin lasikaupalla kahta minulle uutta viljelijäsamppanjaa. Tuottajat olivat toki sinänsä tuttuja, mutta omaan suuhun asti kulautettuja kokemuksia ei kummankaan mistään viineistä ennakolta ollut. Kummankin viinin sokerilisäys on extra brut -luokassa (2 g/l Janisson ja 3 g/l Larmandier), ja Larmandier-Bernierin kaikki viinit ovat lisäksi biodynaamisesti tuotettuja. Janisson-Baradon Extra Brut Viinin tuoksussa on ihan mukavasti sävyjä: hasselpähkinää, ruohoa, vihreää omenaa ja vaaleita jauhoja. Maku sen sijaan on pettymys: hedelmäisyys on vähäistä, omenasiiderimäistä, kun taas viinin hapokkuus on voimakasta ja viiltävän hapanta, ja jälkimakukin on harmittavan lyhyt. Tilanne hiukan paranee viini lämmetessä ja mukaan tulee myös vähän pyöristävää paahteisuutta. Pääosan vie silti kipakka hapokkuus, joka tarvitsisi runsaampaa hedelmäisyyttä vastapainokseen. Nyt viini ei ole kunnon tasapainossa, vaan on aivan liian kirpeä ollakseen mitenkään nautittava. 82 Larmandier-Be