Samppanjakekkerit, erät 3 & 4: tutumpaa ja oudompaa

Erä kolme käsitti kaksi tutun talon tuttua viiniä, joista Enchanteleursin kyseistä vuosikertaa en kuitenkaan ollut aiemmin maistanut.

Taittinger Comtes de Champagne 1988

Comtesin väri on tummempi kuin viereisessä lasissa olevan Enchanteleursin tai pari viikkoa sitten nautitun 88-daamin  – kuplatkin ovat näitä vertailuviinejä vaimeammat. Tuoksu on hivenen vaisun tuntuinen edellisen flightin avoimen ja runsaan kolmikon jälkeen. Aromien kirjo on kuitenkin Comtesiksi tutun tuntuinen: kevyesti voinen, vähän vaniljainen ja kaurakeksinen. Hedelmäsävynä erottuu lähinnää omenaa.

Maussa on omenaa, ananasta, vähän sitruunaa ja ripaus paahdettua sokeria sekä näitä lisänä sävyttävää paahteisuutta. Tässä on kyllä miellyttävää trooppisuutta, mutta ei läheskään 70-lukulaisten comtesien ylitsepursuavan runsaaseen hedelmäkorityyliin. Hapokkuus on varsin vahvaa, kuten vuosikerran luonteeseen kuuluu. Kokonaisuus jättää hyvin samankaltaisen vaikutelman kuin edellinen pullollinen vajaat pari vuotta sitten comtes-vertikaalissa: tämä on kyllä tyylikäs, hyvä viini, mutta ei huippu - varsinkaan verrattuna vuosikerran parhaisiin viineihin tai toisten comtes-vuosikertojen parhaimmistoon. 93

Henriot Cuvée des Enchanteleurs 1989

Viinin väri on varsin vaalea kyseisen vuoden tuotokseksi, ja kuplatkin ovat pontevat kuin jossain selvästi nuoremmassa juomassa. Tuoksu on vähän vaimean tuntuinen: sävyinä on kypsähköä omenaa ja päärynää, kukkaista parfyymiä sekä lämmintä kypsyyden tuntua.

Maku on mukavan kypsä:  siinä on kohtuullisesti päärynää ja mangoa, ja kokonaisuutenakin suutuntuma on miellyttävän hedelmäinen. Hapokkuus on jo tasaantunutta, ja tämä viini tuntuukin jonkinasteisesta varautuneisuudestaan huolimatta valmiilta juotavaksi, ainakin toistaiseksi ilman mitään oksidoitumisen tuntua. Kasiysiksi ei kovin runsas, vaan ennemmin hillityn tyylikäs, kiva viini, - samaa tasoa -90 Enchanteleursin kanssa ja kuitenkin selvästi kasikasia tai ysikutosta heikompi. 92

Erä 4: Oudot

Tähän erään oli koottu muutama tavalla tai toisella yllätyksellinen viini: jopa niin, että yksi viineistä tuli omankin nenän eteen täysin sokkona.

Henriot Rose Noire, vanhempi

Tällä Henriotin vuosikerrattomalla, ilmeisesti lähinnä talon omaan käyttöön tehdyllä/tehtävällä viinillä ei jossain määrin harhaanjohtavasta nimestään huolimatta ole mitään tekemistä rosésamppanjan kanssa. Tämän pullollisen sekoituksen oletusikä, 70-luvulta, on arvaus lähinnä pullon ulkonäön ja tekstien perusteella: kaulaetiketti kertoo vielä lisäinfoksi kyseessä olevan "blanc de blancs pour l'aperitif".

Mielenkiintoisesta taustasta huolimatta itse viini ei juuri ilonaiheita tarjoa. Korkki on vuotanut hiukan, viinin väri on hyvin tumma, eikä kuplia enää ole. Tuoksu on kovasti hunajainen, mutta vahvasti sherryyn taittuen. Maussa on jäljellä aavistus hedelmää ja sen rinnalla hunajaa, kokonaisuus on kuitenkin vahvasti oksidoitunut. 83

Henriot Rose Noire, uudempi

Oksidoituneen tumman ruusun tilalle oli varattu myös nuorempi versio samasta aiheesta: iäkkäämmästä poiketen tässä ei ole ollenkaan bdb-merkintää, mutta sen sijaan etiketti kertoo sekoituksen olevan "Réserve Privée". Pullon kaulafolio on samanlainen kuin 80-luvun lopun ja 90-luvun alun Henriotin vuosikertaviineissä, joten suunnilleen sitä vastaavaksi voinee viinin ikää arvioida. Tässä onkin heti oikein pirteät kuplat ja väri on oletettuun ikään peilaten suorastaan huomattavan vaalea.

Tuoksu on kevyesti paahteinen ja ihan kivasti omenainen – samalla kuitenkin ehkä hivenen ontto tai mitäänsanomaton. Maussa on kypsää herukkaisuutta ja hunajaa sen rinnalla, lisänä on omenaa tässäkin. Hapokkuus on hyvää, mutta viini tuntuu silti syystä tai toisesta suhteellisen yksinkertaiselta - asiantuntijakommentti epäili tätä pullollista lievästi korkkivikaiseksi. Oli miten oli, talon tyylin ja tason tuntien uskoisin tämän viinin pystyvän parempaankin, oma toinen pulloni täytynee asian selvittämiseksi korkata lähitulevaisuudessa. 87

Agrapart & Fils Brut Millesime Avize Grand Cru Blanc de Blancs 1976

Tämän viinin väri on, vuosikerralle kai tyypilliseen tapaan, tummahkon kullankeltainen, ja viinissä on yhä jäljellä aavistus kuplia. Runsaahkossa tuoksussa on voita, kermaa ja ananasta, sekä myös herkkusienen ja kantarellien sävyä.

Maussa on hunajaa ja hyvin kypsäksi kypsynyttä omenaa ja banaania. Hapokkuus on maltillista ja pyöristynyttä mutta riittävää, jälkimaku voisi varmaan olla pidempikin. Kaikkiaan tämä on oikein hyvä ja nautittava vuotensa edustaja, mutta ehkäpä jo elinkaarensa aivan korkeimman huipun ohittanut - harvinainen vanhahko viljelijäviini joka epäilemättä kannatti korkata juuri nyt! 92

Union Champagne Avize Cuvée Orpale Blanc de Blancs 1964

Runsaassa viidessäkymmenessä vuodessa tekijän nimi on vaihtunut vaihtunut De Saint Galliksi, mutta osuuskunnan lippulaivaviinin nimi on säilynyt nykyhetkeen saakka samana. Valitettavasti tämä pullollinen ei tarjonnut muuta kuin hauskan loppuillan puheenaiheen: tumma ja kovasti sakkainen viini oli jo oksidoitunut täysin ehtooseensa. -

Nyetimber Chardonnay Blanc de Blancs 1992

Tämä tarjoiltiin illan ainoana viininä itselleni täysin sokkona, ja identiteetin paljastuttua selvisikin, että kyseessä oli paitsi minulle aiemmin maistamaton ja tätä nykyä myös harvinainen viini, samalla lisäksi illan ainoa ei-samppanja. Nyetimber on englantilainen kuohuviinintuottaja, joka nousi (maailman)maineeseen ja tietoisuuteen käsittääkseni juuri 90-luvun vuosikertaviinien myötä - tämä ysikakkonen on kuulemma ensimmäinen kaupallinen vuosikerta tätä blanc de blancsia. Pienenä lisäyksityiskohtana todettakoon, että kyseisen vuoden toki melko harvalukuisesta joukosta en toistaiseksi ole maistanut ensimmäistäkään samppanjaa. Siitäkin huolimatta, että ainakin VVF, CdM ja Clos des Goisses ovat kuulemma vähintäänkin mainioita viinejä...

Tuoksu on tässä illan yleislinjaan verrattuna ”vihreä”: herukanlehtinen ja leipätaikinainen, lisänä on vähän päärynää ja kaurakeksiäkin.

Maussa on ruutia, piikiveä, hunajaa ja herukkaista marjaisuutta, dosagea on mahdollisesti melko runsaasti kun sen on tästä erottavinaan – tämä on pyöreän nautittava, mutta ei kovin elegantti tai aivan parhaassa tasapainossa – sävyjä kyllä löytyy. Erikoinen viini ja suorastaan hämmästyttävän nuorekas – luulin että ollaan 2010-luvulla/2000-luvun lopulla. Villi veikkaukseni oli jokin Taittingerin NV-viineistä hyvätasoisesta pullollisesta... 89