Samppanjakekkerit, erät 5 & 6: keskiraskas sarja ja ikääntyneet punaiset

Erä 3 käsitti kolme viiniä peräkkäisiltä vuosilta 80-luvun alusta.

Ruinart Dom Ruinart 1981

Tässä on kolmikosta kaikkein maltillisimmat mutta silti ihan riittävät kuplat, sekä hieman muita tummempi väri. Tuoksu on kolmikon varautuneinen: kevyesti hedelmäinen ja itse asiassa vähän herukkainen - samalla kuitenkin myös jonkin verran voinen. Lämmetessä tähän tulee mukaan mukavaa paahteisuutta.

Maku on melko voinen ja mausteinen, rinnalla on omenaa ja sitruunaa. Hapokkuudessa on aika paljon potkua, jopa vähän kirpeyttä ja jälkimaku jaksaa melko pitkälle. Hedelmä saattaa kuivua tästä viinistä ennen kuin hapokkuus täysin kesyyntyy? Joka tapauksessa tämä on hyvässä ja miellyttävästi juotavassa vaiheessa juuri nyt. 93

Dom Perignon 1982

Dompassa on vaaleahkon keltainen väri ja mukavat kuplat. Tuoksussa on herkkusientä ja sen rinnalla vaimeampana kahvia, melko voimakasta paahteisuutta ja hasselpähkinää.

Maku on mukavan hedelmäinen, siinä on ananasta, raikkaasti päärynää, mangoa ja jopa passioniakin. Hapokkuus on maltillista. Viini on kauniisti kypsynyt ja nautittava nyt juotavaksi – ei kuitenkaan yhtä voimakas tai detaljikas kuin -88 Perignon reilu vuosi sitten maistettuna. Silti tällä kertaa omassa arviossani tasaisen kolmikon hiuksenhienosti paras viini. 93

Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1983

Hyväkuntoisen tuntuisen viinin tuoksussa on vaniljaa ja kaura-omenapaistosta, trooppisista hedelmistä mangoa ja banaania – kokonaisuus on tyylikäs ja melko runsas.

Maku on pyöreän hedelmäinen, sävyinä on ananasta ja omenaa. Lisänä on terävyyttä lähinnä savun  ja mantelin muodossa – ehkä hivenen oudot tai raskaan tuntuiset sävyt eivät heti aivan varauksetta iske omaan makuuni. Hapokkuus ei ole kovin runsasta mutta kuitenkin ihan riittävää. Hyvä viini, joka illan mittaan selvästi vain paranee. Kaikkiaan aivan mainio ensituttavuus itselleni kirkkaimpien kasaritähtien varjoon jääneeltä ja tämän tuttavuuden perusteella turhaan aiemmin laiminlyömältäni samppanjavuodelta. 93

---

Illan päättävänä viimeisenä eränä kehiin pääsee rinnakkain kaksi jo varttuneeseen ikään ehtinyttä rosésamppanjaa vuodelta 1966.

Dom Perignon Rosé 1966

Tämä pullo vaikuttaa ulkoisesta rähjääntyneisyydestään huolimatta erittäin lupaavan kuntoiselta, eikä olettamus olekaan väärä, sillä korkki poistuu kevyen mutta hyvin havaittavan pihauksen saattelemana. Tässä on vielä ikäisekseen oikein hienosti kuplia jäljellä! Väri on tumman kuparinpunainen, mutta muuten ensivaikutelma lasillista nuuhkiessa on niin pirteä, että samoin kuin monet saman pöydän ääressä tähän sokkona tutustuvat, itsekin identiteettiä tietämättä sijoittaisin ikäarvioni epäröimättä 80-luvulle. Kauniisti hillityssä tuoksussa on kypsää vadelmaa, verigreippiä ja popcornin sävyttämää paahteisuutta.

Maku on miellyttävän pyöreä, ja sen sävyinä on mansikkaa, vadelmaa sekä minttua, lopulta kirsikkaan ja hunajaan verhoutuen. Hapokkuus on hyvin läsnä mutta nätisti tasaantunutta, ja jälkimaku on tyylikkään pitkä. Tämä on kypsä rosé elinkaarensa huipulla tai ehkä jo aavistuksen sen yli, mutta toistaiseksi vailla vaivaavia yli-ikäisyyden merkkejä. Miltei historiallinen elämys näin hyvävireisestä pullollisesta, lasissa lämmetessään viini ei latistu tai väsy yhtään vaan pikemminkin paranee. 95

Taittinger Comtes de Champagne Rosé 1966

Aika on kohdellut tätä viiniä jo ulkoisesti tarkasteltuna selvästi ikätoveri Domia ankarammin: pullossa on reilusti sakkaa ja viinin väri vaikuttaa turhankin tummalta. Lasiin kaadettuna väri on suurin piirtein domppaa vastaavan sävyinen, mutta poreita on jäljellä enää vain aavistuksen verran. Tuoksu on hennosti vadelmainen, ja sen päällä on hieman oksidoitumisen tuntua. Maku on pahemmin oksidoitunut, ja sen alla oleva hedelmäisyys on enää valitettavan ohutta. Ainakin tämän pullollisen mahdolliset suuruuden päivät ovat jo takana päin, vaikka viini vielä onkin kohtuullisen hyvin juotavissa. 87