Siirry pääsisältöön

Pari maistettua vakioroséeta: keskinkertaista ja hyvää

Billecart-Salmon Rosé

Billen vakiorosé pyöreässä pullossaan on kai jonkinmoinen klassikko kategoriassaan: tämä päätyi kokeiluun, koska en mokomaa ollut aiemmin maistanut, ja koska punavalkoisen ruotsinlaivan tästä pyytämä hinta tuntui uteliaalle mielelle etäisesti siedettävältä muutamaa viikkoa aiemmin.

Viinin väri on kauniin vaaleanpunainen ja siten vakioroséeksi juuri kohdallaan. Tuoksussa on hapokkaan omenan sävyä sekä vadelmaa, banaania ja hennosti paahdetta. Maku on hennosti marjainen mansikan, puolukan ja kirsikan sävyttämänä. Tyylillisesti kevyehkössä paletissa on mukana myös sitruunankuorta: jälkimaku on aika kirpeä ja siinä tuntuu valitettavasti jonkin verran lähinnä rypäleitten kiviin yhdistämääni katkeruutta. 

Kyllähän tätä nyt lipittelee, mutta kokonaisuus on neutraali ja persoonaton - kaikkiaan aika yhdentekevä ja vähän turhan nuori viini siis. Vuoden parin kypsyttäminen tekisi tälle epäilemättä hyvää, mutta tuskin mitään ihmeitä saisi silläkään aikaan. Näin yhden pullon perusteella en voi varsinkaan hintaansa nähden tätä erityisesti suositella. 86

Savart Bulle de Rosé




Viinin väri on kauniisti punertava, ja yhtä mukava on sen tuoksukin: mansikkaa, limeä ja ripaus pyöreämpää hunajamelonimaista hedelmää. Rypälekoostumus tässä melkein puhtaassa pinot-viinissä on 90 % PN ja 10 % CH. Jo tuoksussa on sellaista hyvän pinot noirin tyylikkyyttä, jota vakioroséista yllättävän harvoin löytyy. Maku on tukeva ja puhtaan marjaisen hapokas, sitruunan ja omenan kuoren sävyttämä. Jälkimaku on vienosti kirpeä, mutta muuten mukavan mehukas. Takaetiketin mukaan pullollisen korkki oli vaihdettu melko tarkalleen 4 kuukautta aiemmin - siihenkin nähden tässä nuoressa viinissä on jo mainio tasapaino. Vähän lisää kypsyyttä saadessaan tässä on varteenotettava haastaja omassa rankingissani toistaiseksi vakioroséiden ykköspaikkaa pitävälle Gossetin Grand Roséelle. Tätä aion kyllä juoda ja tarjota toistekin! 88

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pari jouluviiniä: VCC 1995 ja Denis Mortet En Champs 1996

Vieux Chateau Certan 1995 Viini on harmittavasti lievästi korkkivikainen. - Domaine Denis Mortet Gevrey-Chambertin En Champs Vieille Vigne 1996 Tämä burgundi korkkivikaisen VCC:n tilalle pikaisesti dekantterin kautta tarjolle. Tuoksu on varsinkin tuoreeltaan "punaisempi", enemmän gevreymäinen kuin aiemmilta kerroilta muistin: karpaloa ja terävähköä punaherukan sävyä, ripaus paprikaakin. Myöhemmin aromit tummentuvat, mukaan tulee boysenmarjaa ja lakritsia, sekä häivähdys kypsyydestä kielivää lehtikarikkeen sävyä. Maku on mukavan mehukas ja aika hapokkaasti marjainen: karhunvatukkaa, punaherukkaa, jopa hieman tuoreen mustaherukan sävyä. Jälkimaussa on sipaus suolaista salmiakkia, raudan sävyttämää mineraalisuutta sekä terävähkösti hapokkuutta. Mortet'lle tutusti jo näin kylätasolla varsin konsentroitunut ja samalla särmikkään rustiikkinen kokonaisuus. Hapokas kulmikkuus ei ole tästä parissa vuodessa juuri tasoittunut, mutta ehkä hedelmäisyyden paras terä on aavistuksen hiip

Krug Rosé

Krugin Rosén vanhin etikettiversio kaksinumeroisella korkkikoodilla (42): sekoituksen sisältämät vuosikerrat lienevät siis 70-80-luvuilta. Viinin väri on sävyltään punertavan kuparinen, ja siinä on ikäisekseen todella hienot kuplat. Tuoksu avautuu heti kättelyssä voimakkaana ja monisyisenä, runsaassa hedelmäisyydessä on sekä syvää kypsyyttä että ikään nähden riemukasta nuorekkuutta: punaista omenaa,  persikkaa, aprikoosia, vaniljakreemiä, toki kypsää sitruunaakin sekä rosé-alkuperästä kielivää viehättävää vadelman aromia. Maku on tiivis ja voimakas, todella hieno yhdistelmä sopivaa mineraalisuutta, kypsää omenaa ja vadelmaa. Pitkää jälkimakua säestää talolle tyypillinen vahva sitruunaisuus, joka tässä iässä ja viinissä verhoutuu vähitellen lempeään, hennosti hunajaiseen sävyyn. Sävyt ovat kirkkaita ja tasapaino virheetön eikä kolmen tunnin aikana ilmaannu pienintäkään merkkiä viinin väsymisestä tai yli-ikäisyydestä. Kokonaisuus on niin viiniksi kuin kypsäksi rosésamppanjaksi aiva

Aalto 2009

Vaihtelun ja pihvin vuoksi teki mieli huuhtoa suuta punaviinillä: käsi osui taannoisesta blogimerkinnästä tuttuun otsikon mukaiseen kaunisetikettiseen espanjalaiseen. Dekantoin viiniä puolisentoista tuntia ennen ensimmäistä maistamista. Viinin tuoksussa on mustapippuria, keltaista luumua, hiukan punaista lihaa sekä ennen kaikkea tammikypsytyksen mukanaan tuomaa miellyttävää vaniljaisuutta. Maussa erottuu tuoksun sävyjen ohella kirsikkaa, punaherukkaa,kypsän veriappelsiinin tyypistä pyöreämpää hedelmäisyyttä ja hennosti savuisuutta. Jälkimaussa on jonkin verran hapokkuutta sekä annos tiukahkoja tanniineja, jotka lämmittävät suussa mukavasti. Suutuntuma on pehmeän samettinen, ja viini on jo tässä iässä oikein mukavaa lipiteltävää ilman ruokaakin. Onnistunut kokonaisuus, sillä lämpimistä sävyistä ja pyöreydestä huolimatta viini ei ole veltto. Samoin tammi ja vaniljaisuus antavat tälle miellyttävän päättäväisen silauksen, joka ei silti mitenkään jyrää muita aromeita alleen. Kypsytyspoten