Bistro Sinne Porvoossa tarjosi itsenäisyyspäivän aattona upeat puitteet ainutlaatuiselle samppanjaillalle. Päätarkoituksena oli Jacques Selossen tarhaviinien koko täyden sikspäkin pruuvaaminen, mutta nautinnon kohteena oli myös muuta Selossea sekä ennen kaikkea täysimittainen illallinen, jonka kanssa juotiin vielä muitakin kuin Champagnen ykköskulttiviljelijän viinejä. Lyhyesti tiivistettynä illan viineistä huono ei ollut yksikään, eikä ruoka kalvennut yhtään miltei hengästyttävän hienojen juomien rinnalla. Tapaamme taatusti uudestaan, sekä Sinne että Selosse!
Kaadettu suoraan lasiin ilman dekantointia: Väri on reunoilta ruskehtava, jopa hivenen veden värinen, muuten keskisävyisen punainen. Tuoksussa on hentoisesti tummaa marjaisuutta, hieman mineraalisuutta ja luumua, sekä hento maanläheinen komponentti. Viini ilmaantuessa mukaan tulee vielä kevyt salmiakin aromi. Maku on kevyen marjainen, sävyinä kirsikkaa ja boysenmarjaa, sekä tässäkin myös mineraalia ja multaa. Suutuntuma on aluksi melko ohut ja vetinen, ja kevyt hapokkuus tuntuu lyhyessä jälkimaussa jollain tavalla irtonaiselta. Puolen tunnin päästä avaamisesta viini tuntuu kuitenkin saavan selvästi lisää ryhtiä, ripauksena voimaa sekä parempaa balanssia. Viini ei mitenkään erityisesti tunnu liian vanhalta vaan ennemmin vuosikertansa mukaiselta. Silti erityinen viini, vaikkakin muuten kuin absoluuttisen laatunsa perusteella. 88
Kommentit
Lähetä kommentti