Siirry pääsisältöön

Comtes-pruuvi: illan viimeinen


Henriot 1985 magnum

Illan Comtes-urakoinnin päätökseksi kaiveltiin vielä ylläripullona esille Henriotin perusvuosikertaa tyylikkäästä magnumista. Vaikka pullo oli viime etapin kuljetuksessa vuotanut aavistuksen ja sen korkki antautui vasta kahdessa palassa, oli sisältö kuitenkin kaikin puolin kunnossa. Loppuillan heikoista muistiinpanoista löytyi vielä seuraavaa: Tuoksussa on vähän herkkutattia ja paahdettua karamellia, mutta yhtä lailla myös nuorta herukkaisuutta. Maussa korostuvat lime, sitruuna ja herukoiden melko vihreät sävyt - hedelmä ei ole vielä alkuunkaan kypsää, vaan tuhti hapokkuus dominoi sinänsä tyylikästä suutuntumaa. Tätä olisi kannattanut säästellä vielä kymmenen vuotta kellarissa, vaikka viinin juotavuus oli Henriotille tuttuun tapaan mainio näinkin. 91 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Domaine Comte Georges de Vogüe Chambolle-Musigny Les Amoureuses 1984

Kaadettu suoraan lasiin ilman dekantointia: Väri on reunoilta ruskehtava, jopa hivenen veden värinen, muuten keskisävyisen punainen. Tuoksussa on hentoisesti tummaa marjaisuutta, hieman mineraalisuutta ja luumua, sekä hento maanläheinen komponentti. Viini ilmaantuessa mukaan tulee vielä kevyt salmiakin aromi. Maku on kevyen marjainen, sävyinä kirsikkaa ja boysenmarjaa, sekä tässäkin myös mineraalia ja multaa. Suutuntuma on aluksi melko ohut ja vetinen, ja kevyt hapokkuus tuntuu lyhyessä jälkimaussa jollain tavalla irtonaiselta. Puolen tunnin päästä avaamisesta viini tuntuu kuitenkin saavan selvästi lisää ryhtiä, ripauksena voimaa sekä parempaa balanssia. Viini ei mitenkään erityisesti tunnu liian vanhalta vaan ennemmin vuosikertansa mukaiselta. Silti erityinen viini, vaikkakin muuten kuin absoluuttisen laatunsa perusteella.  88

Vuoden 2002 samppanjoita, tasting osa VII: mm. Krug Clos d'Ambonnay, Clos du Mesnil, Salon ja Roederer Cristal Rosé

Elokuussa 2019 toistaiseksi viimeinen otto vuosikerran 2002 samppanjoista vertikaalin muodossa, itselleni 7. osa kaikkiaan kymmenen järjestetyn istunnon sarjasta. Muutama illan viineistä oli maistettu jo ensimmäisissä osissa keväällä 2016, ja muutamat huiput olivat itselleni täysin uusia. Viinien taso näissä tastingeissa on ollut jossain määrin vaihteleva sisältäen myös joitain jo alamäen puolella olleita esimerkkejä. Tämän viimeisen illan jälkeen oli joka tapauksessa selvää, että vuosikerran parhaat samppanjat ovat paitsi aivan upeita viinejä, myös vasta pitkän elinkaarensa alkutaipaleellaan. J. Lassalle Special Club Premier Cru 2002 Kaksi ensimmäistä viiniä tarjottiin sokkona, tämä niistä siis ensimmäinen. Tuoksussa on mukavaa,  jasmiinin ja ruusupensaan mieleen tuovaa makeaa kukkeutta sekä kohtuullisesti omenaa ja sipaus voita. Maku on keveä, mutta melko tyylikäs sitruunan ja vihreän omenan sävyttämänä. Jälkimaussa tuntuu kohtuullinen hapokkuus, limen tuntua sekä ripaus mine...

Kesäisen sadepäivän tasting, mm. Jean-Marc Pillot Chevalier-Montrachet 2007 ja Chateau Rayas 1988

Sugot-Feneuil Blanc de Blancs Grand Cru 1982 magnum Tämän 100 %:sesti Cramant'n chardonnayta olevan viinin väri on ikäisekseen vaalea, ja avatessa kuuluu voimakas pihaus: kuplia kyllä löytyy. Tuoksussa tuntuu heti avattuna melko voimakkaasti reduktiivista savua ja paahteisen asfalttipien sävyä. Ne tasaantuvat nopeasti enemmän paahteisiksi leivän kuoren aromeiksi, ja edelleen tasapainoisten ja yhä huomiota herättävän nuorekkaiden ja selväpiirteisten hedelmäsävyjen sekaan: vihreää omenaa, persikkaa, ananasta ja hentoista banaanin sävyä. Myös maussa on kunnolla hedelmää: omenaa, mangoa ja persikkaa, sekä niiden rinnalla helmeilevää savuista reduktiivisuutta, joka ei kuitenkaan tunnu päällekäyvältä. Lempeän sitruunainen jälkimaku maistuu suussa pitkään ja siinä rinnalla tuntuu hieno tyylikäs hapokkuus, joka ei tämän satoisan, lämpimän vuoden viineissä ole aina itsestäänselvyys. Tämä viini ja pullollinen olisi kestänyt kellarointia vielä pitkään, mutta on vaikea keksiä, mitä aika...