Siirry pääsisältöön

Comtes-vertikaali: pettymysten trilogia

1990

Kolmikon muihin viineihin verrattuna tämän viinin väri on huomiotaherättävän tumma. Tuoksussa on jo ylikypsäksi taittuvaa omenaa, kypsää sitruunaa, nugaata ja myös vähän sherrymäistä sävyä. Maku on tämänikäiseksi Comtesiksi raskas: kaneliomenaa, ananasta, vähän savua - sherry on lisänä läsnä tässäkin. Viinin hapokkuus tuntuu toisaalta niin kovalta ja runsaalta, että täysin kypsä hedelmäisyys jää pahasti sen jalkoihin. Tämä pohjimmiltaan mukavan oloinen mutta jonkin verran oksidoitunut viini vaikuttaa jo olevan alamäen puolella. Pruuvissa kuullun kommentin mukaan pullossa ei välttämättä ollut viinin tummasta väristä huolimatta sinänsä vikaa, vaan -90 Comtes on kuulemma ollut aiemminkin vastaavanlainen. Joka tapauksessa suuri pettymys - ristiriitaisia mielipiteitä herättävä vuosikerta näyttää tässä nurjia puoliaan parin kesällä maistetun vahvan esimerkin vastapainoksi. 91

1989

Siinä missä -90 erottuu joukosta väriltään selvästi tummimpana, on -89 ikäänsä nähden jopa huomiota herättävän vaalea. Lisäksi siinä on kolmikon selvästi pirteimmät kuplat. Valitettavasti viinin positiiviset piirteet jäävät suurimmin osin tähän: tuoksussa on mukava lämpimän paahteinen sävy, mutta myös voimakasta herkkusienen tuntua. Eniten häiritsee kuitenkin selvä valkohomejuuston aromi, joka tappaa tuoksusta tehokkaasti kaiken tyylikkyyden. Sama ikävä sävy hallitsee myös maussa. Sen alta erottuu vähän päärynää, mutta muuten odotettu kypsä hedelmäisyys on olematonta. Hapokkuus on samalla aika runsasta kasiysiksi. Kokonaisuutena viini ei ole kovin hyvä, maitohappoinen juuston aromi on niin häiritsevän voimakas. Toivoa sopii, että kyseessä oli ennemmin tämän pullollisen kuin koko tämän vuosikerran Comtesin yleinen heikkous. 87

1988

Viinissä on melko vähän kuplia, mutta sen tuoksu on oikein mukava: liljaa, ananasta, kypsää punaista omenaa, mantelia ja siistiä paahteisuutta. Maku on myös melko tyylikäs ja siinä on edeltävää kaksikkoa enemmän nyansseja: tummahkoja hedelmäsävyjä kuten punaista omenaa ja keltaista luumua, pippuria, jonkinlaista rosmariinin ja havupuun kirpeähköä sävyä sekä myös merellisen suolaista vivahdetta. Hapokkuus on tasaista ja jälkimaku on asiallisen pitkä. 

Tämä on hyvä viini, mutta mitään erityistä hienoa elementtiä tai ominaisuutta kokonaisuudesta ei melko persoonallista makupalettia lukuun ottamatta löydy. Huippuvuoden huippuviinin kohdalla rima on aina korkealla, ja odotinkin tämän nousevan aivan pruuvin suurimpien viinien joukkoon. Odotuksiini nähden tämäkin oli jonkinlainen valju pettymys sinänsä suhteellisen hyvistä pisteistä huolimatta. Lähitulevaisuudessa täytyy selvittää, oliko nyt toivottavasti kyse vain hienon viinin tavallista heikommasta pullosta. Joka tapauksessa hehkutettu vuositrilogia 88-89-90 ei tässä pruuvissa noussut kokonaisuutena sen paremmin kuin yksittäisinäkään viineinä lähellekään maineensa vertaisiin mittoihin. 93

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pari jouluviiniä: VCC 1995 ja Denis Mortet En Champs 1996

Vieux Chateau Certan 1995 Viini on harmittavasti lievästi korkkivikainen. - Domaine Denis Mortet Gevrey-Chambertin En Champs Vieille Vigne 1996 Tämä burgundi korkkivikaisen VCC:n tilalle pikaisesti dekantterin kautta tarjolle. Tuoksu on varsinkin tuoreeltaan "punaisempi", enemmän gevreymäinen kuin aiemmilta kerroilta muistin: karpaloa ja terävähköä punaherukan sävyä, ripaus paprikaakin. Myöhemmin aromit tummentuvat, mukaan tulee boysenmarjaa ja lakritsia, sekä häivähdys kypsyydestä kielivää lehtikarikkeen sävyä. Maku on mukavan mehukas ja aika hapokkaasti marjainen: karhunvatukkaa, punaherukkaa, jopa hieman tuoreen mustaherukan sävyä. Jälkimaussa on sipaus suolaista salmiakkia, raudan sävyttämää mineraalisuutta sekä terävähkösti hapokkuutta. Mortet'lle tutusti jo näin kylätasolla varsin konsentroitunut ja samalla särmikkään rustiikkinen kokonaisuus. Hapokas kulmikkuus ei ole tästä parissa vuodessa juuri tasoittunut, mutta ehkä hedelmäisyyden paras terä on aavistuksen hiip

Aalto 2009

Vaihtelun ja pihvin vuoksi teki mieli huuhtoa suuta punaviinillä: käsi osui taannoisesta blogimerkinnästä tuttuun otsikon mukaiseen kaunisetikettiseen espanjalaiseen. Dekantoin viiniä puolisentoista tuntia ennen ensimmäistä maistamista. Viinin tuoksussa on mustapippuria, keltaista luumua, hiukan punaista lihaa sekä ennen kaikkea tammikypsytyksen mukanaan tuomaa miellyttävää vaniljaisuutta. Maussa erottuu tuoksun sävyjen ohella kirsikkaa, punaherukkaa,kypsän veriappelsiinin tyypistä pyöreämpää hedelmäisyyttä ja hennosti savuisuutta. Jälkimaussa on jonkin verran hapokkuutta sekä annos tiukahkoja tanniineja, jotka lämmittävät suussa mukavasti. Suutuntuma on pehmeän samettinen, ja viini on jo tässä iässä oikein mukavaa lipiteltävää ilman ruokaakin. Onnistunut kokonaisuus, sillä lämpimistä sävyistä ja pyöreydestä huolimatta viini ei ole veltto. Samoin tammi ja vaniljaisuus antavat tälle miellyttävän päättäväisen silauksen, joka ei silti mitenkään jyrää muita aromeita alleen. Kypsytyspoten

Uutta ja vanhaa

Perjantaina maistoin lasikaupalla kahta minulle uutta viljelijäsamppanjaa. Tuottajat olivat toki sinänsä tuttuja, mutta omaan suuhun asti kulautettuja kokemuksia ei kummankaan mistään viineistä ennakolta ollut. Kummankin viinin sokerilisäys on extra brut -luokassa (2 g/l Janisson ja 3 g/l Larmandier), ja Larmandier-Bernierin kaikki viinit ovat lisäksi biodynaamisesti tuotettuja. Janisson-Baradon Extra Brut Viinin tuoksussa on ihan mukavasti sävyjä: hasselpähkinää, ruohoa, vihreää omenaa ja vaaleita jauhoja. Maku sen sijaan on pettymys: hedelmäisyys on vähäistä, omenasiiderimäistä, kun taas viinin hapokkuus on voimakasta ja viiltävän hapanta, ja jälkimakukin on harmittavan lyhyt. Tilanne hiukan paranee viini lämmetessä ja mukaan tulee myös vähän pyöristävää paahteisuutta. Pääosan vie silti kipakka hapokkuus, joka tarvitsisi runsaampaa hedelmäisyyttä vastapainokseen. Nyt viini ei ole kunnon tasapainossa, vaan on aivan liian kirpeä ollakseen mitenkään nautittava. 82 Larmandier-Be